Oppaat

Vihreän Veräjän keskeinen tavoite on tukea sote-järjestöjen itsenäistä luontolähtöistä toimintaa. Vihreän Veräjän tuottamien materiaalien tavoitteena on madaltaa kynnystä aloittaa luontolähtöistä toimintaa, tarjota kattavasti käytännönläheistä opastusta ja ohjeita eri teemoista.

Löydät tältä sivulta luontolähtöisen toiminnan vuosikelloja, eriaiheisia oppaita, kierrätyspuutarhan rakentamiseen opastavia videoita sekä luontoaiheiset keskustelukortit, joista voi olla apua luontolähtöisen toiminnan ideointiin ja toteuttamiseen.

Luontolähtöisen toiminnan vuosikellot

Luonnosta on tärkeää päästä nauttimaan jokaisena vuodenaikana, osallistujien toimintarajoitteista huolimatta. Löydät vuosikelloista vinkkejä 1) puutarha- ja maatilatoimintaan, 2) luonnonmateriaalikädentaitoihin, 3) kierrätykseen, 4) toimintaan lapsille ja perheille sekä 5) ikääntyneille. Ne pitävät sisällään yhden toimintaohjeen vuoden jokaiselle viikolle.

Ohjeista käy ilmi toiminnan ajankohta, vaikeusaste, kestoaika, kustannuksien suuruusluokka, tarvittavat välineet, varsinainen työohje sekä ohjaajalle erityisohjeita. Eri vaiheet on kuvattu selkeästi, jotta jokainen pystyy järjestämään toimintaa itsenäisesti.

Toimintoja suunniteltaessa on otettu huomioon mahdolliset toimintarajoitteet ja tarjotaan vaihtoehtoisia toimintamuotoja ja ideoita toiminnan vaativuustason muokkaamiseen esteettömäksi.

Miksi vuosikello? 

  • Vuosikello on apuväline toiminnan vuosisuunnitelman laatimiseen.
  • Vuosikellon avulla voi hahmottaa koko vuodelle ajoittuvat luontotoiminnot yhtenä kokonaisuutena.
  • Vuosikello auttaa suunnittelemaan toimintaa sekä pysymään ajan tasalla ja ennakoimaan toimintaa, esim. luonnonmateriaalien keräämistä.
  • Vuosikellon toteutustapa on vapaa, mutta se voi olla esim. seinälle kiinnitetty kellotaulun muotoinen piirros, johon on kirjattu ylös luontotoimia vuodenaikojen mukaan.

Luontolähtöisen toiminnan vuosikellot teemoittain:

Puutarha ja maatila vuosikello (pdf -tiedosto)

Luonnonmateriaali kädentaitojen vuosikello (pdf -tiedosto)

Ikääntyneiden vuosikello (pdf -tiedosto)

Lasten ja perheiden vuosikello (pdf -tiedosto)

Kierrätysaiheinen vuosikello (pdf -tiedosto)

Kalastuksen vuosikello (pdf -tiedosto)

Luontotoimintavinkit kuukausittain:

Tammikuu – Helmikuu – Maaliskuu

Huhtikuu – Toukokuu – Kesäkuu

Heinäkuu – Elokuu – Syyskuu

Lokakuu – Marraskuu – Joulukuu

Videot

Myytävät tuotteet

 

Hilloja kämmenen päällä, taustalla mustikkaämpäri

Luontoaiheiset keskustelukortit

Kauniilla luontokuvilla on elvyttävä vaikutus ihmisiin. Luontoaiheisia kuvia voi hyödyntää esimerkiksi ryhmämuotoisessa työskentelyssä.

Kuvien takaa löytyy erilaisia kysymyksiä ja jatkettavia lauseita. Luontokuvat auttavat tutustumisessa ja tunteiden välittämisessä sekä tarjoavat avauksia keskusteluun.

Korttipakassa on 26 kuvakorttia A5-koossa. Hinta: 25  euroa.

