Yhteisöllinen puutarhatoiminta

YHTEISÖLLINEN PUUTARHATOIMINTA kuntoutumisen tukena

tulostettava pdf

© Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto 2017
Etukannen kuva: Minna Malin
Muut kuvat: Tuomo Salovuori, Minna Malin & kuvapalvelu Pixabay
Taitto: Minna Malin

Sisällysluettelo

ALUKSl

TAUSTAA

Yhteisöllinen puutarhatoiminta

SUUNTANA YHTEISÖLLINEN PUUTARHA

Toiminnan suunnittelu on kaiken A ja 0

Henkilökunnan ja vapaaehtoisten sitouttaminen

Pienestä on hyvä aloittaa

Viljelypaikan valinta

Tiedottamisen tärkeys

YHTEISÖLLISYYS

Osallistujien tunteminen

Ihmissuhteet

Vuorovaikutus mahdollisuudet ja osallistujien kokemukset

Pelisäännöt

Vastuu

Yhdessä opetellen

Puutarhassa roolit karisevat

YHTEISÖLLISEN  PUUTARHATOIMINNAN OHJAAMINEN

Opastamisen tärkeys

Osallistamalla enemmän

Puutarhatoimintaan innostamisen keinoja

Osallistumiskynnyksen madaltaminen

Ohjausvertailu

PUUTARHAN PERUSTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ

Kasvimaan suunnittelu

Taimikasvatus

Avomaaviljely

Viljely rajatuissa kasvualustoissa

Taimien ulossiirtäminen

Kasvukauden hoitotyöt

Sadonkorjuu

YHTEISÖLLISEN  PUUTARHATOIMINNAN SUDENKUOPPIA.

PYSÄHTYMINEN JA ARVIOINTl

LINKKEJÄ JA VINKKEJÄ

LÄHTEET

 

ALUKSI

Yhteisöllinen puutarhatoiminta sopii meille kaikille, iästä ja toimintakyvystä riippumatta. Useimmat suomalaiset harrastavatkin tavalla tai toisella puutarhatoimintaa. Toisille se on systemaattista vuodesta toiseen ja toisille taas lyhyitä piipahduksia läheisellä puutarha-alueella.

Tämä opas ohjaa yhteisöllisen puutarhan perustamiseen ja ylläpitämiseen ensisijaisesti erilaisten erityisryhmien tueksi.  Oppaasta löytyy käytännönläheistä informaatiota niille, jotka pohtivat yhteisöllisen puutarhatoiminnan aloittamista oman kuntoutujaryhmän kanssa.

Oppaan synnyssä on hyödynnetty kokemuksia erilaisista puutarhayhteisöistä Vihreä Veräjän toimintakauden aikana, erityisesti kesältä 2016. Lisäksi oppaaseen on haastateltu muutamia tahoja, joilla on aikaisempaa kokemusta yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta.

Ensimmäinen kokemuksien syntymisen kenttä oli palstaviljelyalueella, jossa pelihaittoihin keskittyvän tukikeskuksen kävijät saivat viljeltäväkseen yhteisen pienen palstan. Osallistujien kanssa oli paikalla ohjaaja kerran viikossa, jonka lisäksi osallistujat innostuivat käymään palstalla myös itsenäisesti viikon muina päivinä. Palstalla viljeltiin osallistujien toiveiden mukaan kesäkukkia, lehtikaalia, perunaa, porkkanaa, punajuuria, salaatteja, pinaatteja, herneitä, kesäkurpitsoja ym. Viikon yhteisissä palstapäivissä puutarhaa hoidettiin muutaman tunnin ajan. Toisinaan tapaamisiin sisältyi erilaisia puutarhan oheisaktiviteetteja, kuten kasvimaalaattojen valamista betonista ja nyyttikestien pitämistä puutarhassa.

Toinen kokemuskenttä oli päihteidenkäyttäjille asumista tarjoavan asumisyksikön sisäpiha, jonne yhdessä talon asukkaiden ja päiväkeskuksen kävijöiden kanssa perustettiin yhteinen puutarha. Lähtökohtana harmaa betoninen sisäpiha oli varsin karu. Osallistujat innostuivat kasvattamaan pihalla mm. herneitä, salaatteja, kesäkukkia ja kurpitsoja tehden pihasta kukoistavan puutarhan. Sisäpihalla pidettiin myös vaihtuvateemaisia luontopajoja, joissa osallistujien kanssa muun muassa askarreltiin luonnonkukka-asetelmia ja maalailtiin kivimaalauksia.

Kolmantena yhteisöllisen puutarhatoiminnan kokemuskenttänä oli vanhustenkodin piha-alue, jonne istutettiin kesäkukkia ja hyötykasveja. Puutarhan vetonaulana toimi sinne perustettu kesäkanala, mutta myös ruukkuihin istutettu pieni aistipuutarha keräsi kiinnostusta. Aistipuutarhassa kasvoi muun muassa tuoksuvia yrttejä ja kasveja, jotka herättelivät tuttuja muistoja menneisyydestä. Asukkaille järjestettiin myös luontoaiheisia pajoja ulkoilmassa, kuten luontoaiheinen piirrä ja arvaa visailu sekä aistiarvoituksia luonnosta haistelemalla ja tunnustelemalla. Lisäksi vanhustenkodin aulaan koostettiin info-taulu ulkona olevista aktiviteeteista ja kanojen puuhailuista, ikään kuin lisäämässä ulkoilun houkuttelevuutta.

Neljäntenä ja viimeisenä yhteisöllisen puutarhatoiminnan kokemuskenttänä toimi kaikille avoimen kahvilan etupiha, jossa pyrittiin käynnistämään kaikille ohikulkijoille avointa yhteisöllistä puutarhatoimintaa ja tarjoamaan kaikille avoimia maksuttomia luontopajoja.

TAUSTAA

Puhdas, kaunis ja monipuolinen luonto on suomalaisuuden tavaramerkki, josta meidät tunnetaan myös maailmalla. Pääsääntöisesti luonto on aina merkinnyt suomalaisille paljon, ennen taloudellisen hyödyntämisen ja nykyään enemmänkin vapaa-ajan harrastusten kautta. Iso osa vapaa-ajan toiminnoistamme liittyy ulkoiluun ja luontoon. Luontoa pidetään tärkeänä ja keskeisenä laatutekijänä elinympäristössämme.

Luonnon ja vihreyden hyvinvointivaikutuksia ihmiselle on tutkittu paljon ja luonnonläheisyyden elinympäristössämme on todettu vähentävän sairastavuutta ja lisäävän onnellisuutta. Luonnon tarjoamat terveyshyödyt syntyvät näkemisen, kokemisen ja tekemisen kautta, vaikuttaen ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin monella tapaa. Luonnosta saatavat hyvinvointivaikutukset syntyvät verrattain nopeasti ja säilyvät pitkään.

Nykypäivinäkin ammennamme voimia luonnosta ilman, että isommin tiedostamme sille mitään järkevää syytä. Miksi ihmisillä sitten on erityinen mieltymys vihermaisemiin? Käy ilmi, että tämän mieltymyksen pohjana on ihmisen kokema evoluutio ja biologinen pohja. Kautta aikojen ihminen on elänyt luonnossa, sen armoilla ja ehdoilla. Leiripaikat on valittu sen mukaan, että ne edesauttavat suojaa, turvallisuutta, virkistäytymistä ja ravinnon saantia. Suojaisa leiripaikka, avaralla näköalalla, virtaavan veden ja vehreiden metsästysmaiden äärellä on auttanut ihmisen henkiinjäämistä. Kun pääsemme luontoympäristöön, nämä syvällä meissä edelleen olevat vaistot heräävät henkiin ja kertovat meille, että tässä paikassa on hyvä ja turvallista olla.

Nykyään suositaan tiivistä rakentamista, jonka seurauksena kaupunkien viheralueista tingitään, sillä seurauksella, että ihmisten suhde luontoon heikkenee väistämättä. Luonnontilaisten alueiden vetäytyessä yhä kauemmaksi ihmisten elinalueista, on niiden merkitys noussut ihmisille yhä tärkeämmäksi. Puistoja kuitenkin vielä löytyy melko läheltäkin jokaista suomalaista ihmistä ja on hyvä pitää mielessä, että hyvinvointivaikutuksia voi saada jo verrattain lyhyessä ajassa läheisessä puistossa. Vaikka luontoympäristö sellaisenaan vaikuttavat positiivisesti terveyteen, parhaiten luonnosta voidaan saada hyvinvointivaikutuksia luonnossa itse toimimalla.

Luonnon hyvää tekevä vaikutus on tiedetty jo kautta aikojen ja sitä on osattu hyödyntää laajalti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jo muinaisissa antiikin yhteiskunnissa on merkkejä tietoisuudesta luonnon hyvää tekevästä vaikutuksesta ihmisille. 1800-luvun alkupuolella viherympäristöjä ja niissä toimimista alettiin soveltaa tietoisesti psykiatrisessa hoidossa, erityisesti niiden rauhoittavan vaikutuksen takia. 1900-luvun alkupuolella alettiin kiinnittää huomiota myös sairaalaympäristöjen viihtyisyyteen ja esteettisyyteen. Suomen psykiatrisissa sairaaloissa ja huoltoloissa luontoavusteinen työtoiminta oli pitkään osa hoitoa ja maaseudun rauhassa sijaitsevia lepokoteja oli tarjolla monille eri kohderyhmille. Suomessa tuberkuloosiparantolat sijoitettiin mäntykankaiden katveeseen, joissa oli mahdollisuus raittiiseen ilmaan ja auringon toipumista edistävään vaikutukseen. 1900-luvun puolivälissä psyykelääkkeet ja muut hoidolliset keinot syrjäyttivät luontolähtöisyyden monessa eri paikassa, kunnes 2000-luvulla luontoympäristöjen myönteiset terveysvaikutukset nostettiin uudelleen esille sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa luontoavusteinen toiminta on kuitenkin pysynyt osana toimintaa kaikki nämä vuodet, samoin kuin vankiloiden työtoiminnassa. Nykyään kiinnostus luontolähtöistä toimintaa kohtaan on herännyt voimakkaasti ja siitä on erilaisia kokeiluja niin ympäri maailmaa kuin suomeakin. Luontoa otetaan yhä tietoisemmin ja tavoitteellisemmin mukaan sairauksien ennaltaehkäisyyn, koulutukseen, terveyden edistämiseen ja kuntoutukseen. Luontolähtöinen toiminta näkyy suomessa vahvasti mm. lastensuojelutyössä, erityisryhmien asumispalveluissa ja hoitopaikoissa. Myös opetukseen on alettu sisällyttämään luontolähtöisyyttä.

YHTEISÖLLINEN PUUTARHATOIMINTA

Yhteisöllinen puutarhatoiminta on Suomessa vielä melko nuori ilmiö, jonka tärkein tehtävä on edistää tietyn alueen tai yhteisön osallisuutta. Kohderyhmänä voi olla kaikki alueen asukkaat, tietyn talon asukkaat tai vaikka joku erityisryhmä, jonka osallisuutta halutaan edistää. Yhteisöllisen toiminnan takana on usein osuuskunta, järjestö tai muu yhteisö. Viljelyä voi harjoittaa siirtolapuutarhoissa, viljelypalstoilla, taloyhtiöiden ja omakotitalojen pihoilla, parvekkeilla ja jopa ikkunalaudoilla.

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan juuret ovat pitkälti siirtolapuutarhakulttuurissa, joka levisi Suomeen 1900-luvun alkupuolella. Sota-aikaan otettiin laajemmin käyttöön niin yksityisiä piha-alueita kuin julkisia alueitakin, mihin vain sai viljelyalueen perustettua. Siirtolapuutarhakulttuurin lisäksi palstaviljely ja kaupunkiviljely tekivät tuloaan. Perinteisen mallin, jossa jokaisella on ollut oma pieni maa-alue vastuullaan, rinnalle ovat tulleet yhteisölliset viljelymuodot, jossa viljeltävä maa-ala on ainakin suurimmalta osaltaan yhteinen.

Yhteisöllisessä puutarhassa keskeisessä asemassa on viljelyalue, josta huolehditaan ja vastuu jaetaan isommalla porukalla. Yhteisöviljelmillä etuna on usein se, että alueet ovat isompia ja tämä mahdollistaa kestävän ja toimivan viljelykierron toteuttamisen. Lisäksi viljelmän hoito ei sido niin paljon, kuin se, että jokaisella olisi oma palsta vastuullaan. Tämä siksi, että hoito voidaan jakaa useamman ihmisen kesken ja tuuraajia löytyy aina, jos hoitovuorot eivät aina sovi. Yhteisöviljelmillä on myös se etu, että kustannukset voidaan jakaa useamman kesken ja myös sato jaetaan tai jopa käytetään yhdessä. Yhteisöpuutarha on puutarha, jossa on tarkoituksena viljelypuuhien lisäksi järjestää yhteisöllisyyttä lisäävää ja tukevaa toimintaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yhteiset puutarhajuhlat, retket tai vaikka rennot kahvitteluhetket puutarhassa.

Entisaikaan viljelytoiminnalla oli merkittävä rooli ruokataloudessa mutta nykyään siitä on tullut suosittu harrastusmuoto ja monet muut asiat saattavat mennä satohyödyn edelle. Yhteisöpuutarhan toiminnan ydin perustuu yhteisöllisyyteen ja yhteisön tuottamiin positiivisiin vaikutuksiin, jossa tapahtumapaikkana on puutarha. Yhteisöpuutahojen tarjoama toiminta sekä niissä esiintyvä yhteisöllisyys edistävät osallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia sen toimintaan osallistuvien ihmisten keskuudessa.

Yhteisöviljelmillä toiminta on monipuolista ja niissä on mahdollisuudet enempään kuin jokaisen omilla pienillä viljelyalueilla. Viljelypuuhissa voidaan pysyä vuodesta toiseen varmoilla mukavuusalueilla ja kasvattaa sitä, missä ollaan hyviä ja mikä osataan. Toisaalta toiminnassa voidaan oppia ja saada uusia kokemuksia vuosi toisensa perään. Vaikka kasvit pysyisivät samoina, viljely olosuhteet vaihtuvat ja tuovat toimintaan vaihtelua. Lisäksi kasvun ihmettä tapahtuu jokaisella viljelykaudella ja se saa aikaan kerta toisensa perään ihmettelyä ja ihailua. Varsinainen onnistumisen kokemus koetaan, kun saadaan korjata oman maan satoa.

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan hyötyjä voidaan saada käyttöön myös erityisryhmien kohdalla. Kasveihin liittyvän toiminnan on tutkittu lisäävän ihmisten onnellisuutta, fyysistä aktiivisuutta ja mielen hyvinvointia. Lisäksi puutarhapuuhissa tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja oppii sosiaalista kanssakäymistä. Palstaviljelyssä alueeseen vaikutetaan toiminnan kautta, joka edesauttaa henkilökohtaista sitoutumista sekä paikkaan että toimintaan. Yhteisöpuutarha on yksi keino, mikä lisää mahdollisuutta olla osallisena yhteiskuntaa. Kaupunkiviljelyn on todettu olevan myös maahanmuuttajien kotoutumista edistävä tekijä.

