Vanhustyön keskusliiton vapaaehtoiset haluavat tukea ikääntyneitä luonnon avulla

10.9.2015




Vihreä Veräjä tarjosi vapaaehtoisille luontoelämyksen Lohjan Vivamon kauniissa ympäristössä. Luontoelämysten ohella käytiin läpi Ystäväpiiri-toiminnan tavoitteita.

Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan tarkoituksena on lievittää ja ennaltaehkäistä ikääntyneiden yksinäisyyden tunnetta. Vuodesta 2006 lähtien ryhmiin on osallistunut yli 7000 ihmistä ja ohjaajia on koulutettu 700 ympäri Suomea.

Vihreä Veräjä tarjosi vapaaehtoisille uusia välineitä ikääntyneiden yksinäisyyden käsittelyn tukemiseen, ystävystymiseen sekä ryhmässä yhdessä tekemiseen. Sää suosi iltapäiväämme, joten nautimmekin auringosta aluksi ulkona työskennellen.

Kaikki ikääntyneet eivät enää kykene lähtemään ulos, ainakaan itsenäisesti. Mietimme toimintarajoitteiden huomioimista toiminnassa: miten tuoda luonto sisälle ja millä keinoin saada samoja vaikutuksia kuin ulkonakin.

Muistelu on ikääntyneiden voimavaroista keskeisin. Ihmisen mieltä voidaan aktivoida erilaisilla ärsykkeillä. Vanhus pääsee esimerkiksi mielipaikkaansa muistelun avulla, keskustellen valokuvien ja tuttujen tuoksujen avulla sekä tekemistä ja olemista muistellen.

Vivamoon rakennettu Hiljaisuuden puutarha antoi mitä mainioimman ympäristön aistien aktivoimiseen ja aistiärsykkeiden luomiseen. Maku-, haju-, kuulo-, näkö- ja tuntoaisti huomioitiin erikseen: luumujen makea maku, vastaleikatun ruohon tuoksu, lintujen viserrrys, jonka rikkoi harakan rääkäisy, järvinäköala ja sammalen pehmeä tuntu sormissa.

Vapaaehtoiset miettivät, mitä muistoja nämä aistimukset herättivät, entä tunnistivatko he linnun tai tuoksuteltavan yrtin? Millä muilla keinoin iäkkään aistit saisi heräämään?

Myös mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen on ikääntyneille merkityksellistä tekemistä unohtamatta. Sosiaalisuutta voidaan vahvistaa yhteisten kokemusten jakamisella. Toiminta voi helpottaa ryhmään tulemista ja siellä olemista.

Vapaaehtoisten iltapäivä päättyi käsillä tekemisen riemuu. Jokainen pääsi tekemään itselleen risusydämen.