Tilaukset: toimisto@sininauha.fi

Luontolähtöisen toiminnan oppaita

YHTEISÖLLINEN PUUTARHATOIMINTA kuntoutumisen tukena

(tulostettava pdf)

© Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto 2017
Etukannen kuva: Minna Malin
Muut kuvat: Tuomo Salovuori, Minna Malin & kuvapalvelu Pixabay
Taitto: Minna Malin

Ihmiset kitkevät kasvimaata. Nainen katsoo kukkia.

 

Sisällysluettelo

ALUKSl

TAUSTAA

Yhteisöllinen puutarhatoiminta

SUUNTANA YHTEISÖLLINEN PUUTARHA

Toiminnan suunnittelu on kaiken A ja 0

Henkilökunnan ja vapaaehtoisten sitouttaminen

Pienestä on hyvä aloittaa

Viljelypaikan valinta

Tiedottamisen tärkeys

YHTEISÖLLISYYS

Osallistujien tunteminen

Ihmissuhteet

Vuorovaikutus mahdollisuudet ja osallistujien kokemukset

Pelisäännöt

Vastuu

Yhdessä opetellen

Puutarhassa roolit karisevat

YHTEISÖLLISEN  PUUTARHATOIMINNAN OHJAAMINEN

Opastamisen tärkeys

Osallistamalla enemmän

Puutarhatoimintaan innostamisen keinoja

Osallistumiskynnyksen madaltaminen

Ohjausvertailu

PUUTARHAN PERUSTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ

Kasvimaan suunnittelu

Taimikasvatus

Avomaaviljely

Viljely rajatuissa kasvualustoissa

Taimien ulossiirtäminen

Kasvukauden hoitotyöt

Sadonkorjuu

YHTEISÖLLISEN  PUUTARHATOIMINNAN SUDENKUOPPIA.

PYSÄHTYMINEN JA ARVIOINTl

LINKKEJÄ JA VINKKEJÄ

LÄHTEET

 

ALUKSI

laatikkoviljelmä

Yhteisöllinen puutarhatoiminta sopii meille kaikille, iästä ja toimintakyvystä riippumatta. Useimmat suomalaiset harrastavatkin tavalla tai toisella puutarhatoimintaa. Toisille se on systemaattista vuodesta toiseen ja toisille taas lyhyitä piipahduksia läheisellä puutarha-alueella.

Tämä opas ohjaa yhteisöllisen puutarhan perustamiseen ja ylläpitämiseen ensisijaisesti erilaisten erityisryhmien tueksi.  Oppaasta löytyy käytännönläheistä informaatiota niille, jotka pohtivat yhteisöllisen puutarhatoiminnan aloittamista oman kuntoutujaryhmän kanssa.

Oppaan synnyssä on hyödynnetty kokemuksia erilaisista puutarhayhteisöistä Vihreä Veräjän toimintakauden aikana, erityisesti kesältä 2016. Lisäksi oppaaseen on haastateltu muutamia tahoja, joilla on aikaisempaa kokemusta yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta.

Ensimmäinen kokemuksien syntymisen kenttä oli palstaviljelyalueella, jossa pelihaittoihin keskittyvän tukikeskuksen kävijät saivat viljeltäväkseen yhteisen pienen palstan. Osallistujien kanssa oli paikalla ohjaaja kerran viikossa, jonka lisäksi osallistujat innostuivat käymään palstalla myös itsenäisesti viikon muina päivinä. Palstalla viljeltiin osallistujien toiveiden mukaan kesäkukkia, lehtikaalia, perunaa, porkkanaa, punajuuria, salaatteja, pinaatteja, herneitä, kesäkurpitsoja ym. Viikon yhteisissä palstapäivissä puutarhaa hoidettiin muutaman tunnin ajan. Toisinaan tapaamisiin sisältyi erilaisia puutarhan oheisaktiviteetteja, kuten kasvimaalaattojen valamista betonista ja nyyttikestien pitämistä puutarhassa.