Puutarhatoiminnassa opitaan vaivihkaa myös elämäntaitoja. Esimerkiksi arkirutiineja, sosiaalisia taitoja, uuden oppimista, vastuullisuutta, saadaan onnistumisen kokemuksia, opitaan sietämään pettymyksiä, opitaan kohtaamaan vaikeita asioita, opitaan ratkaisemaan ongelmia, opitaan omavaraisuutta, saadaan fyysistä kuntouta kuin huomaamatta, parempi uni, ruokahalu, mieli ja vahvistetaan luontosuhdetta.

SUUNTANA YHTEISÖLLINEN PUUTARHA

Usein mietitään tuoko puutarhatoiminta jotain lisäarvoa jo olemassa olevalle toiminnalle. Uskokaa tai älkää, kyllä se tuo!

Tätä puoltavat useat aiheeseen liittyvät tutkimukset. Esimerkiksi Virtasen (2011) mukaan puutarhatoiminta ja vihertyöskentelyyn osallistuminen toi mielekästä tekemistä mielenterveyskuntoutujille ja sai aikaan psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kohentumista. Osallistujat saivat kokemuksia muun muassa pystyvyydestään ja taitavuudestaan. Kuntoutusyksikön arjessa hyvinvoinnin kohentuminen näkyi esimerkiksi kuntoutujien omatoimisuuden ja aktiivisuuden lisääntymisenä sekä arkirutiinien hoitamisen parantumisena (Virtanen, 2011). Heikkilällä ym. on vastaavanlaisia kokemuksia puutarhanhoidon vaikutuksista. Osallistujien itsetunto kasvaa, opitaan uusia taitoja ja sosiaalista kanssakäymistä toimiessa muiden kanssa. Luonto myös tarjoaa nautintoja, paikan rentoutua ja palautua (Heikkilä ym. 2009).

Suomessa kasvien ja puutarhan parissa työskentelyä hyödynnetään jo monissa laitoksissa. Erityisesti pitkäaikaishoitopaikoissa sitä käytetään yhä enemmän. Puutarhatoiminta koetaan usein ikään kuin toisena maailmana verrattuna laitosmaiseen ympäristöön ja se tuo hyvää vaihtelua perinteiseen kuntoutukseen. Se mahdollistaa arkirutiineista irrottautumisen. Meistä jokainen nauttii luonnosta ja puutarhatoiminnasta yksilöllisesti, toisille se merkitsee enemmän kuin toisille mutta pääsääntöisesti jokaiseen se vaikuttaa myönteisesti. Toisilla puutarhan anti keskittyy fyysiseen tekemiseen, toisilla kauniin ympäristön ihailuun ja esteettisiin kokemuksiin.

Puutarhatyöskentely vaikuttaa monipuolisesti ihmisen eri osa-alueisiin ja tekemisen lomassa ihmisistä voi löytyä uusia puolia ja piirteitä. Puutarhatoimintaa voidaan tavoitteellisesti viedä toivottuun suuntaa: millaisia asioita halutaan osallistujien keskuudessa vahvistaa tai hälventää?

Puutarhatoiminnan avulla voidaan vaikuttaa osallistujien fyysiseen toimintakykyyn: koordinaatiokykyyn, tasapainon ja motoriikan harjoittamiseen, lihaskuntoon ja siten kestävyyden kohentumiseen. Puutarhatoiminta vaikuttaa myös mieleen: itsetunto kohenee, osallistuja saa tarpeellisuuden kokemuksia, vastuuntunto kasvaa sekä jännitykset, pelot ja aggressiot voivat lieventyä. Ihmisten kognitiivisissa taidoissakin on nähty kehittymistä puutarhatoiminnan seurauksena: ongelmanratkaisukyky, päätöksenteko, keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys paranevat. Myös omatoimisuuden, rohkeuden ja luovuuden on todettu paranevan. Yhdessä tekemisestä on myös merkittävää hyötyä sosiaalisille taidoille: ryhmätyöskentely- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät, opitaan luottamaan toisiin ja olemaan itse luottamuksen arvoinen ja mikä tärkeitä, saadaan olla osa yhteisöä.

Yhteisöllisessä puutarhatoiminnassa voidaan oppia tärkeitä arkielämäntaitoja, miten tulla toimeen yhteiskunnassa sekä saada erilaisia merkittäviä kokemuksia. Puutarha ei koskaan näyttäydy meille kahta päivää samanlaisena, vaan se muuttuu jatkuvasti kasvukauden vaiheiden mukaan ja näin ollen tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuden kokea uutta ja ihmeellistä.

Yhteisöllistä puutarhatoimintaa on myös kokeiltu maahanmuuttajien kotouttamisessa hyvin tuloksin. Palstalla sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy, se tuo arkipäivään merkitystä ja luonnossa puuhailu tekee hyvää sielulle, jonka seurauksena uuteen kotimaahan sopeutuminen helpottuu. Ravinnon tuottaminen itse koetaan maahanmuuttajien keskuudessa merkittäväksi ja suosivat usein palstoillaan kotikulttuurista tuttuja lajikkeita. Näin toiminta sitoo yhteen entisen ja nykyisen kotimaan.

Myös lasten mukaan ottamisella puutarhatoimintaan on koettu olevan myönteisiä vaikutuksia. Lapset voivat leikin kautta oppia tärkeitä asioita. Lisäksi lapset oppivat syömään monipuolisemmin ja rohkeammin kun ovat olleet itse kasvattamassa. Heidän mielenkiinto herää erilaisia syötäviä asioita ja makuja kohtaan.

Toiminnan suunnittelu on kaiken A ja O

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan suunnitteluun ja alkuvalmisteluihin kannattaa käyttää reilusti aikaa. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -sanonta pitää tässä täysin paikkansa.

Idea yhteisöllisen puutarhan perustamiseen tai viljelytoiminnan aloittamiseen lähtee usein henkilökunnan keskuudesta. Jollakin työntekijällä saattaa olla asian suhteen omaa innostusta tai harrastuneisuutta tai idea on saanut alkunsa nähdystä tai kuullusta esimerkistä. Ja tällaista toimintaan olisi kiva saada myös omalle työpaikalle. Aiheesta innostunut ilmapiiri työpaikalla lisää asian eteen panostamista. Toki yksikin innostunut ihminen riittää, mutta parempi on, jos saadaan kasattua porukka joka vie ajatusta yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta eteenpäin. Varsinaista puutarhaosaamistakaan ei tarvita, vaan kiinnostus ja innostus riittävät.

Henkilökunnan keskuudessa tehdään useimmiten päätös siitä, aloitetaanko laittamaan energiaa asian eteen vai ei, samoin kuin muutkin suuremmat päätökset. Toki asiakaskunnalta kannattaa alustavasti kysellä heidän kiinnostuksestaan, jos tällaista toimintaa aletaan järjestää, kuinka montaa kiinnostaisi osallistua. Asiakaskunta kannattaa ottaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukaan toiminnan suunnitteluun. Viljelyasian eteenpäin viemiseen kannattaa valita suunnittelutoimikunta, joka selvittää mahdollisuutta aloittaa viljelytoimintaa ja pitää muuta henkilökuntaa ajan tasalla. Viljelypalstan suunnittelussa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska viljelykauden voi aloittaa jo hyvissä ajoin alkuvuodesta esikasvatuksilla ja puutarhasuunnitelmilla.

Henkilökunnan ja vapaaehtoisten sitoutuminen

Yhteisen puutarhan perustaminen tarjoaa mahdollisuuden virkistymiselle ja oppimiselle – myös henkilökunnalle! Puutarha tuo uusia puheenaiheita ja saattaapa se nostaa esiin yllättäviäkin taitoja ja tietämystä. Näin ollen on mahtavaa, jos idea puutarhasta nähdään jo henkilökunnan keskuudessa muunakin kuin pelkkänä rikkaruohojen kitkemisenä ja loputtomana vedenkantamisena.

Alkuun voikin olla hyvä pitää palaveri puutarha-aiheen tiimoilta henkilökunnan kesken, jossa käydään läpi puutarhaan liittyviä odotuksia, pelkoja ja käytännön asioita. Henkilökunnan innostumisen ja sitoutumisen myötä puutarhainnostuksen levittäminen myös itse kuntoutujiin käy helpommin. Puutarhan yhtenä tavoitteena on saada kuntoutujat toimimaan ja tekemään itsenäisemmin, mutta varsinkin alussa puutarhanhoito voi vaatia henkilökunnalta suurempaa panosta ennen kuin osallistujat ottavat puutarhatoiminnan omakseen.

Tässä vaiheessa on syytä ottaa myös esille se, että löytyykö henkilökunnasta halukasta ohjaajaa puutarhatoiminnalle vai etsitäänkö siihen hommaan joku ulkopuolinen. Kaikilla ohjaajilla ei tarvitse olla kaikkea osaamista, vaan yhteistyökumppaneita löytämällä voidaan osaamisen vastuuta jakaa. Yksi taho taitaa puutarhapuolen, toinen taitaa osallistujien ohjauksen ja tuntee kyseisen asiakasryhmän tarpeet ja kolmas voi olla vaikka asiakasryhmän lähityöntekijä. Ryhmäläisten toimintakyky ja omatoimisuus vaikuttavat myös tarvittavaan ohjaajien määrään. Onko ohjaamisen oltava jatkuvaa vai pystyvätkö ryhmäläiset työskentelemään itsenäisesti?

Tässä kohtaa on hyvä ottaa huomioon myös vapaaehtoisresurssit. Vapaaehtoistoimijat ovat usein hyödyntämätön mutta korvaamaton resurssi puutarhatoiminnan toteuttamisessa. Tarjoamalla vapaaehtoistoimintaa puutarhapuuhien ja kuntoutujien parissa, on kaksi puolta. Toisaalta saadaan hyvää osaamista ja lisäresursseja kuntoutusyksikön toiminnan toteuttamiseen. Toisaalta taas vapaaehtoinen voi päästä toteuttamaan itselle tärkeää harrastusta, joka ei välttämättä olisi muuten mahdollista. Esimerkiksi palstapulan vuoksi. Vapaaehtoisia otettaessa mukaan toimintaan, on kuitenkin huomioitava, että vapaaehtoistoiminta on aina vapaaehtoista, eikä siitä saa tulla taakka. Myös heidän hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan on huolehdittava.

Vastuuta jakamalla ja yhteen hiileen puhaltamalla puutarhatoiminta ei kaadu yhden työntekijän harteille. Toiminnan tarkoitus on, että se on kaikille rentouttavaa ja kivaa puuhaa.

Pienestä on hyvä aloittaa!

Ajatus yhteisöllisestä puutarhasta saattaa kuulostaa työläältä ja saavuttamattomaltakin. Suuren mittaluokan puutarhatoimintaa ei kannata aloittaa heti ensimmäisenä kesänä. Pienestä on hyvä aloittaa ja jos innokkuutta löytyy, niin toimintaa voidaan laajentaa ja monipuolistaa vähitellen.

Ilon saamiseksi puutarhaympäristöltä ei vaadita paljoa!  Esimerkiksi olemassa oleva takapiha, parveke, sisäpiha tai jopa ikkunalauta ovat oivia paikkoja yhteisöllisen puutarhatoiminnan aloittamiselle! Karu ja betoninenkaan piha ei ole este puutarhan perustamiselle. Viljelylaatikot ja erikokoiset ruukut tuovat ratkaisun tähän pulmaan. Niissäkin voi kasvattaa lähes mitä tahansa kukista kurpitsoihin. Oman, toimintaa soveltuvan alueen puuttuessa ei kannata vaipua epätoivoon. Potentiaalista viljelypaikkaa kartoittaessa kannattaa huomioida myös vuokrapalstan mahdollisuus.

Viljeltävien kasvien määrällä ja helppohoitoisuudella voidaan säädellä puutarhan vaatimaa työmäärää. Ensimmäiseksi kesäksi kannattaa valita helppoja ja niin kutsuttaja varmoja kasveja, jotta saadaan jonkinlaista onnistumisen tunnetta ja innostusta jatkaa toimintaa. Puutarhapuuhissa on ensinnäkin se hyvä puoli, että niissä voidaan toteuttaa samoja rutiineja vuodesta toiseen ja saada osaamisen kokemuksia. Toisaalta toimintaan voidaan tuoda vuosi toisensa jälkeen vaihtelua ottamalla kokeiluun uusia ja entistä haastavampia kasveja.

Viljelypaikan valinta

Paikka puutarhatoiminnalle on löydettävä ensin, ennen kuin osallistujia aletaan etsiä toimintaan mukaan. Jos tiedossa ei ole mitään paikkaa, vaan alue on hommattava ulkopuolelta, on asian kanssa syytä olla ajoissa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla viljelypalstoista on kilpailua.

Mistä viljelyalue?

• Puutarhatoimintaa voi järjestää pienimuotoisesti melkeinpä missä vain, joten viljelypalstan voi perustaa vaikka yksikön piha-alueelle käyttäen istutuslaatikoita tms.
  • Laatikkoviljely tuo lisäkustannuksia, jos ne ostetaan tai vaikka rakennettaisiin. Niihin tarvitaan rakennustarvikkeet ja mullat ja aikaa ja vaivaakin kuluu. Rakennusprojekti Kustannuksissa pystyisi säästämään jos viljely olisi mahdollista suoraan maassa.
• Viljelykäyttöön tarkoitetut maa-alat.
  • Joutomaat: selvitä voiko niillä viljellä. Onhan alue mahdollista vuokrata tai onhan alueella lupa suorittaa viljelytoimintaa? Kuka alueen omistaa tai kuka sitä hallinnoi? Selvitä lupa-asiat kunnan maankäytöstä vastaavilta viranomaisilta.
• Vuokrattavat alueet.
• Muistakaa sopimusten kirjoittaminen vuokrattavista maa-alueista!

Mihin kiinnittää huomiota aluetta etsiessä?

• Maan puhtaus.
  • Suomessa maaperä on usein miten hyvinkin puhdasta, mutta uuden viljelypaikan maan puhtaus tulee varmistaa esimerkiksi kunnan ympäristöviranomaiselta.
• Kasvuolosuhteet
  • riittävä päivänvalo (min. 6h suoraa valoa), maanäytteiden puhtaus, ongelmajätteettömyys jne.
  • Kasteluvedensaatavuus tulisi hoitua mahdollisimman vaivattomasti, sillä kuumimpaan aikaan kesällä kasvit kuluttavat yllättävän paljon vettä.
• Etäisyys liikenteeseen.
• Yhtenäinen palsta-alue on parempi, jolloin on mahdollista toteuttaa helpommin viljelykiertoa ja saavuttaa parempaa yhteisöllisyyttä.
• Palstan hyvä saavutettavuus on kaikkien etu, ettei hankalat välimatkat koidu esteeksi osallistumiselle palsta toimintaan.
• Käymälätilat osallistujien käyttöön.
• Sateensuoja (ihanteellinen).

