Kaksi noin nelikymppistä naista istustuspuuhissa hymyilevinä.

Keitä olemme

Vihreä Veräjä – tuemme sosiaali- ja terveysjärjestöjä luontolähtöisessä toiminnassa.

Sininauhaliiton Vihreän Veräjän toiminnassa me innostamme, viestimme, koulutamme ja konsultoimme järjestöjä luontolähtöisen toiminnan aloittamiseksi ja kehittämiseksi. Välillä työnnämme myös itse kädet multaan: toteutamme luontolähtöistä toimintaa käytännössä asiakkaidemme, järjestöjen työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Oikeus luontoyhteyteen kuuluu mielestämme kaikille, riippumatta ihmisen toimintakyvystä, asuinpaikasta tai elämäntilanteesta. Tämän ajatuksen ohjaamana olemme tuoneet luontolähtöistä toimintaa haastavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ulottuville vuodesta 2011 lähtien. Toimintamme pohjautuu Green Care -menetelmiin.

Toimimme koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla päämajamme on Helsingin Uutelassa sijaitseva Skatan tila.

Toimintaamme rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Suuri osa palveluistamme on maksuttomia sosiaali- ja terveysjärjestöille.

Neljä naista vanhan huvilan edessä seisovat ja nauravat viljelylaatikon äärellä.

Keskeiset tavoitteemme:

  • Sosiaali- ja terveysjärjestöt tuntevat ja tunnistavat luonnon hyvinvointivaikutukset
  • Sosiaali- ja terveysjärjestöt käyttävät suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti luontolähtöistä toimintaa arjessaan.
  • Luomme mahdollisuuksia harrastaa luontolähtöistä toimintaa ja virkistyä luonnossa vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille.
  • Löydämme vaihtoehtoisia keinoja hyvinvoinnin ja elämänlaadun ylläpitämiseen ja edistämiseen – yhdenvertaisesti kaikille ihmisille.