Toinen kokemuskenttä oli päihteidenkäyttäjille asumista tarjoavan asumisyksikön sisäpiha, jonne yhdessä talon asukkaiden ja päiväkeskuksen kävijöiden kanssa perustettiin yhteinen puutarha. Lähtökohtana harmaa betoninen sisäpiha oli varsin karu. Osallistujat innostuivat kasvattamaan pihalla mm. herneitä, salaatteja, kesäkukkia ja kurpitsoja tehden pihasta kukoistavan puutarhan. Sisäpihalla pidettiin myös vaihtuvateemaisia luontopajoja, joissa osallistujien kanssa muun muassa askarreltiin luonnonkukka-asetelmia ja maalailtiin kivimaalauksia.

Kolmantena yhteisöllisen puutarhatoiminnan kokemuskenttänä oli vanhustenkodin piha-alue, jonne istutettiin kesäkukkia ja hyötykasveja. Puutarhan vetonaulana toimi sinne perustettu kesäkanala, mutta myös ruukkuihin istutettu pieni aistipuutarha keräsi kiinnostusta. Aistipuutarhassa kasvoi muun muassa tuoksuvia yrttejä ja kasveja, jotka herättelivät tuttuja muistoja menneisyydestä. Asukkaille järjestettiin myös luontoaiheisia pajoja ulkoilmassa, kuten luontoaiheinen piirrä ja arvaa visailu sekä aistiarvoituksia luonnosta haistelemalla ja tunnustelemalla. Lisäksi vanhustenkodin aulaan koostettiin info-taulu ulkona olevista aktiviteeteista ja kanojen puuhailuista, ikään kuin lisäämässä ulkoilun houkuttelevuutta.

Neljäntenä ja viimeisenä yhteisöllisen puutarhatoiminnan kokemuskenttänä toimi kaikille avoimen kahvilan etupiha, jossa pyrittiin käynnistämään kaikille ohikulkijoille avointa yhteisöllistä puutarhatoimintaa ja tarjoamaan kaikille avoimia maksuttomia luontopajoja.

TAUSTAA

ruohosipuli

Puhdas, kaunis ja monipuolinen luonto on suomalaisuuden tavaramerkki, josta meidät tunnetaan myös maailmalla. Pääsääntöisesti luonto on aina merkinnyt suomalaisille paljon, ennen taloudellisen hyödyntämisen ja nykyään enemmänkin vapaa-ajan harrastusten kautta. Iso osa vapaa-ajan toiminnoistamme liittyy ulkoiluun ja luontoon. Luontoa pidetään tärkeänä ja keskeisenä laatutekijänä elinympäristössämme.

Luonnon ja vihreyden hyvinvointivaikutuksia ihmiselle on tutkittu paljon ja luonnonläheisyyden elinympäristössämme on todettu vähentävän sairastavuutta ja lisäävän onnellisuutta. Luonnon tarjoamat terveyshyödyt syntyvät näkemisen, kokemisen ja tekemisen kautta, vaikuttaen ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin monella tapaa. Luonnosta saatavat hyvinvointivaikutukset syntyvät verrattain nopeasti ja säilyvät pitkään.

Nykypäivinäkin ammennamme voimia luonnosta ilman, että isommin tiedostamme sille mitään järkevää syytä. Miksi ihmisillä sitten on erityinen mieltymys vihermaisemiin? Käy ilmi, että tämän mieltymyksen pohjana on ihmisen kokema evoluutio ja biologinen pohja. Kautta aikojen ihminen on elänyt luonnossa, sen armoilla ja ehdoilla. Leiripaikat on valittu sen mukaan, että ne edesauttavat suojaa, turvallisuutta, virkistäytymistä ja ravinnon saantia. Suojaisa leiripaikka, avaralla näköalalla, virtaavan veden ja vehreiden metsästysmaiden äärellä on auttanut ihmisen henkiinjäämistä. Kun pääsemme luontoympäristöön, nämä syvällä meissä edelleen olevat vaistot heräävät henkiin ja kertovat meille, että tässä paikassa on hyvä ja turvallista olla.