Tiedottamisen tärkeys

Mahdollisuudesta osallistua puutarhatoimintaan kannattaa markkinoida kohderyhmälle hyvissä ajoin. Vaikka varsinaiset aikataulut eivät olisi vielä lukkoon lyötyjä, jo tieto toiminnan toteutuksesta voidaan laittaa julkiseen jakoon. Ilman selkeää viestinkulkua on vaarana, ettei puutarhan yhteisöllisyyspotentiaali pääse oikeuksiinsa, vaan puutarhasta huolehtiminen jää vain pienen porukan kontolle.

Osallistujien saaminen mukaan jo puutarhan suunnittelu- ja perustamisvaiheessa kasvattaa tunnetta siitä, että puutarha tuntuu omalta ja että sen asioihin voi vaikuttaa. On hyväksyttävä, etteivät kaikki välttämättä innostu puutarhasta, mutta maltilla ja erilaisten lähestymistapojen kokeilemisella, mukaan voi saada montakin uutta osallistujaa. Aluksi kannattaa ottaa kaikki kynnelle kykenevät mukaan edes katsomaan mistä on kysymys. Usein käy niin, että kieltäydytään jo ennen kuin tiedetäänkään mistä varsinaisesti on kysymys. Ajatuskin saattaa kauhistuttaa, mutta käytännön kokeminen ja näkeminen vasta kertovat sen, että onko tämä itselle sopiva juttu vai ei!

Kannustava, informoiva ja mahdollisuuksia tarjoava työote on omiaan lisäämään tunnetta siitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen miltä puutarha näyttää ja mitä siellä tapahtuu.  Aina osallistujien puutarhatoimintaan mukaan saamiseksi ei kuitenkaan tarvita edes houkuttelua, vaan toiminta voi imaista osallistujia mukaansa aivan kuin itsestään.

Keinot ovat monet!

Yhteisöllisestä puutarhasta kannattaa pitää ääntä, jotta tieto siitä kantautuu varmasti kiinnostuneiden osallistujien korviin.

• Puutarhasta ja siihen liittyvästä toiminnasta kannattaa laatia esitteitä tai julisteita näkyvälle paikalle.
• Sosiaalisen median kanavat voivat olla omiaan houkuttelemaan osallistujia kohderyhmästä riippuen.
• Yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta voidaan järjestää infotilaisuus, jossa tulevat esiin osallistujien toiveet ja ideat. Kokoontumispaikaksi voidaan valita esimerkiksi paikka, johon yhteisöllistä puutarhatoimintaa on henkilökunnan aloitteesta jo ajateltu. Vaikka kyseinen paikka sillä hetkellä olisikin vielä tyhjä parveke, karu sisäpiha tai rikkaruohon valloittama maa-alue, sen tarkastelu puutarhanäkökulmasta tuo ajatuksen yhteisestä puutarhasta jo askeleen lähemmäs konkretiaa.
• Joissain tapauksissa myös esimerkiksi sähköposti- tai tekstiviestilistan kerääminen tiedottamisen avuksi voi olla kokeilemisen arvoista. Ainakin pienemmissä ryhmissä tekstiviestilistan hallitseminen on vielä suhteellisen vaivatonta.
• Infotaulun perustaminen yhteisesti sovittuun paikkaan, esimerkiksi suunnitellun puutarhan yhteyteen tai sisätiloihin josta ihmiset kulkevat aktiivisesti ohi. Infotauluun kootaan ajankohtaisia asioita ja huomioita mitä puutarhassa tapahtuu milloinkin. Menneistä ja tulevista puutarhapuuhista kertominen yhteisellä taululla parhaimmillaan madaltaa kynnystä astua puutarhaan ja herättää uteliaisuuden sitä kohtaan. On hyvä tuoda selkeästi esille, että jokainen on tervetullut toimintaan.

Puutarhatoiminnassa on hyvä olla vastuuhenkilö työntekijöiden puolelta, jonka yhteystiedot ovat osallistujien tiedossa. Kysyttävää saattaa tulla esimerkiksi silloin, jos osallistujat puuhailevat puutarhassa itsenäisesti ilman ohjaajaa. Osallistujia voi myös kannustaa luomaan yhteyksiä toisiinsa esimerkiksi puhelinnumerojen vaihtamisella.

YHTEISÖLLISYYS

Kun palstan paikka, henkilökunta- ja rahalliset resurssit on saatu selvitettyä ja päätettyä, on aika alkaa suunnitella käytännön toimintaa.

Käytännön viljelytoiminnassa osallistujat ovat hyvin keskeisessä asiassa, joten jo alkuvaiheessa kannattaa houkutella potentiaaliset osallistujat mukaan. Mahdollisuus olla vaikuttamassa toiminnan käytännön asioihin alusta asti, sitouttaa heitä osallistumaan jatkossakin toimintaan. Tämä luo myös tasa-arvoisuutta ja samanarvoisuuden tunnetta osallistujien ja ohjaajien välillä.

Puutarhatoiminnassa yhteisöllisyyttä muodostuu kuin vahingossa, ilman siihen sen suurempaa huomiota kiinnittämättä. Tätä edesauttaa yhteinen kiinnostuksen kohde sekä yhdessä tekeminen yhteisen päämäärän eteen. Puutarhat ovat paikkoja, joissa toisilleen vieraatkin ihmiset tapaavat toisiaan luonnollisesti toiminnan merkeissä. Puutarhassa ja luonnossa on helppo tutustua uusiin ihmisiin, sillä ympärillä on paljon asioita, joista voi virittää luontevaa ja helppoa keskustelua.

Osallistujien tunteminen

Yhteisöllisen puutarhan perustamiseen on monta erilaista polkua. Suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle oman kuntoutujayksikön ja osallistujien erityispiirteistä. Osallistujien huomioiminen yksilöllisesti lisää osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Tärkeää on pitää mielissä, että osallistujien mahdollisesti rajoittunut toimintakyky ei ole este puutarhapuuhien parissa toimimiselle. Luonto on joustava toimintaympäristö ja toiminnan haastavuutta voidaan nostaa tai laskea toimijan toimintakyky huomioiden.

Esimerkiksi osallistujien ikä ja toimintakyky antavat yhteisöllisen puutarhan perustamiselle oman sävynsä.  Ominaispiirteet kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi kasvien ja työvälineiden valinnassa sekä työtehtävien ja puutarhan saavutettavuuden suunnittelussa. Tärkeää on pitää mielessä, että mahdollisuus osallistua on tärkeintä. Jokaiselle löytyy joku homma, jossa voi tuntea osallistumisen iloa.

Ohjaajaan tutustuminen ennen toiminnan aloittamista on tärkeää etenkin joidenkin erityisryhmien kohdalla. Jos ohjaaja ei ole ennestään tuttu, voi se muodostua pieneksi kynnykseksi osallistumiselle. Usein miten tutun ja siten turvallisen ihmisen mukaan lähdetään helpommin. Alkavan toiminnan kannalta olisi hyvä, jos ohjaaja voisi ensin tavata asiakkaita ”turvallisella” alueella esimerkiksi kuntoutusyksikössä. Mukana olisi hyvä olla tuttuja lähityöntekijöitä.

Ihmissuhteet

Usein yhteisöön kuulumisen tunne on keskeinen yhteisöllisen viljelytoiminnan motivaattori. Ruuan tuottaminen saattaa olla jopa toissijainen seikka yhteisöllisyyteen ja toisiin ihmisiin tutustumiseen nähden.

Ihmisillä, jotka harrastavat viljelyä, tuntuu olevan paljon sosiaalisia suhteita ja suhtautumista avoimin mielin uusiin ihmisiin. Vihreä ympäristö rohkaisee toimintaan ja saa ihmiset tekemään yhdessä asioita yli kulttuuri- ja ikärajojen. Itsekeskeinen minä-ajattelu voidaan korvata yhteisöllisellä me-ajattelulla.

Vaikutusmahdollisuudet ja osallisuuden kokemukset

Ihmiselle on merkityksellistä, jos hän kokee saavansa olla vaikuttamassa ympärillään tapahtuviin asioihin ja muutoksiin. Joillekin valintojen tekeminen voi olla vaikeaa tai mielipiteen esille tuominen nolottaa. Yhteisöpuutarhassa opetellaan vuorovaikuttamista ja siellä voi oppia myös rohkeutta tuoda omat mielipiteet esille ja saada äänensä kuuluviin erilaisissa tilanteissa. Jo osallistuminen palstan suunnitteluun antaa mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa siihen, millainen viljelypalstasta tulee. Jokaiselle osallistujalle on annettava mahdollisuus tuoda omat ajatuksensa esille. Tähän voi olla monenlaisia keinoja, kuten yleinen keskustelu, pienryhmäkeskustelut tai aarrekarttatekniikka. Keinoilla ei niin väliä, kunhan jokainen saa kertoa sen, mitä toiminnalta toivoo ja odottaa.

Erityisesti kieltä osaamattomien on liki mahdotonta olla vaikuttamassa asioihin. Yhteisölliset puutarhat tarjoavat paikan, jossa on helppo opetella kieltä ja vuorovaikutustaitoja ja siten kokea osallisuuden tunnetta.

Yhteisten päätösten tekemisessä kaikkien toiveet eivät voi aina toteutua ja tällöin on opittava tekemään myös kompromisseja. Usein puutarhapuuhissa on mahdollista löytää kultainen keskitie, jossa kaikkien toiveet ja mielipiteet on huomioitu mahdollisimman hyvin.

Pelisääntöjen luominen

Yhteisen puutarhan pelisäännöt kannattaa luoda yhdessä osallistujien kanssa heti toiminnan alkuvaiheessa. Tietous puutarhan toimintatavoista luo yleistä varmuudentunnetta ja selkeyttä siitä, mitä yhteinen puutarha osallistujilta edellyttää. On tärkeää, että säännöt tulevat kaikkien puutarhatoimintaan osallistuvien tietoon ja että osallistujilla on tunne, että he ovat voineet vaikuttaa niiden syntymiseen. Yhdessä luodut raamit toiminnalle, sitouttaa myös osallistujia osallistumaan toimintaan. Säännöistä voi tehdä oman kylttinsä kaikkien puutarhassa kävijöiden näkyville, ainakin niissä puutarhoissa, joissa on paljon osallistujia.

Puutarhan säännöt voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia asioita: Kuinka kasteluvuorot jaetaan? Voidaan sopia esimerkiksi jokaiselle osallistujalle oma kastelupäivä tai niin, että kastelu hoidetaan pareittain tai kukin osasto vuorollaan Kuka saa kerätä satoa ja kuinka paljon? Toimivia sadonjakosopimuksia voi olla esim: kaikki puutarhan töihin osallistuneet saavat kerätä satoa tai kaikkea saa ottaa vähän, niin että muillekin kävijöille jää tai satoa saa kerätä yhteisissä kokoontumisissa ensin koreihin, josta se jaetaan tasapuolisesti osallistujille tai sato hyödynnetään valmistaen siitä ruokaa yhdessä. Milloin puutarhassa saa ohjausta? Voidaan sopia esimerkiksi yksi tai kaksi päivää viikosta, jolloin pidetään yhteisiä puutarhapäivä, joissa on ohjaaja mukana. Kuka huolehtii työvälineistä? Voidaan sopia, että ohjaaja tuo tarvittavat työvälineet mukanaan tai että puutarhaan tehdään työkalulaatikko, josta välineet löytyvät. Jokainen huolehtii välineistä ja palauttaa ne siistinä paikoilleen. Muuta tärkeää huomioitavaa Jokaisen tekemää työtä puutarhassa arvostetaan! Kukin osallistuu omien voimavarojensa, kykyjensä ja halunsa mukaan.

 Vastuu

Yhteinen puutarha vaatii säännöllistä huolenpitoa. Osallistujille voi olla tarpeen painottaa heti puutarhan perustamisvaiheessa, että puutarhan perustamisvaihe istutustöineen on vain yksi vaihe muun ylläpidon ohella.  Yhteisöllisessä puutarhassa vastuu huolenpidosta ei ole kenenkään yksin. Vastuuntunto yhteistä puutarhaa kohtaan voi herätä hiljalleen, kun osallistujat huomaavat, mitä kaikkea he puutarhassa saavat aikaan ja sen halutaan kestävän. On hienoa, jos vastuu huolenpidosta syntyy osallistujalähtöisesti esimerkiksi tarjoutumalla vapaaehtoisesti kastelemaan puutarhaa.

Vastuuta pala palalta

Jonkun muun määräämä vastuu puutarhasta, erityisesti liian suurina palasina voi helposti säikäyttää osallistujat ja karsia innokkuutta puutarhaa kohtaan. Vastuun saaminen pala palalta on turvallisempi vaihtoehto saada osallistujat sitoutumaan puutarhatoimintaan mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Ainakin aluksi puutarhatoiminnan on hyvä keskittyä mukavaan yhdessä puuhaamiseen. Puutarhan kaikkia hoitotoimenpiteitä voidaankin varsinkin aluksi tehdä yhteisissä hoitotalkoissa, jolloin kenellekään ei tule tunnetta, että on saanut itselleen liian suuren osan vastuuta. Vähitellen kun hoitotoimenpiteet alkavat olla osallistujille tuttuja, voidaan vastuuta jakaa esimerkiksi kasteluvuoroilla. Sopivina annoksina jaettu vastuu ei tunnu pelottavalta ja siihen tartutaan halukkaammin. Vastuuta voidaan jakaa myös pareittain, jolloin vastuun kantaa kaksi osallistujaa.

Yhteisöviljelmillä etuna on se, että viljelykierto saadaan monipuolisemmaksi, kun on isompi alue käytettävissä. Myös vastuun jakaminen on helpompaa, koska on enemmän ihmisiä jakamassa sitä. Osallistujien erilaiset elämäntilanteet voidaan huomioida joustavammin ja kunkin henkilökohtainen sitoutuminen tulee kevyemmäksi, kun tietää, että palstaa hoitaa sovitusti joku muu silloin kun itse on estynyt.

Yhdessä opetellen

Ilman vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa, yhteisöjen muodostuminen on lähes mahdotonta. Puutarhatoiminta ei vaadi sosiaalista vuorovaikutusta, mutta se tarjoaa siihen mahdollisuuden ja on yhteisöllisen puutarhatoiminnan edellytys. Ilman vuorovaikutusta on vaikea päästä yhteiskuntaan osalliseksi, saati olla vaikuttamassa asioihin.

Sama pätee puutarhatoimintaan. Toki jokainen ihminen on erilainen, toisille meistä vuorovaikuttaminen on helpompaa ja toisille vaikeampaa. Yhteisöllinen puutarhatoiminta on kuitenkin hyvä paikka opetella vuorovaikuttamista muiden ihmisten kanssa. Helpomman paikan siitä tekee se, että siellä toimivilla ihmisillä on usein yhteinen kiinnostuksen kohde, tekemisen lomassa on helpompi olla vuorovaikutuksessa ja puheenaiheista ei pitäisi olla pulaa.