Nykyään suositaan tiivistä rakentamista, jonka seurauksena kaupunkien viheralueista tingitään, sillä seurauksella, että ihmisten suhde luontoon heikkenee väistämättä. Luonnontilaisten alueiden vetäytyessä yhä kauemmaksi ihmisten elinalueista, on niiden merkitys noussut ihmisille yhä tärkeämmäksi. Puistoja kuitenkin vielä löytyy melko läheltäkin jokaista suomalaista ihmistä ja on hyvä pitää mielessä, että hyvinvointivaikutuksia voi saada jo verrattain lyhyessä ajassa läheisessä puistossa. Vaikka luontoympäristö sellaisenaan vaikuttavat positiivisesti terveyteen, parhaiten luonnosta voidaan saada hyvinvointivaikutuksia luonnossa itse toimimalla.

Luonnon hyvää tekevä vaikutus on tiedetty jo kautta aikojen ja sitä on osattu hyödyntää laajalti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jo muinaisissa antiikin yhteiskunnissa on merkkejä tietoisuudesta luonnon hyvää tekevästä vaikutuksesta ihmisille. 1800-luvun alkupuolella viherympäristöjä ja niissä toimimista alettiin soveltaa tietoisesti psykiatrisessa hoidossa, erityisesti niiden rauhoittavan vaikutuksen takia. 1900-luvun alkupuolella alettiin kiinnittää huomiota myös sairaalaympäristöjen viihtyisyyteen ja esteettisyyteen. Suomen psykiatrisissa sairaaloissa ja huoltoloissa luontoavusteinen työtoiminta oli pitkään osa hoitoa ja maaseudun rauhassa sijaitsevia lepokoteja oli tarjolla monille eri kohderyhmille. Suomessa tuberkuloosiparantolat sijoitettiin mäntykankaiden katveeseen, joissa oli mahdollisuus raittiiseen ilmaan ja auringon toipumista edistävään vaikutukseen. 1900-luvun puolivälissä psyykelääkkeet ja muut hoidolliset keinot syrjäyttivät luontolähtöisyyden monessa eri paikassa, kunnes 2000-luvulla luontoympäristöjen myönteiset terveysvaikutukset nostettiin uudelleen esille sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa luontoavusteinen toiminta on kuitenkin pysynyt osana toimintaa kaikki nämä vuodet, samoin kuin vankiloiden työtoiminnassa. Nykyään kiinnostus luontolähtöistä toimintaa kohtaan on herännyt voimakkaasti ja siitä on erilaisia kokeiluja niin ympäri maailmaa kuin suomeakin. Luontoa otetaan yhä tietoisemmin ja tavoitteellisemmin mukaan sairauksien ennaltaehkäisyyn, koulutukseen, terveyden edistämiseen ja kuntoutukseen. Luontolähtöinen toiminta näkyy suomessa vahvasti mm. lastensuojelutyössä, erityisryhmien asumispalveluissa ja hoitopaikoissa. Myös opetukseen on alettu sisällyttämään luontolähtöisyyttä.

luonnon hvyinvointivaikutukset

YHTEISÖLLINEN PUUTARHATOIMINTA

Yhteisöllinen puutarhatoiminta on Suomessa vielä melko nuori ilmiö, jonka tärkein tehtävä on edistää tietyn alueen tai yhteisön osallisuutta. Kohderyhmänä voi olla kaikki alueen asukkaat, tietyn talon asukkaat tai vaikka joku erityisryhmä, jonka osallisuutta halutaan edistää. Yhteisöllisen toiminnan takana on usein osuuskunta, järjestö tai muu yhteisö. Viljelyä voi harjoittaa siirtolapuutarhoissa, viljelypalstoilla, taloyhtiöiden ja omakotitalojen pihoilla, parvekkeilla ja jopa ikkunalaudoilla.

yhteisviljely

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan juuret ovat pitkälti siirtolapuutarhakulttuurissa, joka levisi Suomeen 1900-luvun alkupuolella. Sota-aikaan otettiin laajemmin käyttöön niin yksityisiä piha-alueita kuin julkisia alueitakin, mihin vain sai viljelyalueen perustettua. Siirtolapuutarhakulttuurin lisäksi palstaviljely ja kaupunkiviljely tekivät tuloaan. Perinteisen mallin, jossa jokaisella on ollut oma pieni maa-alue vastuullaan, rinnalle ovat tulleet yhteisölliset viljelymuodot, jossa viljeltävä maa-ala on ainakin suurimmalta osaltaan yhteinen.

Yhteisöllisessä puutarhassa keskeisessä asemassa on viljelyalue, josta huolehditaan ja vastuu jaetaan isommalla porukalla. Yhteisöviljelmillä etuna on usein se, että alueet ovat isompia ja tämä mahdollistaa kestävän ja toimivan viljelykierron toteuttamisen. Lisäksi viljelmän hoito ei sido niin paljon, kuin se, että jokaisella olisi oma palsta vastuullaan. Tämä siksi, että hoito voidaan jakaa useamman ihmisen kesken ja tuuraajia löytyy aina, jos hoitovuorot eivät aina sovi. Yhteisöviljelmillä on myös se etu, että kustannukset voidaan jakaa useamman kesken ja myös sato jaetaan tai jopa käytetään yhdessä. Yhteisöpuutarha on puutarha, jossa on tarkoituksena viljelypuuhien lisäksi järjestää yhteisöllisyyttä lisäävää ja tukevaa toimintaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yhteiset puutarhajuhlat, retket tai vaikka rennot kahvitteluhetket puutarhassa.

Entisaikaan viljelytoiminnalla oli merkittävä rooli ruokataloudessa mutta nykyään siitä on tullut suosittu harrastusmuoto ja monet muut asiat saattavat mennä satohyödyn edelle. Yhteisöpuutarhan toiminnan ydin perustuu yhteisöllisyyteen ja yhteisön tuottamiin positiivisiin vaikutuksiin, jossa tapahtumapaikkana on puutarha. Yhteisöpuutahojen tarjoama toiminta sekä niissä esiintyvä yhteisöllisyys edistävät osallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia sen toimintaan osallistuvien ihmisten keskuudessa.

Yhteisöviljelmillä toiminta on monipuolista ja niissä on mahdollisuudet enempään kuin jokaisen omilla pienillä viljelyalueilla. Viljelypuuhissa voidaan pysyä vuodesta toiseen varmoilla mukavuusalueilla ja kasvattaa sitä, missä ollaan hyviä ja mikä osataan. Toisaalta toiminnassa voidaan oppia ja saada uusia kokemuksia vuosi toisensa perään. Vaikka kasvit pysyisivät samoina, viljely olosuhteet vaihtuvat ja tuovat toimintaan vaihtelua. Lisäksi kasvun ihmettä tapahtuu jokaisella viljelykaudella ja se saa aikaan kerta toisensa perään ihmettelyä ja ihailua. Varsinainen onnistumisen kokemus koetaan, kun saadaan korjata oman maan satoa.

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan hyötyjä voidaan saada käyttöön myös erityisryhmien kohdalla. Kasveihin liittyvän toiminnan on tutkittu lisäävän ihmisten onnellisuutta, fyysistä aktiivisuutta ja mielen hyvinvointia. Lisäksi puutarhapuuhissa tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja oppii sosiaalista kanssakäymistä. Palstaviljelyssä alueeseen vaikutetaan toiminnan kautta, joka edesauttaa henkilökohtaista sitoutumista sekä paikkaan että toimintaan. Yhteisöpuutarha on yksi keino, mikä lisää mahdollisuutta olla osallisena yhteiskuntaa. Kaupunkiviljelyn on todettu olevan myös maahanmuuttajien kotoutumista edistävä tekijä.