Vuorovaikutuksella on myös merkitystä tiedon kulussa ryhmän kesken. Puutarhaa pitää pystyä ylläpitämään, jotta se voisi mahdollisimman hyvin ja tuottaisi satoa. Tähän tarvitaan vuorovaikuttamista muiden kanssa, jotta voidaan sopia esimerkiksi hoitovuoroista, hoitotavoista ja mitä tarvitsee milloinkin tehdä.

Yhteisissä puutarhoissa on ideana, että sitä hoitavat kaikki yhdessä, sato kerätään yhdessä ja mahdollisesti myös käytetään yhdessä.

Yhteisöllisessä puutarhassa on hyvä olla esimerkiksi viikoittain yhteisiä tapaamisia, jolloin puutarhatyöt tulevat tutuiksi. Yhteisten tapaamiskertojen aiheita voivat olla esimerkiksi kylvämiset, harvennukset, puutarhakoristeiden tekemiset jne. Viikon muina aikoina osallistujat voivat itsenäisesti hyödyntää yhteisissä tapaamisissaan oppimiaan taitoja puutarhassa. Viikoittaiset yhteiset kokoontumiset antavat mahdollisuuden yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittymiselle. Viikoittaisten kokoontumisten selkeyden vuoksi on hyvä sopia jokin tietty viikonpäivä ja aika, jolloin puutarhassa kokoonnutaan.

Toimintakerran ohjaaja tai idean äidin ei aina tarvitse olla varsinainen ohjaaja, vaan idea/osaaminen voi tulla myös ryhmän jäseneltä. Tällöin hän saa tuntea osaavansa ja olevansa hyvä. Itsetunto kasvaa ja rohkeus olla esillä.

Oppia tietoisista kokeiluista

Istuttaminen, kylväminen ja sadonkorjuu ovat yleensä kivoja puuhia puutarhassa, kun taas kastelu ja kitkentä eivät niinkään houkuttele.

Osallistujien ymmärrykseen pitäisi saada hoidon ja ylläpidon merkitys koko kasvukauden ajalla.  Puutarha ei menesty, jos siitä ei huolehdi sen vaatimalla tavalla. Jotta vastuuntunto kasvien hoitamista kohtaan syntyisi, on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että osallistujat tietävät, mitä kaikkia toimia puutarhan hoito vaatii, minkä takia ja miten ne tehdään. Osallistujia tulee opastaa ja neuvoa kasvien hoitamisessa.

Puutarhassa voidaan tehdä tietoisia kokeita, jotka opettavat mikä merkitys kasvien hoitamisella tai hoitamatta jättämisellä on. Jos esimerkiksi kahdessa vierekkäisessä ruukussa kasvatetaan kahta samanlaista orvokkia, joista toisesta ei lainkaan poisteta kukkineita kukkia ja toisesta ne nypitään säännöllisesti, huomaavat osallistujat konkreettisesti, mikä vaikutus heidän tekemällään työllä tai tekemättä jättämisellä on. Sama pätee lannoittamisen ja kastelun suhteen, jos toista kasvia lannoitetaan ja toista ei, tai toista kasvia kastellaan ja toista ei. Kasteluesimerkissä tuloksen näkee hyvinkin nopeasti.

Vastuuntunto yhteistä puutarhaa kohtaan voi syntyä edellä mainittujen kokeilujen mutta myös epäonnistumisien kautta, esimerkiksi silloin, kun kastelun unohtuessa kasvit kuolevat. Toisaalta ohjaajan on hyvä olla etukäteen varoittamassa, että näin käy, jos kasveja ei kastella säännöllisesti.

Ohjaajan ei kuitenkaan tulisi olla se, jonka osallistujat olettavat automaattisesti kastelevan kasvit, jos he eivät sitä tee. Ohjaajalta vaaditaan toki ymmärrystä ja joustavuutta sen suhteen, jos joku ei pääse omalla vuorollaan kastelemaan, mutta osallistujille on tärkeää tähdentää vastuun kannon tärkeyttä.

Puutarhassa roolit karisevat

Yhteisöllisessä puutarhassa kenenkään ei tarvitse osata kaikkea, sillä puutarha tarjoaa loistavan ympäristön uuden oppimiselle. Osallistujien kanssa puutarhassa voi olla puuhailemassa henkilökuntaa, ulkopuolisia ohjaajia ja omaisia, jokainen samalla viivalla.

Oppijan ja opastajan roolit vaihtelevat, jolloin syntyy tunne vertaisoppimisesta. Varsinainen ohjaaja voikin olla se, joka oppii osallistujilta. Henkilökunnan eikä ulkopuolisen ohjaajankaan tarvitse välttämättä olla puutarha-alan ammattilaisia, tärkeintä on innostuneisuus yhteistä puutarhaa kohtaan ja pyrkimys saada muutkin nauttimaan siitä. Puutarhassa jokainen osallistuja on yhdenveroinen. Jokaisen tiedot ovat arvokkaita, eikä ole lainkaan väliä, millaisista taustoista kukakin tulee. Tärkeinpää on yhdessä tekeminen.

Esimerkiksi ”virka-asujen” käyttäminen puutarhassa ei ole välttämätöntä, koska jos tällaisia ei käytetä, niin jokainen kokee olevansa samalla tasolla ja ulkopuolinen ei huomaa kuka on ohjaaja ja kuka on asiakas. Toiminnan ollessa täydessä vauhdissa aina ei ohjaaja ja ohjattavatkaan huomaa kuka on missäkin roolissa. Kaikki ovat samanarvoisia.

Puutarha puuhissa roolijaot jakautuvat luonnollisesti. Yksi saattaa olla aktiivisempi kastelussa, toinen kitkemisessä ja kolmannelle sopii lannoitussuhteiden laskeminen. Kaikille löytyy varmasti jokin rooli ja mikä parasta, rooleja voidaan myös vaihdella.

Puutarha- ja luontotoiminnassa myös osallistujien toiminnallinen identiteetti saa vahvistusta. Valitettavan usein ihmiset tulevat leimatuiksi diagnoosien perusteella, mutta luontotoiminnassa jokainen voi olla sitä, minkä kokee omakseen. Esimerkiksi osallistuja voi tulla tutuksi puutarhurina, viljelijänä tai vaikka lintubongarina.

Olipa kerran…

Usein osallistujien jakamiin tietoihin puutarhasta liittyy usein jokin pieni kertomus omasta elämästä. Kertomukset sokerijuurikkaan poimimisesta lapsuudessa tai omien parvekemansikoiden hoitamisesta saavat muissakin osallistujissa usein aikaan samaistumisen tunteita. Yhteisestä puutarhasta huolehtiminen antaa osallistujille monia uusia tarinoita, joista riittää puhuttavaa ja muisteltavaa vielä kasvukauden jälkeenkin! Ohjaajan on hyvä itse tuoda omansa ensin esille niin johan alkaa muiltakin tarinaa löytymään!

Puutarhassa toimiminen herättää usein keskustelua niin aiheesta kuin aiheen vierestäkin. Toiminnan aikana on helppo alkaa puhua, kun ihminen ei ole varsinaisesti keskipisteenä ajatuksineen vaan toiminta on pääasiassa ja keskustelu toissijainen asia. Joskus puutarhassa herää vaikeitakin ajatuksia, joita voi työstää tutun lähityöntekijän kanssa joko myöhemmin kuntoutusyksikössä tai jopa puutarhassa.

Yhdessä tekemisessä on voimaa!

Puutarhan perustamisen alkuvaiheissa osallistujat voivat turvautua ohjaajaan neuvoihin, mutta mitä enemmän osallistujat saavat yhteisiä kokemuksia puutarhan kautta ja huomaavat toistensa piileviä tietoja ja taitoja, sitä enemmän he myös oppivat hyödyntämään toistensa kokemuksia. Yhteisessä puutarhassa jokaisen taitoja tulee arvostaa, ja niihin suhtautua mahdollisuutena oppia itsekin uutta. Ohjaajakaan ei tiedä kaikkea, joten on tärkeää, että hänkin tarttuu osallistujien esille tuomiin aikaisempiin kokemuksiin. Puutarha tarjoaa monia tilaisuuksia itse puutarhatietouden oppimiselle, mutta myös monia otollisia hetkiä jakamisen ja yhteistyön opettelemiselle, esimerkiksi silloin, kun jaetaan yhteiset työkalut tai päätetään kuka saa syödä kesän ensimmäisen itsekasvatetun mansikan.

Toiminnassa on hyvä muistaa, että yhtä oikeaa tapaa ei ole. vaan tapoja on yhtä monta kuin tekijäänsäkin. Uusia tapoja voidaan kokeilla ja maailma ei kaadu siihen, jos epäonnistutaan. Mitään kamalaa ei voi tapahtua.

Yhtälailla yhteinen puutarha opettaa myös epäonnistumisien sietämistä. Yhdessä kokien toukansyömät kaalinlehdet ja kellastunut salaattiviljelmä eivät välttämättä tunnu niin suurilta kuin yksin koettaessa.

YHTEISÖLLISEN PUUTARHATOIMINNAN OHJAAMINEN

Ohjaajalla on yhteisöllisessä puutarhatoiminnassa keskeinen ja moninainen rooli, varsinkin toiminnan hakiessa muotoaan. Ohjaaja tarvitsee monenlaisia taitoja, mutta on hyvä pitää mielessä, että ohjaajankaan ei tarvitse osata kaikkea vaan yhtä tärkeää on ryhmässä yhdessä oppiminen.

Ohjaaja usein mielletään auktoriteettina, mutta tärkeää on ohjaajan ja ryhmäläisten tasavertaisuus. Ohjaajan tärkein tehtävä toiminnan alkuvaiheessa on tiloista ja aikatauluista huolehtiminen sekä osallistujien vuorovaikutukseen rohkaiseminen ja sen mahdollistaminen. Ohjaajan tehtävä on myös varmistaa, että jokainen osallistuja kokee pystyvänsä osallistumaan sekä toimia hyvänä esimerkkinä osallistujille ja osallistua itsekin toimintaan aktiivisesti mukaan.

Ryhmän vetäjällä on myös tärkeä merkitys ryhmän hyvän ilmapiirin ylläpitämisessä ja vastuun kantaminen ryhmätoiminnan toteutumisesta. Lisäksi tärkeä tehtävä organisoinnissa, tiedon välittämisessä ja auttamassa ryhmää etenemään kohti toiminnan tavoitetta. Ohjaajalla pitää olla hyvä reagointikyky ja osata vastata nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja kärsivällisyyttä opastaa ja neuvoa. Myös ongelmatilanteita tulee välillä väistämättä eteen. Mahdollisia ongelmatilanteita voidaan miettiä jo etukäteen ja miettiä samalla mahdollisia ratkaisuja niihin. Mutta tulee varmasti eteen myös paljon tilanteita, joihin pitää reagoida hetkessä. Varsinkin tällaisissa tilanteissa on hyvä, että on olemassa ohjaaja pari, jonka kanssa voi yhdessä ratkaista ongelmia tai ainakin jälkikäteen käydä niitä läpi. Jos on kaksi joiden kanssa asiat voi jakaa, niin vastuu ei kaadu yhden ohjaajan harteille. Myös tässä tapauksessa lähityöntekijän läsnäolo helpottaa näissä asioissa.

Vaikka tuntuu, että ohjaajalta vaaditaan paljon, niin keskeistä toiminnassa on tukea osallistujia itsenäisyyteen ja vastuun ottamiseen. Tähän päästää kannustamalla heitä tekemään kerrasta toiseen enemmän itse, eikä tehdä puolesta kovin herkästi. Tavoitteena on, että ohjaajasta tulee lopulta taustahenkilö ja ryhmäläiset pystyvät toimimaan keskenään palstalla.

Ohjaaja voi olla esimerkiksi puutarhasta innostunut henkilökunnan jäsen tai vaikkapa vapaaehtoinen tai ulkopuolinen ohjaaja. Hyvin monenlaiset persoonat sopivat ohjaajiksi. Yksi ohjaaja voi olla perusluonteeltaan jämpti ja asiassa pitäytyvä, kun taas toinen ohjaaja on herkkä ja puhelias. Tärkeää on ohjaajan kyky kuunnella osallistujia, halu etsiä houkuttimia heidän osallistumiselleen ja taito heittäytyä hetkeen. Se, ettei ohjaaja ole puutarha-alan ammattilainen, voi jopa tehdä hänestä osallistujien kannalta helpommin samaistuttavan. Sen huomaaminen, että ohjaajakaan ei osaa kaikkea, voi vahvistaa ryhmän tunnetta yhdessä oppimisesta ja kaikkien tasaveroisuudesta. Virheitä puutarhanhoidossa ei pidä pelätä, sillä usein juuri ne opettavat kaikkein eniten. Ohjeisiin voi olla myös helpompi tarttua, jos niihin liittyy ohjaajan omakohtainen kokemus virheen tekemisestä.

Opastamisen tärkeys

Osallistujien ohjaamisella pyritään siihen, että osallistujat tekevät ja toimivat itse. Ohjaajan ei ole tarkoitus tehdä kaikkea valmiiksi osallistujien puolesta. Tärkeää on tuoda esille, mitä kaikkea puutarhassa voikaan ja tarvitseekaan tehdä.

Aluksi ohjaajan on hyvä näyttää esimerkkiä puutarhassa tehtävistä puuhista sekä sanallisesti, että konkreettisesti havainnollistaen. Näin osallistujat todennäköisemmin onnistuvat myös tehdessään itse. Uusia asioita voidaan käydä puutarhassa läpi luonnollisessa järjestyksessä, silloin kuin ne eteen sattuvat tulemaan.

Osallistujilla voi olla hyvin erilaisia taustoja puutarhanhoidosta toisten ollessa ensikertalaisia ja toisten vanhoja konkareita, joten tulee varmistaa, että ohjeet ovat tarpeeksi tarkat jokaiselle osallistujalle. Esimerkiksi siementen kylvämisessä kannattaa lähteä aivan alusta. Ensiksi voi kertoa, että kylvöohjeet löytyvät pussin takaa. Sen jälkeen voi kertoa siemenille sopivat rivivälit ja istutussyvyydet, sekä samalla näyttää kuinka kylväminen tapahtuu, vaikka kylvämällä pieni matka esimerkiksi. Osallistujille on hyödyllistä perustella, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään. Esimerkiksi kertomalla, että kylvämällä retiisinsiemenet tarpeeksi väljästi retiisit saavat tarvitsemansa kasvutilan, jolloin ne kasvavat suuremmiksi.

Selkeiden ohjekylttien toimivuutta yhteisöllisessä puutarhassa kannattaa kokeilla. Ne kannattaa asettaa näkyvälle paikalle ja kirjoittaa niihin kuvalliset ohjeet askel askeleelta. Ohjeet voi kirjoittaa käsin tai tietokoneella paperille ja laminoida. Lyhyitä ohjeita voi kokeilla tehdä esimerkiksi kastelemisesta, harventamisesta, kitkemisestä, kuivien poistamisesta ja tukikeppien askartelusta.