Puutarhatoiminnassa opitaan vaivihkaa myös elämäntaitoja. Esimerkiksi arkirutiineja, sosiaalisia taitoja, uuden oppimista, vastuullisuutta, saadaan onnistumisen kokemuksia, opitaan sietämään pettymyksiä, opitaan kohtaamaan vaikeita asioita, opitaan ratkaisemaan ongelmia, opitaan omavaraisuutta, saadaan fyysistä kuntouta kuin huomaamatta, parempi uni, ruokahalu, mieli ja vahvistetaan luontosuhdetta.

kasvimaan istutus

SUUNTANA YHTEISÖLLINEN PUUTARHA

salaattia

Usein mietitään tuoko puutarhatoiminta jotain lisäarvoa jo olemassa olevalle toiminnalle. Uskokaa tai älkää, kyllä se tuo!

Tätä puoltavat useat aiheeseen liittyvät tutkimukset. Esimerkiksi Virtasen (2011) mukaan puutarhatoiminta ja vihertyöskentelyyn osallistuminen toi mielekästä tekemistä mielenterveyskuntoutujille ja sai aikaan psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kohentumista. Osallistujat saivat kokemuksia muun muassa pystyvyydestään ja taitavuudestaan. Kuntoutusyksikön arjessa hyvinvoinnin kohentuminen näkyi esimerkiksi kuntoutujien omatoimisuuden ja aktiivisuuden lisääntymisenä sekä arkirutiinien hoitamisen parantumisena (Virtanen, 2011). Heikkilällä ym. on vastaavanlaisia kokemuksia puutarhanhoidon vaikutuksista. Osallistujien itsetunto kasvaa, opitaan uusia taitoja ja sosiaalista kanssakäymistä toimiessa muiden kanssa. Luonto myös tarjoaa nautintoja, paikan rentoutua ja palautua (Heikkilä ym. 2009).

Suomessa kasvien ja puutarhan parissa työskentelyä hyödynnetään jo monissa laitoksissa. Erityisesti pitkäaikaishoitopaikoissa sitä käytetään yhä enemmän. Puutarhatoiminta koetaan usein ikään kuin toisena maailmana verrattuna laitosmaiseen ympäristöön ja se tuo hyvää vaihtelua perinteiseen kuntoutukseen. Se mahdollistaa arkirutiineista irrottautumisen. Meistä jokainen nauttii luonnosta ja puutarhatoiminnasta yksilöllisesti, toisille se merkitsee enemmän kuin toisille mutta pääsääntöisesti jokaiseen se vaikuttaa myönteisesti. Toisilla puutarhan anti keskittyy fyysiseen tekemiseen, toisilla kauniin ympäristön ihailuun ja esteettisiin kokemuksiin.

Puutarhatyöskentely vaikuttaa monipuolisesti ihmisen eri osa-alueisiin ja tekemisen lomassa ihmisistä voi löytyä uusia puolia ja piirteitä. Puutarhatoimintaa voidaan tavoitteellisesti viedä toivottuun suuntaa: millaisia asioita halutaan osallistujien keskuudessa vahvistaa tai hälventää?

Puutarhatoiminnan avulla voidaan vaikuttaa osallistujien fyysiseen toimintakykyyn: koordinaatiokykyyn, tasapainon ja motoriikan harjoittamiseen, lihaskuntoon ja siten kestävyyden kohentumiseen. Puutarhatoiminta vaikuttaa myös mieleen: itsetunto kohenee, osallistuja saa tarpeellisuuden kokemuksia, vastuuntunto kasvaa sekä jännitykset, pelot ja aggressiot voivat lieventyä. Ihmisten kognitiivisissa taidoissakin on nähty kehittymistä puutarhatoiminnan seurauksena: ongelmanratkaisukyky, päätöksenteko, keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys paranevat. Myös omatoimisuuden, rohkeuden ja luovuuden on todettu paranevan. Yhdessä tekemisestä on myös merkittävää hyötyä sosiaalisille taidoille: ryhmätyöskentely- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät, opitaan luottamaan toisiin ja olemaan itse luottamuksen arvoinen ja mikä tärkeitä, saadaan olla osa yhteisöä.