Vau mitä lieroja!

Ohjaajan kyky tehdä näkyväksi se, mikä muuten jäisi ehkä huomaamatta, voi antaa osallistujille roppakaupalla iloa ja onnistumisentunteita. Juurespenkkiä kääntäessä esiin nousevat kastemadot voivat saada suunnittelemaan onkireissua, ja puutarhassa bongatut kauniinväriset perhoset saavat ehkä tarkkailemaan puutarhaa huolellisesti jatkossakin. Yhdessä kannattaa pysähtyä ihailemaan juuri maasta nostettuja hehkuvan värisiä retiisejä, maassa mönkiviä ötököitä ja puhkeamassa olevia kukannuppuja. Kasvun vaiheita voidaan vaikka ikuistaa valokuvaamalla, jolloin niitä on mielenkiintoista jälkikäteen vertailla. Rennot hetket puutarhassa ilahduttavat ja auttavat huomaamaan hetkeen pysähtymisen merkityksen. Esimerkiksi kukkivista kukista kannattaa pysähtyä nauttimaan juuri sillä hetkellä kun ne huomaa, eikä odottaa kahden viikon päähän, koska silloin ne ovat kenties jo lakastuneet.

Joskus tekemisen sijaan voidaan tehdä vain kävelykierroksia puutarhassa ja nauttia ja ihmetellä ympäristöä. Usein tämä unohtuu, kun aina vain toimitaan aktiivisesti puutarhahommissa. Kahvitkin voi keittää mukaan ja nauttia ne aikaansaannosten keskellä. Aina ei tarvitse tehdä suuria asioita.

Jokaisen panos on tärkeä

Puutarhassa yksilöllinen ohjauksen tarve vaihtelee osallistujista riippuen. Toiset ovat hyvinkin itsenäisiä, mutta toiset kaipaavat ohjaajan varmistusta jatkuvasti ennen kuin luotto omiin taitoihin syntyy. Ohjaajan kannattaa omien neuvojensa ohella kannustaa osallistujia oppimaan ja ottamaan mallia myös toisiltaan. Ohjaajan on hyvä auttaa osallistujia huomaamaan pieniäkin onnistumisia. Suoraan vedetyt kylvövaot, huolellisesti kastellut istutukset ja rikkaruohoihin tarttuminen antavat aihetta kiitokseen ja kehumiseen! Ohjaajan ei tulisi jättää ketään osallistujaa oman onnensa nojaan vaikka joku olisikin omatoimisempi, vaan muistaa kannustaa ja kiittää tasavertaisesti myös niitä kaikkein itsenäisimpiä osallistujia.

Ohjaajaresurssien määrä on hyvä suhteuttaa ryhmän kokoon. Kun ohjaajia on tarpeeksi, pystytään antamaan eri yksilöille enemmän ohjausaikaa. Kokemuksen perusteella noin 4hlö/ohjaaja on hyvä lukumäärä. Toki tämä riippuu ohjattavien toimintakyvystä ja aikaisemmasta kokemuksesta. Toisaalta esimerkiksi Kumpulan koulukasvitarhalla on koettu hyväksi, että ohjaajien aika on joskus jopa kortilla. Tällöin osallistujien on itse otettava vastuuta puutarhatoiminnasta ja mietittävä ratkaisuja ongelmiin ja vertaisoppimisresurssi tulee hyödynnettyä luontevasti.

Ikä ei ole este osallistumiselle, vaan jokaiselle löytyy sopivaa puuhaa puutarhasta. Myös lapset kannattaa ottaa alusta alkaen mukaan varmistaen kuitenkin, että myös leikille jää aikaa.

Osallistamalla enemmän

Ryhmää ohjattaessa on hyvä keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, jotta homma pysyy hallinnassa. Jos jokainen lähtee puutarhassa kokeilemaan eri asioita samaan aikaan ilman aiempaa kokemusta, on hyvin todennäköistä että yksi ohjaaja ei ehdi neuvomaan kaikkia juuri sillä hetkellä, kun avuntarve olisi akuutein. Työvaiheet voidaankin pilkkoa pienempiin osiin; ohjaaja voi pyytää esimerkiksi yhtä osallistujaa tekemään kylvövaot, toista laittamaan siemenet paikoilleen, kolmatta peittelemään ne, ja neljättä kastelemaan istutukset. Tämä vahvistaa toisten toiminnan havainnoimista ja kommunikointia osallistujien välillä. Hienoa on, kun huomaa osallistujien ottavan enemmän kontaktia toisiinsa kuin ohjaajaan!

Puutarhatoimintaan innostamisen keinoja

Osallistujia muistettava innostaa tarpeeksi ennen kuin puutarhatoiminta ollaan saatu juurrutettua. Kuuntelemalla osallistujien toiveita ja suuntaamalla ohjelmaa sen mukaan, saadaan toimintaa muokattua osallistujien näköiseksi. Innostaminen voi alkuun vaatia hieman enemmän työtä, mutta tätä auttaa käsittämään sen ymmärtäminen, että osallistujat motivoituvat erilaisista asioista. Alkuun voidaan tarvita erilaisia kannustimia, kuten oheisaktiviteetteja, mutta mitä pidemmälle puutarhatoiminnassa osallistujien kanssa päästään, sitä helpommin nousee esille puutarhatoiminnan palkitsevuus itsessään mieltä kohottavana toimintana.

Vaihtoehtojen tarjoaminen kannustaa

Eritasoisia ja monipuolisia puutarhatehtäviä tulisi saattaa kaikkien puutarhatoiminnasta kiinnostuneiden tietoon, jotta jokainen voi osallistua oman mielenkiintonsa mukaan. Voi olla otollisempaa kysyä osallistujalta esimerkiksi: ”Haluatko kastella salaattiviljelmät vai kukkaistutukset?” sitä vastoin, että kysyisi ”Haluatko kastella puutarhan?” tai pelkästään kehottamalla ”Käypä kastelemassa puutarha”. Pelkällä kysymyksen muotoilulla syntyy osallistujalle tunne valinnan mahdollisuudesta. Tunne siitä, että hän voi itse vaikuttaa siihen mitä tekee. Vaihtoehtojen tarjoamista voi käyttää melkein missä tehtävässä vain: ”Haluaisitko kitkeä porkkanapenkin vai punajuuripenkin?” ”Rakennetaanko kasveille tänään tukikeppejä vai lannoitetaanko” ”Nypitäänkö ensin orvokit vai harvennetaanko ensin retiisit?”. Ohjaustyössä kannattaa olla rennolla ja osallistujalähtöisellä asenteella liikkeellä, sillä silloin se antaa sekä osallistujille, että ohjaajalle itselleen kaikkein eniten.

Hyvä sana kiirii

Puutarhainnostuksen levittäminen voi lähteä henkilökunnasta ja ohjaajasta, mutta varsin pian se leviää myös osallistujien välillä. Ilonhuudahdukset hyvin kasvaneesta salaattipenkistä ja kesän ensimmäisistä mansikoista ovat mainio palkinto kaikille. Mielekkäiden toimintojen myötä osallistujat helposti myös kylvävät innostusta ympärilleen myös sellaisille, joilla ei vielä ole kosketusta yhteisölliseen puutarhaan. Kuntoutusyksikössä esimerkiksi pinaattikeiton valmistaminen yhteisen puutarhan pinaateista ja sen tarjoileminen kaikille kuntoutusryhmäläisille, myös sellaisille jotka eivät ole puutarhassa käyneet, voi olla hyvä idea ja saada lisää osallistujia innostumaan puutarhatoiminnasta.

Ei liikaa kerralla

Puutarhassa touhuamisen ohessa on hyvä muistaa pitää lepotaukoja. Varsinkin kuumina kesäpäivinä on hyvä olla mukana hattu ja juotavaa. Ei kannata ottaa liian suurta työmäärää yhdelle kerralle, jotta puutarhatuokio ei veny liian pitkäksi. Osallistujista riippuen sopiva aika puutarhassa toimimiselle voi olla esimerkiksi 1-2h. Sinäkin aikana voidaan pitää useampi lepotauko osallistujien tuntemuksista riippuen. Ohjaajan kannattaa kannustaa osallistujia jättämään aina välillä työ sikseen ja hetken päästä jatkamaan uudelleen, jottei toiminnasta mene into väsymyksen vuoksi. Kun puutarhatoiminta ei muutu liian kuormittavaksi, se myös säilyy mielekkäämpänä. Fyysisissä tehtävissä, kuten kasvimaan kääntämisessä voi olla hyvä idea vuorotella osallistujien kesken. Toisaalta fyysinen työ ja hikoileminen voivat olla myös jotain sellaista, mitä puutarhanhoidolta toivotaan. Ohjaajan onkin syytä kuulostella osallistujien tuntemuksia ja ottaa huomioon heidän toimintakykynsä yhteisiä puutarhatuokioita suunnitellessa.

Luovuus kukkimaan!

Yhteisöllisessä puutarhassa tulee muistaa, että se on nimenomaan yhteinen, joten sen moninainen ulkoasu on rikkaus. On hyväksyttävä se tosiasia, että puutarhasta ei koskaan tule juuri sellaista, kuin yksin tehdessä. Sitä vastoin syntyy jotain sellaista, mitä yksin ei olisi koskaan saanut aikaiseksi!

Suunnitteluvaiheesta alkaen on hyvä toimia yhdessä, jotta jokainen halukas pääsee kertomaan näkemyksensä siitä, millainen puutarha voisi olla. Apuna voi käyttää vaikka puutarha-aiheisia lehtiä, kirjoja ja nettisivuja. Tämän oppaan loppuun koottuihin linkkivinkkeihin kannattaa käydä tutustumassa! Kun puutarha näyttää tekijöiltään, silloin se myös tuntuu omalta. Lopulta se, millainen puutarhasta syntyy, on yhteensovittamista ja yhteisen rakentamista.

Osallistumiskynnyksen madaltaminen

Ajatus yhteisiin puutarhapuuhiin tarttumisesta voi tuntua varsinkin ensikertalaisesta haastavalta. Myös esimerkiksi lapsuudessa koetut ikävät muistot loputtomista perunapeltojen kitkemisistä voivat jarruttaa ajatusta tarttua kuokkaan uudelleen. Mieltä voi myös painaa ajatukset pystymättömyyden tunteesta ja aikaisemmista epäonnistumisista. Mukaan yhteisiin puutarhapuuhiin tuleminen voikin vaatia annoksen rohkeutta, joten ei kannata siis pettyä, jos yhteinen puutarha ei heti kokoa suurta osallistujajoukkoa. Tärkeää on iloita niistä osallistujista, jotka tulevat paikalle joko tekemään tai sitten vaikka ihan vaan katselemaan, kun muut puuhastelevat. Pikkuhiljaa sana mukavista puutarhapuuhista kyllä kiirii muidenkin korviin.

Puutarhasta on moneksi!

Yhteinen puutarha tarkoittaa paljon muutakin kuin työntekoa. Tämä viesti on tärkeä näyttää myös osallistujille. Aluksi varsinkin helppojen ja osallistujille jollain tavalla tuttujen tehtävien tarjoaminen takaa onnistumisen tunteita, jotka osaltaan ovat tärkeitä herättämään kiinnostusta puutarhatoimintaa kohtaan. Toiminnan avoimuus, maksuttomuus, kohderyhmän erityispiirteiden huomiointi ja selkeä tiedottaminen houkuttelevat osallistujia, samoin kuin helposti saatavilla olevat työvälineet ja ohjauksen antaminen. Puutarhassa toimimisen voi myös järjestää jonkin toisen kuntoutuspaikan arkipäiväisen aktiviteetin oheen. Esimerkiksi päiväkahvituokio voidaankin järjestää sisätilojen sijasta puutarhassa.  Arkipäiväisten toimien vieminen puutarhan keskelle tuo puutarhan rauhoittavan ja virkistävän tunnelman jokaisen ulottuville, vaikka itse puutarhatyöt eivät kiinnostaisikaan, tai niihin ei ole esimerkiksi toimintakyvyn puolesta mahdollista ottaa osaa muuten kuin sivusta seuraamalla. Puuha-ajan yhteyteen voi myös liittää puutarhan hoitotöitä yhdessä tehtäväksi.  Esimerkiksi kesäkukkien nyppimistalkoot hoituvat yhdessä varsin rivakasti ja se säännöllisesti tehtynä takaa sen, että kukkaloistosta päästään nauttimaan läpi kesän.

Mahtavaa on, kun yhteisöllisestä puutarhasta huomaa muodostuneen paikan, jonne tullaan ja josta lähdetään hymyillen. Puutarhatöistä löytyy paljon oppimista ja onnistumisenkokemuksia, mutta yhtä lailla ilonhetkiä puutarhassa tuottavat rennot yhdessäolon hetket. Puutarhasta kannattaa siis nauttia ja hyödyntää sitä viihtyisänä paikkana myös muulle kuin puutarhatöille!

Puutarhatöiden lomaan ja samaan teemaan voidaan yhdistää myös muuta monenlaista aktiviteettia. Kuten ruuanlaittokerho, jossa voidaan yhdessä opetella laittamaan ruokaa itse kasvattamista vihanneksista.

Kädentaitoja oppimaan

Puutarha tarjoaa myös oivan miljöön luontoaiheisten kädentaitojen kokeilemiselle. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kukka-asetelmien askarteleminen, tai betonisten puutarhalehtilaattojen valaminen? Yhteisille ohjatuille puutarhakerroille voidaankin sopia vaihtelevasti eri teemaisia oheisaktiviteetteja puutarhanhoidon ohelle. Yhdelle sopii betonivalanta, toinen innostuu kivimaalauksesta ja kolmas tykästyy istutuspuuhiin. Muun muassa tämän takia yhteisöllinen puutarha onkin niin mahtava; siellä näkee monien kätten tuotoksen ja jokainen pääsee toteuttamaan itseään sekä mahdollisesti innostumaan jostain aivan uudesta.

 

Hyviä käytäntöjä

Espoon Mielenterveysyhdistyksen (EMYn) palstatoiminta

Espoon Mielenterveysyhdistyksessä (EMY) tarjotaan vertaistukeen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja muille kiinnostuneille. Ympäri vuoden EMY:ssä järjestään retkiä, leirejä ja matkoja sekä monipuolista ryhmätoimintaa. Toiminta on kaikille avointa ja päihteetöntä matalan kynnyksen toimintaa.

EMY: ssä on tarjolla myös puutarhatoimintaa, jota tehdään yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Iso (noin 10 aarin) puutarhapalsta toimii asiakasohjauksen kiintopisteenä ja toimintaa voi liittyä useiden eri kontaktipintojen kautta. Joku tulee mukaan toimintaan leipäjonosta, osa kuntouttavan työtoiminnan kautta ja jotkut kuulevat palstatoiminnasta viidakkorummun välityksellä tai lähityöntekijöiltä. Palstatoiminta on myös hyvä jatkopolku, asiakkaan oltua aiemmin muiden palvelujen piirissä. Puutarhatoiminnan ohella palstalla saa myös vapaamuotoista sosiaaliohjausta. Puutarhatöissä ollaan hanskat savessa ja tavanomaiset sosiaalityön roolit unohtuvat, mikä mahdollistaa tasaveroisen ja vapaamuotoisen vuorovaikutuksen. Osallistujien mukaan palstan parasta antia onkin se, että siellä kohdataan ihmisinä. Ohjaajilta vaaditaankin taitoa keskustella ja kuunnella puutarhatöiden opastamisen lisäksi.

Palsta on toiminnassa kasvukaudella joka päivä ja siellä on omat ryhmänsä sekä aamupäivällä ja iltapäivällä. Välissä on mahdollisuus osallistua lounaaseen läheisellä hoivakodilla. Puutarhatoimintaan on tavallisesti muodostunut kiinteämpi, alle 10 hengen ryhmä miehiä ja naisia. Tavallisten puutarhatöiden lisäksi on mahdollisuus tehdä pienimuotoisia rakennus- ja raivaustöitä, kun aluetta muokataan vähitellen tehdyn suunnitelman mukaiseksi. Suuri osa viljelyksistä on hyötykasveja mutta koristekasvejakin kasvatetaan ja jonkin verran löytyy myös monivuotisia kasveja, kuten maa-artisokkaa, mansikkaa ja yrttejä. Sato käytetään Espoon mielenterveysseuran toiminnassa, läheisessä hoivayksikössä ja loppu jaetaan työhön osallistuvien kesken.

Kasvihuoneen rakentaminen on suunnitteilla ja tämä mahdollistaisi myös kauden pidentämisen ja antaisi sateen suojan huonoilla keleillä. Kasvukauden ulkopuolella onkin ollut haasteena keksiä sopivia töitä samalle kohderyhmälle. Myös kesäaikaa sopivien töiden löytäminen vaatii toisinaan päänvaivaa.

Palstatoiminta on kokonaisuudessaan kuitenkin ollut toimiva ratkaisu ja puutarhatoiminnan hyvinvointivaikutusten lisäksi se tarjoaa mainion tilaisuuden kontakteihin ja sosiaaliohjauksen antamiseen.

 

OHJAUSVERTAILU

Puutarhatoiminnan järjestämisessä on tärkeää sen sopivuus kohderyhmälleen. Erityispiirteiden hahmottaminen ja niiden hyödyntäminen on tärkeää itse puutarhatoiminnan ohjaustyössä. Ohessa on koottu kokemuksia ohjaustyön havaituista erityispiirteistä erilaisissa kuntoutujaryhmissä, joissa puuhailtiin puutarhatöiden ja erilaisten oheisaktiviteettien, kuten kivimaalauksen ja kukka-asetelmien näpertelyn parissa.

 

PUUTARHAN PERUSTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ

Kun asiakasryhmät, toimintarajoitteet ja vastuuhenkilöt toiminnan koordinointiin ovat olemassa voi varsinainen käytännön puutarhapalstan suunnittelu ja toteuttaminen alkaa. Viljelemiseen liittyvissä asioissa pätee hyvin pitkälti samat periaatteet viljelytavasta riippumatta. Oli viljelyalue avomaalla, viljelylaatikossa tai ruukussa, niin samoista asioista huolenpitäminen edesauttaa sadon saamisessa.

KASVIMAAN SUUNNITTELU

Ensimmäistä kauttaan viljelevien on hyvä pitää mielessä, että ei kannata haukata liian suurta palaa kerralla ja perustaa isoa kasvimaata. Pienistä viljelyksistä on parempi aloittaa, ettei alkuinnostus katoa liian suureen työmäärään. Kasvimaan kokoa voi kasvattaa seuraavina vuosina, jos into säilyy. Hyvällä etukäteissuunnittelulla pienikin viljelyala voi tuottaa yllättävän paljon satoa. Voi aloittaa muutamasta ruukusta parvekkeella, laajentaa muutamaan viljelylaatikkoon pihamaalla ja lopulta hakea viljelypalstaa vaikka kaupungilta.

Kasvimaan suunnittelu virittää ajatukset viljelytoimintaan ja sen voi aloittaa hyvissä ajoin keväällä. Huolellisella suunnittelulla taataan myös se, että varsinaisten viljelypuuhien alkaessa keväällä, aikaa ei kulu esimerkiksi viljelykierron suunnitteluun tai kasvivalintoihin vaan pääsee suoraan viljelypuuhiin.

Viljelypuuhissa ensimmäinen hankinta on vihko tai kansio, johon kerätään kaikki mahdollinen tieto viljelmän suunnittelusta, taimikasvatuksesta, kasvukaudesta, sadonkorjuusta ja puutarhan talviajasta. Muistiinpanoihin on helppo palata esimerkiksi tarkistamaan, koska samettikukat kylvettiin edellisvuonna? Milloin sirkkalehdet pilkistivät mullan alta? Koska taimet koulittiin? Siirrettiin ulos? Koska ne kukkivat?

Viljelykasveja valittaessa kannattaa ottaa huomioon erityisesti se, mitä osallistujien keskuudessa toivotaan, mutta myös se, mille kasveille on käyttöä ja tarvetta. Usein pienillä aloilla viljellään pieniä määriä heti käytettäviksi tarkoitettuja vihanneksia ja isommilta aloilta saattaa jotain jäädä säilöttäväksi asti. Myös vallitsevat kasvuolosuhteet ratkaisevat sen, mitä kannattaa kasvattaa. Jotkut kasveista tarvitsevat taimikasvatuksen sisätiloissa, joten tämänkin asian kannattaa ottaa huomioon kasveja valittaessa. Internetistä esimerkiksi löytää erilaisia kylvökalentereita, joista selviää eri kasvien esikasvatustarpeet. Tietoa löytyy myös alan lehdistä sekä siemenpussien kyljestä.

Pienillä alueilla kemiallinen kasvinsuojelu ja keinotekoiset lannoitteet eivät välttämättä ole tarpeellisia, vaan kannattaa panostaa maaperän ja kasviaineksen puhtauteen sekä huolelliseen kasvinvuorotteluun. Pienilläkin viljelyalueilla kasvinvuorottelun toteuttaminen on mahdollista ja kannattavaa. Kasvinvuorottelun yhteydessä voidaan nostaa esille myös kumppanuuskasvivalintojen suunnittelu. Jotkut kasveista viihtyvät erityisen hyvin vierekkäin ja hyötyvät toisen läsnäolosta. Toiset kasvit esimerkiksi karkottavat tuhohyönteisiä tuoksullaan myös viereisistä kasveista ja toiset toimivat tuulensuojina herkille kasveille.

Siemenluettelo on oiva apu viljelyaluetta suunniteltaessa. Niistä näkee erilaisia kasvivaihtoehtoja, sillä lajikkeita on olemassa lukemattomia määriä. Lajikkeet eroavat toisistaan muun muassa satoisuuden ja kasvitautien kestävyyden suhteen. Kasvivalinnoissa on huomioitava myös sadon valmistumisen ajankohta, halutaanko satoa käyttää heti tuoreeltaan vai onko aikomuksena säilöä talven varalle?

 

Hyviä käytäntöjä

Länsi Vantaan A-klinikan palstatoiminta, Myyrmäki

Vantaan A-killan toiminnan tavoitteena kuntoutujien päihteistä vapaa elämäntapa tarjoamalla mahdollisuus oman tai läheisen päihdeongelman itsehoitoon. A-klinikalle voi hakeutua kuka tahansa, joka kokee tarvitsevansa apua päihdeongelmaan.  Vertaistuki on keskeisessä asemassa raittiuteen pääsemisessä. A-Killassa on mahdollisuus osallistua oman halun mukaan päihteettömään toimintaan, kuten ryhmä- ja retkitoimintaan.

Myyrmäen A-klinikalla puutarhapalsta on osana päihdekuntoutusta. Pastaviljely aloitettiin vuonna 2014. A-klinikka järjestää avohoidon kolmeviikkoisia päihdekuntoutuksen intensiivijaksoja vuoden ympäri. Keväällä palstatoiminta on osa intensiivijaksoa. Kuntoutusviikkoon kuuluu kolme palstapäivää, ja tämän lisäksi ryhmätoimintoja.

Intensiivijakson alussa sovitaan yhdessä pelisäännöt ryhmälle; sitoutuminen, poissaolot, toisten kunnioittaminen jne.  Palstaryhmässä on tavallisesti ollut sekä mies- että naisasiakkaita. Osallistujilla on myös viljelyyn liittyen erilaisia lähtökohtia – myös niitä, joilla viljelystä on negatiivisia kokemuksia lapsena; pellolle on joskus ollut pakko mennä, tahtoi tai ei. Nyt heillä on palstatoiminnassa mahdollisuus saada toisenlainen kokemus puutarhanhoidosta. Työtahti on leppoisa ja aikaa on yhteiselle jutustelulle ja luonnosta nauttimiselle. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään.

Motivoituminen palstatoimintaan on ollut hyvällä tasolla. Lisäksi motivaatiota lisää se, että intensiivijaksoilla kuntoutujille tarjotaan lounas ja bussiliput. Tavallisesti töitä tehdään joko aamu- tai iltapäivä. Työpäivä päihdehoidon intensiivijaksolla alkaa tuoliringillä, jossa jaetaan aamun tunnelmat.  Myös naapuriviljelijöiden kanssa on tultu hyvin toimeen.

Green Care -toiminta on ollut ohjaajien mukaan tehokasta; toiminnallisuus on hyvä muoto vuorovaikutukselle niillekin, jotka eivät koe puhumista helppona. Sadonkorjuu on mennyt ongelmitta ja sato onkin jaettu osallistujien kesken. Viljelykasveina on ollut perunaa, salaattia, mausteita, kesäkurpitsaa, härkäpapua, maa-artisokkaa, ja pikkuvihanneksia.

TAIMIKASVATUS

Varsinkin suomen olosuhteissa joidenkin kasvien esikasvatus on välttämätöntä. Suomen kasvukausi on niin lyhyt, että ilman esikasvatusta sisätiloissa, kaikki vihannekset eivät ehdi tuottaa satoa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä lyhyempi kasvukausi on ja sitä useampia kasveja pitää esikasvattaa.

Esikasvatus vaatii oman tilansa ja jokaisen aloittelevan viljelijän on syytä pohtia, onko sellaiseen tilaa ja missä laajuudessa taimia voidaan itse esikasvattaa. Mitä lähemmäs kesää mennään, tilaa tarvitaan yhä enemmän kun kasvit rehevöityvät. Monia taimia voidaan myös ostaa puutarhoilta ja ne ovat usein vahvoja ja hyvälaatuisia. Tällöin tosin kasvin kehittyminen siemenestä taimeksi ja siitä satoa tuottavaksi yksilöksi jää näkemättä. Mutta tähän kompromissina, osan voi kasvattaa itse ja osan ostaa taimina.

Taimet tarvitsevat itääkseen lämpöä, mutta taimettumisen jälkeen ne olisi hyvä siirtää hieman matalampaan lämpötilaan. Taimivaiheessa ratkaiseva tekijä on riittävä valon saanti ja vain valoisilla ikkunalaudoilla kehittyvät taimet saavat riittävästi valoa. Kevätkylvöjä ei tulisi aloittaa liian aikaisin talvella, koska lämpimässä sisätilassa ja vähäisessä valossa kasveista kasvaa honteloita, niiden joutuessa kurkottamaan kohti valoa. Kun taimet saavat riittävästi luontaista valoa ja kun lämpötila on riittävän matala, taimet kehittyvät nopeammin ja niistä tulee vahvempia. Taimille voidaan antaa myös lisävaloa, josta on hyötyä niiden kehityksessä. Tällöin lisävalon laatuun on kiinnitettävä huomiota, koska tavallista hehkulampun valoa kasvi ei pysty käyttämään hyväkseen ja lisäksi se tuottaa liikaa lämpöä, tehden kasveista honteloita. Kasveille tarkoitettuja lisävaloja, joissa valo on kasveille käyttökelpoisessa muodossa, myydään hyvin varustelluissa puutarhaliikkeissä sekä rautakaupoissa.

Tavoitteena taimikasvatus

Taimikasvatus lähtee mullan hankkimisesta. Kaupoissa on paljon multa valikoimaa, mutta helpoimmalla pääsee, jos päätyy valitsemaan kylvö- tai kaktusmulta. Tällainen multa on puhdasta, kuohkeaa, vettäläpäisevää ja ravinneköyhää. Tavallista kukkamultaa ei suositella käytettäväksi kylvöpuuhiin, sillä se on itäville siemenille ja pienille taimille liian ravinteikasta. Tässä vaiheessa kehitystä olevalla taimella on pienet ja heiveröiset juuret, jotka saattavat palaa liian lannoitetussa mullassa ja taimet kuivuvat. Tavallinen puutarhamultakin käy, jonka ilmavuutta voidaan lisätä lisäämällä siihen esimerkiksi hienoa hiekkaa.

Taimestusastioista kasvattaminen ei jää kiinni. Taimikasvatukseen voi käyttää esimerkiksi erilaisia ruukkuja, maitopurkkeja tai viilipurkkeja, kunhan ne on pesty kunnolla ja niiden pohjiin on tehty reiät, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Markkinoilla on olemassa myös esikasvatukseen tarkoitettuja turveruukkuja, jotka voi sellaisenaan upottaa lopulliseen kasvupaikkaan. Turveruukkuja käytettäessä on syytä olla tarkkana, ettei ruukku pääse missään välissä kuivahtamaan, sillä se tapahtuu helposti. Kylvöastioiden reunat eivät saa myöskään olla liian korkeita, jotteivat reunat varjosta kehittyviä taimia.

Joskus on perusteltua käsitellä siemeniä ennen kylvämistä, jotta ne itäisivät paremmin. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa liottaminen tai pinnan ohentaminen. Erityisesti kovakuorisia siemeniä (esim. ruusupapu tai herne) voi liottaa yön yli vedessä, jolloin pinta pehmenee ja sirkkajuuret ja -lehdet pääsevät kuoresta helpommin ulos. Saman asian ajaa siemenien pinnan hiominen varovasti ohuemmaksi esimerkiksi hiekkapaperilla tai kynsiviilalla.

Kylvöt käyntiin

Kostuta kylvömulta läpikotaisin isommassa astiassa ennen pikkuruukkuihin laittamista. Multa on sopivan kosteaa, kun sitä puristaessa nyrkkiin, siitä tippuu hieman vettä. Taputtele multa tasaiseksi ennen kylvämistä. Tarkista tässä vaiheessa siemenpussin kyljestä siemenen kylvösyvyys eli kuinka syvälle siemen laitetaan ruukkuun ja itääkö siemen pimeässä vai valoisassa. Yleinen periaate on, että siemenen päälle laitetaan multaa 2-3 x siemenen halkaisijan paksuinen kerros. Jotkut siemenet itävät valossa, joten niitä ei peitetä ollenkaan mullalla. Pienet siemenet kannattaa hajakylvää ja suuremmat siemenet voi laittaa yksitellen ruukkuihin. Hajakylvössä pienet siemenet kylvetään mahdollisimman tasaisesti kylvöalustalle. Pienet siemenet voi myös sekoittaa hienoon hiekkaan ja ripotella hiekan kylvöalustalle, jolloin siemenet levittyvät tasaisemmin. Kylvös peitetään ohuella kerroksella hienoa hiekkaa tai taimimultaa. Kylvöksen pinta kastellaan suihkupulloa apuna käyttäen. Kastelukannua ei kannata käyttää tässä vaiheessa, koska vesi tulee siitä kovemmalla paineella ja saa siemenet siirtymään paikoiltaan isompiin rykelmiin. Suuret siemenet ovat helpompia käsitellä ja ne kannattaa istuttaa ruukkuihin siten, että kostutettuun multaan tehdään sormenpäällä reikä ja pari-kolme siementä pudotetaan samaan ruukkuun kasvamaan. Siemenet peitellään mullalla ja kastellaan.

Merkitse kylvökset nimikyltein ja päivämäärin, jotta muistat mitä olet kylvänyt ja koska. Kylvökset voidaan peittää esimerkiksi muovikelmulla ja nostaa lämpöiseen (20-25 astetta) ja vedottomaan paikkaan. Muovikelmu auttaa itämisvaiheessa mullan kosteuden ylläpitämisessä. Kastele kylvöksiä päivittäin suihkupullolla. Muovi poistetaan kun siemenet ovat itäneet ja ensimmäiset lehdet näkyvät mullan pinnalla. Siirrä taimet valoon ja hieman viilempään huoneilmaan (16-20 astetta).

Koulimaan

Kun pikkutaimiin on ilmestynyt ensimmäiset varsinaiset kasvulehdet, on aika koulia ne. Koulimisella tarkoitetaan kasvien siirtämistä isompaan kasvutilaan ja ympäristöön, jotta ne voivat kehittyä rauhassa. Erityisesti hajakylvetyillä taimilla tilanahtaus voi yllättää nopeastikin ja ne joutuvat kasvamaan pituutta saadakseen valoa. Koulimalla, saat tanakoita ja hyvä juuristoisia taimia. Multana voi käyttää samaa multaa kuin kylvöissäkin, pääasia, että se ei ole liian vahvaa herkille pikkutaimille. Multa kostutetaan ennen taimen siirtämistä siihen. Taimet on myös hyvä kastella ennen koulimista. Kouliessa taimet irrotetaan yksitellen varovasti kasvualustastaan, esimerkiksi kynänkärkeä apuna käyttäen. Tartu varovasti taimea lehdestä ja nosta se uuteen ruukkuun, johon on tehty sitä varten sopivan kokoinen kolo. Istuta taimi hieman aiempaa kasvusyvyyttä syvemmälle ja tiivistä multa varren ympäriltä varovasti. Suurista siemenistä lähtöisin olevat kasvit on helpompi harventaa. Ruukut käydään läpi ja itäneistä taimista heikoimmat poistetaan ja elinvoimaisin jätetään jatkamaan kasvua. Nämä poistetut taimet voi laittaa jatkamaan kasvuaan omiin ruukkuihinsa.

Taimet siirretään valoon jatkamaan kasvua. Taimia kastellaan säännöllisesti, mutta multa ei saa olla liian märkääkään ettei juurien toiminta häiriinny. Parempi kastella kunnolla kerralla kuin jatkuvasti vähän. Aluksi taimia kastellaan pelkällä haalealla vedellä. Parin kolmen viikon kuluttua koulimisesta voi lannoittamisen aloittaa varovasti miedolla lannoitevedellä. Lannoitteeksi sopivat mm. huonekasveille tarkoitettu lannoite.

AVOMAAVILJELY

Avomaaviljelyllä tarkoitetaan viljelyä suoraan maahan. Kasvimaapuuhat voi aloittaa heti keväällä, kun maa on talven jälkeen sulanut ja vähän kuivahtanut. Ensimmäinen työ on maan muokkaaminen kylvö- ja istutuskuntoon. Valmistautuminen kylvöpuuhiin on syytä aloittaa, kun maa murenee niin, että sitä on helppo muokata eikä se tartu työvälineisiin. Maanmuokkauksen tarkoituksena on tehdä maasta kuohkea ja ilmava. Samassa yhteydessä rikkakasvit poistetaan ja maa lannoitetaan.

Lannoitustapoja on monia ja niistä helpoin lienee puutarhaliikkeissä myytävät moniravinteiset lannoitteet. Maata voidaan lannoittaa vaihtoehtoisesti myös esimerkiksi kompostilla tai maatuneella karjalannalla, jotka ovat hidasliukoisia lannoitteita ja ne lisäävät maaperän humuspitoisuutta, joka on merkittävässä roolissa maan parannuksessa. Lannoituksessa on hyvä pitää mielessä, että liika lannoitus ei ole hyvästä, vaan se rehevöittää kasveja ja siten altistaa kasvitaudeille. Pakkauksissa on selkeät ohjeet lannoitteen käyttömääristä. Maanmuokkauksen lopuksi maa tasoitetaan rautaharavalla.

Muokkauksen jälkeen kylvöpuuhiin olisi alettava mahdollisimman pian, sillä muokkauksen jälkeen itämiselle tärkeä kevätkosteus haihtuu maasta nopeasti. Kevät on viljelypalstalaisille kiireisintä aikaa, sillä kylvöt pitäisi tehdä ajallaan. Kylvötöitä aloittaessa on syytä huomioida myös maan lämpötila, sillä suurin osa avomaanvihanneksista ei idä alle kymmenessä asteessa. Tässä auttaa keväällä laadittu viljelysuunnitelma, jossa noudatetaan tiettyä viljelykiertoa.

Kylvämisen tyyli on vapaa mutta useimmiten suositaan rivejä, mutta joskus käytetään myös hajakylvöä. Kylvörivien hakiessa muotoaan on hyvä muistaa, että kylvörivien väleihin tulisi jättää tilaa myös käytäville, jotta hoitaminen helpottuu. Siemenpussien takaa voi tarkistaa kasvikohtaiset rivivälisuositukset. Nämä suositukset tosin tuntuvat melko suurilta ja kapeammillakin selviää, etenkin viljeltäessä laatikoissa. Kunhan ottaa suunnitteluvaiheessa huomioon täysikasvuisten kasvien koon, etteivät isot kasvit tule varjostamaan pienempiään.

Kylvettäessä suoraan avomaalle pätee samat periaatteet kuin esikasvatuksessakin. Siemenet kylvetään kylvövakoihin siemenen koko huomioiden. Pienet siemenet kylvetään 2-3 cm:iin ja suuret siemenet 5-7 cm:iin. Samoin kuin esikasvatuksessakin, kovakuorisia siemeniä voi liottaa vedessä yön yli, jolloin siemen itää nopeammin. Kylvövako voidaan tehdä vaikka haravan toista päätä apuna käyttäen. Kylvövaiheessa on hyvä pitää mielessä edessä oleva harvennus, joten siementen välit ei saisi olla liian tiheästi. Pienet siemenet voidaan avomaaviljelyssäkin sekoittaa hienoon hiekkaan ja ripotella kylvövakoon, jolloin ne levittyvät tasaisemmin. Kaupoissa on myytävinä myös erilaisia pilleröityjä siemeniä (siemen on päällystetty, jotta olisi isompi ja siten helpompi käsitellä) sekä kylvönauhaa, joissa siemenet on aseteltu maassa hajoavaan nauhaan lopullisille kasvuetäisyyksille. Tämä kylvönauha asetetaan sellaisenaan kylvövakoon. Lopuksi kylvös peitetään mullalla ja taputellaan päältä vaikka kämmenellä. Kylvörivin päähän laitetaan nimilappu kertomaan, mitä on kylvetty ja milloin.

VILJELY RAJATUISSA KASVUALUSTOISSA

Laatikko-, ruukku- ja säkkiviljelmissä pätee lähestulkoon samat viljelyperiaatteet kuin avomaaviljelyssäkin. Lisähyöty saadaan myös viljelypaikan sijoittamisessa, sillä tällaisen viljelyalueen voi sijoittaa meilkeimpä mihin tahansa: omalle pienelle sisäpihalle, parvekkeelle tai vaikka ikkunalaudalle. Yleisesti näitä voidaan pitää vaivattomampina hoitaa muuten, paitsi kastelun suhteen. Käytössä oleva viljely-astia kannattaa täyttää peruslannoitetulla ja -kalkitulla mullalla. Tämä siksi, että valmiissa säkkimullassa ei ole rikkakasvin siemeniä ja multa on laadukasta. Kastelun suhteen astiaviljelmät ovat vaativampia, sillä ne kuivahtavat helpommin. Tämä siksi, että multatila on rajattu, eivätkä ne ole kosketuksissa maan luonnollisen kosteuden kanssa.

Näissä viljelymuodoissa käytettävissä oleva viljelyalue halutaan käyttää tehokkaasti hyväksi, joten siemenpussien kyljissä suositeltavat rivi- ja taimivälit eivät useinkaan päde. Esimerkiksi kasvien hoito voidaan suorittaa viljelyastian reunoilta ja kasvit voidaan kylvää ja istuttaa lähemmäksi toisiaan, kunhan pidetään huolta siitä, etteivät suuremmaksi kasvavat kasvit varjosta pienempiään.

Muuten rajatuissa kasvualustoissa voidaan kasvattaa lähes kaikkia samoja kasveja kuin avomaallakin. Huomio kannattaa kiinnittää kasvualustan syvyyteen: pienille kasveille riittää 20 cm:n syvyinen kasvualusta, kun taas juurikkaille ja esimerkiksi marjapensaille vaaditaan suurempaa multasyvyyttä (30-50cm). Myös astioissa talvettaminen vaatii vaivannäköä. Kellari olisi paras vaihtoehto kasvien talvettamiseen, mutta astioita voi myös vuorata esimerkiksi styroxilla. Ajatuksena, etteivät monivuotisten kasvien juuret vaurioidu pakkasessa.

TAIMIEN ULOS SIIRTÄMINEN

Sisällä esikasvatetut taimet voi siirtää ulos jatkamaan kasvuaan, kun ilmat ovat lämmenneet tarpeeksi. Taimet pitää karaista eli totuttaa ulkoilmaan ennen kuin ne pysyvästi siirretään sinne. Totuttaminen tapahtuu siten, että taimia viedään ensin vain hetkeksi ulos ja tuodaan sen jälkeen takaisin sisään. Vähitellen taimia voi jättää pidemmäksi aikaa ulos ja lopulta kokonaan. Ensimmäisinä ulkoöinä taimet voi peittää varmuuden vuoksi kasvuharsolla, sillä taimet on hyvin kylvänarkoja vaikka lämpötila ei laskisikaan pakkasen puolelle. Karaisuun olisi hyvä varata aikaa noin viikko. Jos käytössänne on kasvihuone tai lasitettuja kasvulaatikoita, voi kasveja siirtää aikaisemmin ulos. Taimille otollisin siirto sää olisi ilta tai pilvinen tai sateinen sää, mieluiten ei paahteinen aurinko tai tuulinen ilma.

Ennen taimien siirtoa suoritetaan maalle samat toimenpiteet kuin ennen kylvöäkin: maa muokataan, lannoitetaan, tasoitetaan ja tarvittaessa kastellaan. Taimelle kaivetaan istutuskauhalla kuoppa, johon taimi istutetaan sitten, että multapaakku peittyy. Jos taimi on esikasvatettu turvepotissa, laitetaan se kokoisena kuoppaan. Muoviruukut poistetaan varovasti. Maa tiivistetään taimen varren ympäriltä varovasti ja annetaan taimelle vettä.

Kasvukaudenaikaiset hoitotyöt

Kastelu ja lannoittaminen

Kastelu ja lannoittaminen ovat perus hoitotoimenpiteitä koko kesän ajan. Kastelu on tärkeää kuivina ajanjaksoina, etenkin paljon vettä tarvitsevilla kasveilla. Reheväkasvuiset vihannekset ja matalajuuriset kasvit (esim. salaatit) tarvitsevat enemmän vettä kuin syväjuuriset kasvit, jotka saavat vettä syvemmältä maan uumenista.

Kastelussa on tärkeää, että multa kastuu kunnolla ja etenkin kuivina ajanjaksoina vettä saa kantaa monta kannullista. Sadetin on hyvä hankinta ja se helpottaa kastelua. Kastelun ajankohdaksi olisi paras valita pilvinen päivä tai ilta, jolloin vettä haihtuu vähemmän kuin esimerkiksi paahteisena ja aurinkoisena päivänä. Rikkakasvien kurissa pitäminen ja katteen käyttäminen auttavat veden kohdistamisessa hyötykasveille ja kosteuden säilymisessä maassa pidempään.

Harventaminen

Joitakin kasvimaalle kylvettyjä kasveja pitää harventaa kasvukauden aikana. Etenkin juurekset vaativat tilaa kasvattaakseen juurtaan. Liian varhain ei kannata pikkutaimia harventaa, koska tällöin ne ovat hyvin heiveröisiä ja jäljelle jäävätkin taimet vaurioituvat helposti. Jos kylvöksen saa siroteltua harvaksi heti kylvövaiheessa, harvennukseen ei tarvitse lähteä niin aikaisin, vaan taimilla on enemmän tilaa kasvaa ja kehittyä. Itse harvennuksessa taimista valitaan elinvoimaisimmat ja vahvimmat yksilöt ja muut nypitään varovasti pois. Nämä pois nypityt voi laittaa jatkamaan kasvua muualle. Samassa yhteydessä jäljelle jääviä taimia voi mullata eli nostaa rivin ympäriltä multaa taimien juurille, jolloin ne jäävät tukevammin kasvupaikalleen.

Kasteluun liittyy olennaisesti lannoitus. Mitä enemmän kasveja pitää kastella, sitä enemmän maasta liukenee ravinteita ja sitä enemmän pitäisi lannoittaa. Peruslannoitus tehdään keväällä, mutta se ei riitä kaikille kasveille koko kesän tarpeeksi. Lisälannoitus tuo kasveille puhtia kukkimiseen ja sadon tuottamiseen. Lannoitteena voidaan käyttää esimerkiksi puutarhaliikkeistä saatavia kastelulannoitteita, joita annetaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kasveista huomaa lannoituksen tarpeen esimerkiksi lehtien kellastumisesta. Liikaa ei kuitenkaan saa lannoittaa, koska usein se saa kasvissa aikaan samanlaisia oireita kuin lannoittamisen puute. Lisälannoitusta kaipaavat etenkin kurkut, kurpitsat ja tomaatit. Sen sijaan perunaa ja palkokasveja ei tarvitse lannoittaa.

Rikkakasvien torjunta ja haraaminen

Rikkakasvit ja niiden haraaminen ovat viljelijän arjessa enemmän tai vähemmän koko kasvukauden ajan. Pääsääntö on, ettei niitä pidä päästää villiintymään, koska tällöin ne vievät viljelykasveilta tilaa, ravinteita ja vettä. Helpointen rikkakasvien kanssa tulee toimeen, kun poistaa niitä heti kun ne ilmaantuvat. Rikkakasveja voidaan torjua joillakin keinoin, esimerkiksi kemiallisesti tai erilaisten katteiden avulla. Kemialliset rikkakasvintorjunta-aineet eivät ole suositeltavia tai kannattaviakaan, etenkään pienissä kotitarveviljelmissä. Katteiden käytöllä sen sijaan on monia hyödyllisiä vaikutuksia. Rikkakasvien torjunnassa katekerroksen (ruohosilppu, lehtikarike, kuorijäte) tulisi olla riittävän paksu (10-15cm) etteivät rikkakasvit kasva siitä läpi ja sitä tulisi lisätä kasvukauden aikana tarpeen mukaan. Katetta ei kannata levittää liian varhain keväällä vaan maan pitäisi antaa lämmetä ensin. Rikkakasvien torjunnan lisäksi katteen alla maan kosteusolot säilyvät paremmin ja syksyllä se voidaan muokata maahan parantamaan maan rakennetta.

Haraamisen avulla voidaan torjua rikkakasveja mutta sen avulla maasta saadaan kuohkea, ilmava ja pehmeä, ja siten parannetaan kasvien kasvuolosuhteita myös kasvukaudella. Haraaminen kannattaa ajoittaa, jos vain mahdollista, juuri ennen sadetta, jolloin haraamisen jälkeen maa ottaa helpommin vettä vastaan. Tosin jonkin aikaa sateen jälkeen harattaessa maa muokkautuu helpommin.

Kasvitautien ja tuholaisten torjunta

Puutarhan hyötykasvit kiinnostavat muitakin kuin itse viljelijöitä, nimittäin kasvitauteja ja -tuholaisia. Tauteja ja tuholaisiakin vastaan löytyy erilaisia kemiallisia torjunta keinoja, mutta kotitarveviljelijöille tärkein ennaltaehkäisijä on viljelytekniset keinot. Kemiallinen torjunta voidaan ottaa käyttöön ihan viimeisenä keinona, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Viljelyteknisiä keinoja ovat muun muassa riittävä valo, vesi, ravinnetaso, kasvitiheys, harvennus, haraus, puhtaus ja kasvinvuorottelu. Tavoitteena on saada elinvoimainen kasvi, joka jo omalta osaltaan edistää vastustuskykyä erilaisia tauteja ja tuholaisia vastaan. Jos kasvi jostain syystä kasvaa honteloksi ja heikoksi, on se myös alttiimpi taudeille ja tuholaisille. Jos kasvit kasvavat liian tiheästi, kasvustossa oleva kosteus ei pääse haihtumaan ja se altistaa erilaisille kasvitaudeille. Rikkakasvit voivat kantaa mukanaan monia tauteja, samoin kuin likaiset kylvöastiat tai multa. Kasveilla on lajityypillisiä tauteja ja tuholaisia, jotka säilyvät maaperässä vuodesta toiseen, jos samaa kasvia kasvatetaan samalla paikalla vuodesta toiseen. Tästä syystä kasvinvuorottelulla on merkittävä rooli tautien ja tuholaisten torjumisessa.

Pieniltä alueilta tuhohyönteisiä voidaan kerätä käsin, virittää erityisiä ansoja tai pyyntikasveja tuholaisille. Ansoihin asetetaan tuholaisille mieluisaa houkutetta ja ansa asetetaan kasvimaalle. Näin tuholaisia harhautetaan jättämään hyötykasvit rauhaan. Pyyntikasvit istutetaan usein kasvimaan reunoille, johon tuholaiset ensimmäisenä saapuvat. Pyyntikasveja voivat olla esimerkiksi sinappi ja kiinankaali. Toinen vaihtoehto on istuttaa joka toinen rivi taudeille ja tuhoeläimille herkkää kasvia ja joka toinen rivi jotain muuta kasvia, eikä yhtä kasvia yhteen paikkaan. Tällaisen sekaviljelyn on todettu harhauttavan joitakin tuholaisia.

Kasvuharson käyttö etenkin tuhohyönteisille herkille kasveille on hyvä keino pitää ne loitolla. Harso levitetään kasvustolle heti kylvön tai istuttamisen jälkeen ja voidaan pitää kasvuston päällä ainakin siihen asti, kunnes kasvit ovat sen verran isota, etteivät hätkähdä pienistä vaurioista. Etenkin kaalikasvit ovat tuhohyönteisten mieleen taimivaiheessa.
Kannattaa kokeilla myös luonnonmukaisia ”torjunta-aineita”, joita voi valmistaa itse helpoista raaka-aineista. Mäntysuopaliuos tehoaa esim. kirvoihin, yrttikeite etanoihin, kirvoihin ja kaalikärpäsiin ja nokkosvesi kirvoihin. Luonnonmukaisia torjunta-aineita voi valmistaa myös itse.

SADONKORJUU

Kaiken vaivannäön tulos palkitaan sadonkorjuun muodossa. Ensimmäisiä puutarhan kasveja voi kerätä jo kesäkuussa, jolloin raparperit ovat käyttövalmiita. Samoin retiisin ja salaatit odottavat poimijaansa. Sadonkorjuun varsinainen ruuhkahuippu on elokuussa, mutta esimerkiksi monia juureksia voi korjata ensimmäisiin pakkasiin saakka. Nauttikaa sadosta yhdessä ja järjestäkää vaikka sadonkorjuujuhlat.

 

YHTEISÖLLISEN PUUTARHAN SUDENKUOPPIA

• Puutarhan hoitotöiden merkitystä ei ymmärretä, vaan pelkkä istutustyö nähdään tärkeänäà puutarha ei pysy kauniina kauaa.
• Yksi tai muutama osallistuja ”omii” yhteisen puutarhan itselleen àKateus; ”toinen on oikea puutarhuri, minä en mitään”
• Kateus muiden osallistujien keskuudessa siitä, jos joku ei osallistu puutarhapuuhiin, vaikka toiminta olisikin vapaaehtoista
• Ohjauksen kannalta pidetään joitain asioita itsestäänselvyytenä, vaikka ne eivät ole; miksi kukkia tulee nyppiä, paljonko tulee kastella, kuinka tiheään siemenet kylvetään jne.
• Ei omaksuta sitä, että puutarha näyttää erilaiselta kuin yksin tehdessä
• Henkilökunnan ideat jyräävät suunnittelutyössä àkuulematta voi jäädä esimerkiksi mitkä kasvit sisältävät merkityssisältöjä osallistujille (esimerkiksi tutut kasvit lapsuudesta ja kotoa)
• Ei anneta suunnittelu- ja päätäntävaltaa puutarhan ulkonäöstä osallistujille koska pelätään että siitä tulee ruma
• Ei hyväksytä keskeneräisyyttä, vaan kaiken tulisi heti olla kaunista àToimivuus ja tarkoituksenmukaisuus kärsii (esimerkiksi ohjekylttien ja palautelaatikoiden ei tarvitse heti olla viimeisen päälle)
• Toiminnan organisoimattomuus & henkilökunta ei ota puutarhasta vastuuta, vaan jättää osallistujat oman onnensa nojaan
• Puutarhan pelisäännöt jäävät sopimattaà Sekavuutta sen suhteen kuka saa esimerkiksi kerätä satoa ja minkä verran
• Suunnittelemattomuus; halutaan paljon ja äkkiä huomioimatta edellytyksiä ja voimavaroja
• Epäsopivat työkalut tai niiden puuttuminen: esimerkiksi vanhuksille tarvitaan pieniä kastelukannuja ja suurille istutuksille monta kastelukannua ja vesisaavi

 

PYSÄHTYMINEN JA ARVIOINTI

Toisinaan puutarhassa on tärkeää pysähtyä. Sekä nauttimaan sen antimista ja aikaansaannoksista, mutta myös arvioimaan, miten omaa yhteisöllistä puutarhatoimintaa voitaisiin kehittää. Ensimmäinen kesä yhteisöllisessä puutarhassa voi olla kokeilevaa, jolloin syntyy ensikäsitys siitä, mikä juuri omien kuntoutujien kanssa voisi toimia. Pitkin puutarhakautta voi olla hyvä pitää pientä muistiota tai päiväkirjaa kokemuksista toiminnan sisällöstä ja sujuvuudesta. Opittujen asioiden perusteella toiminnan suunnittelu seuraavana kesänä antaa paljon uusia ajatuksia! Vaikka kesä onkin puutarhapuuhien otollisinta aikaa, ei puutarha-ajatusta kannata unohtaa talvellakaan. Itse asiassa talvi on oivallista aikaa aloittaa tulevan kesän puutarhakauden suunnittelu kaikessa rauhassa! Tällöin ollaan jo valmiina esikasvattamaan taimia kevään saapuessa.

Asiakkailta on hyvä kerätä myös palautetta aika ajoin ja kehittää toimintaa sen mukaan. Tämä antaa osallistujille tunteen, että heidän mielipide on tärkeä! Usein heiltä voi tulla paljon hyviä ja uusia ideoita, joita ei muuten tulisi ajateltuakaan. Kyseenalaistaminen on myös hyvä juttu!

Arviointikysymyksiä pohdittavaksi: Onko yhteisöllinen puutarhatoiminta riittävän organisoitua? Onko jotain tärkeää jäänyt huomaamatta tai onko puutarhassa jokin oleellinen puute? Onko kaikilla tasavertainen mahdollisuus osallistua yhteisölliseen puutarhatoimintaan? Onko puutarhatoimintaan helppo päästä mukaan vaikka ei olisi ollut aikaisemmin mukana? Onko syntynyt sisäpiirejä, jotka ovat ottaneet toiminnan omakseen, mutta mahdollisesti jättävät halukkaita ulkopuolelle? Onko toimintaan innostettu tarpeeksi, vai olisiko sen eteen voitu tehdä enemmän esimerkiksi näyttämällä itse enemmän mallia ja opastamalla?

Linkkejä ja vinkkejä

• Thrive, Englantilainen sosiaalisen ja terapeuttisen puutarhanhoidon järjestö: www.thrive.org.uk/
• AHTA, Amerikkalainen terapeuttisen puutarhanhoidon järjestö: www.ahta.org/
• Green Care Finland ry: www.gcfinland.fi/
• Vihreä Veräjä – hyvinvointia luonnosta: www.vihreaveraja.fi
• Lasten ja nuorten puutarhayhdistys: www.lastenpuutarha.fi/
• American Community Garden Association: https://communitygarden.org/
• Kaupunkiviljely: http://kaupunkiviljely.fi/
• Viljellään kaupungissa -opas: http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2014/viljellaan_kaupungissa_opas_2014.pdf
• Suomen siirtolapuutarhaliitto: www.siirtolapuutarhaliitto.fi/

 

Lähteet:

Heikkilä, K., Kirveennummi, A., Kivinen, T., Lilja, T., Partanen, U., Rantamäki-Lahtinen, L., Soini, K. & Yli-Viikari, A. 2009. Green Care – terveyttä ja hyvinvointia maatilalta [verkkojulkaisu]. Jokioinen: MTT. Viitattu 27.2.2017. Saatavissa: http://www.mtt.fi/met/pdf/met141.pdf

Hynynen, M & Ruuska, P. 2014.  ”Hei kato, minun kasvi on kasvanu näin paljo” – Puutarhatoiminta vuorovaikutusta lisäävänä menetelmänä lasten-suojelussa. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83048/Hynynen_Mari_Ruuska_Paivi.pdf?sequence=1Viitattu 2.2.2017. Jakonen, P & Löövi, R-L. 2014. Yhteisöllisyyteen ikääntyvien parissa – Eläinten ja luonnon avulla. Kehitystyö Hämeen AMK.

Kerola, M. 2011. Osallisuutta ja kasvua puutarhaterapian keinoin. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38468/kerola_maria.pdf?sequence=1. Viitattu 10.1.2017.

Koivula, M. 2010. Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa. https://www.researchgate.net/profile/Merja_Koivula/publication/274704145_Lasten_yhteisollisyys_ja_yhteisollinen_oppiminen_paivakodissa/links/55264ae20cf295bf160ed0e2.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Koulu keskellä Korttelia -hanke päättyy. http://turku.4h.fi/hankkeet/menneet-hankkeet/koulu-keskella-korttelia/. Viitattu 11.1.2017.

Kumpulainen, R. 2004. Hyvinvointia yhteisöllisyydestä. Mielenterveys. 3/04. Viitattu 20.1.2017.

Maier, J. 2007. Kansainväliset puutarhat Berliinissä – monikulttuuristen yhteisöjen mikrokosmos?  http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20080059/URN_NBN_fi_joy-20080059.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Polvinen, K., Pihlajamaa J. & Berg, P. 2012. Luonnosta hyvinvointia lapsille ja nuorille. Sitra. https://media.sitra.fi/2017/02/27174148/Luonnosta_hyvinvointia_lapsille_ja_nuorille-2.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Pukema, A & Länsipuro, J. 2014. Kasva ja opi puutarhassa – lapsilähtöisen puutarhatoiminnan käsikirja varhaiskasvatuksesta nuorisotyöhön. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys. Internetissä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Kasva_ja_opi_puutarhassa__2.pdf

Rappe, E., Lindén, L. & Koivunen, T. 2003. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Viherympäristöliiton julkaisuja 28. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 160 s.

Rappe, E. 15.11.2016 Viljely juurri asukkaat yhteen yli sukupolvien. http://www.ikainstituutti.fi/asuminen-ja-ymparisto/viljely-juurrutti-asukkaat-yhteen-sukupolvien/ . Viitattu 1.2.2017.

Schukoske, Jane E. 1999. Community development through gardening: State and local policies transforming urban open space. HeinOnline.

Serkkola, E. 2015. Monenlaiset yhteisöt harrastavat kaupunkiviljelyä Helsingissä. Kirkko ja kaupunki. 8.6.2015. Viitattu 10.1.2017.

Sipari, P. & Länsipuro, J. 2015. Yhteistuumin viljelemään – opas perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry. Internetissä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Yhteistuumin_viljelemaan.pdf

Suvanto, J. 2015. Tesoman yhteisöllinen metsäpuutarha – Osallistamisen haasteet ja toteutus. Opinnäytetyö Tampereen AMK.

Tuomi, P. 2014. Yhteisöpuutarhoissa kylvetään osallisuuden siemen – Yhteisön vaikutus osallisuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Opinnäytetyö Tampereen AMK.

Virtanen, Heidi 2011. ”Elämä vihertää ja paistetta kukille”; puutarha- ja vihertyösken-telyn vaikutukset mielenterveyskuntoutujien koettuun elämänlaatuun heidän itsensä, ohjaajien ja hoitajien kuvaamana. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. PDF-dokumentti. https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/82390/gradu04919.pdf?sequence=1. Viitattu 6.3.2017.

Willman, K. 2015. Yhteisöllisen kaupunkiviljelyn keholliset merkitykset. Alue ja Ympäristö. 44:2(2015) ss. 30-44.