Yhteisöllisessä puutarhatoiminnassa voidaan oppia tärkeitä arkielämäntaitoja, miten tulla toimeen yhteiskunnassa sekä saada erilaisia merkittäviä kokemuksia. Puutarha ei koskaan näyttäydy meille kahta päivää samanlaisena, vaan se muuttuu jatkuvasti kasvukauden vaiheiden mukaan ja näin ollen tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuden kokea uutta ja ihmeellistä.

Yhteisöllistä puutarhatoimintaa on myös kokeiltu maahanmuuttajien kotouttamisessa hyvin tuloksin. Palstalla sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy, se tuo arkipäivään merkitystä ja luonnossa puuhailu tekee hyvää sielulle, jonka seurauksena uuteen kotimaahan sopeutuminen helpottuu. Ravinnon tuottaminen itse koetaan maahanmuuttajien keskuudessa merkittäväksi ja suosivat usein palstoillaan kotikulttuurista tuttuja lajikkeita. Näin toiminta sitoo yhteen entisen ja nykyisen kotimaan.

Myös lasten mukaan ottamisella puutarhatoimintaan on koettu olevan myönteisiä vaikutuksia. Lapset voivat leikin kautta oppia tärkeitä asioita. Lisäksi lapset oppivat syömään monipuolisemmin ja rohkeammin kun ovat olleet itse kasvattamassa. Heidän mielenkiinto herää erilaisia syötäviä asioita ja makuja kohtaan.

Toiminnan suunnittelu on kaiken A ja O

kausihuone

Yhteisöllisen puutarhatoiminnan suunnitteluun ja alkuvalmisteluihin kannattaa käyttää reilusti aikaa. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -sanonta pitää tässä täysin paikkansa.

Idea yhteisöllisen puutarhan perustamiseen tai viljelytoiminnan aloittamiseen lähtee usein henkilökunnan keskuudesta. Jollakin työntekijällä saattaa olla asian suhteen omaa innostusta tai harrastuneisuutta tai idea on saanut alkunsa nähdystä tai kuullusta esimerkistä. Ja tällaista toimintaan olisi kiva saada myös omalle työpaikalle. Aiheesta innostunut ilmapiiri työpaikalla lisää asian eteen panostamista. Toki yksikin innostunut ihminen riittää, mutta parempi on, jos saadaan kasattua porukka joka vie ajatusta yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta eteenpäin. Varsinaista puutarhaosaamistakaan ei tarvita, vaan kiinnostus ja innostus riittävät.

Henkilökunnan keskuudessa tehdään useimmiten päätös siitä, aloitetaanko laittamaan energiaa asian eteen vai ei, samoin kuin muutkin suuremmat päätökset. Toki asiakaskunnalta kannattaa alustavasti kysellä heidän kiinnostuksestaan, jos tällaista toimintaa aletaan järjestää, kuinka montaa kiinnostaisi osallistua. Asiakaskunta kannattaa ottaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukaan toiminnan suunnitteluun. Viljelyasian eteenpäin viemiseen kannattaa valita suunnittelutoimikunta, joka selvittää mahdollisuutta aloittaa viljelytoimintaa ja pitää muuta henkilökuntaa ajan tasalla. Viljelypalstan suunnittelussa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska viljelykauden voi aloittaa jo hyvissä ajoin alkuvuodesta esikasvatuksilla ja puutarhasuunnitelmilla.

yhteisöllisen puutarhan suunnittelu

puutarhan tavoitteet

Henkilökunnan ja vapaaehtoisten sitoutuminen

Yhteisen puutarhan perustaminen tarjoaa mahdollisuuden virkistymiselle ja oppimiselle – myös henkilökunnalle! Puutarha tuo uusia puheenaiheita ja saattaapa se nostaa esiin yllättäviäkin taitoja ja tietämystä. Näin ollen on mahtavaa, jos idea puutarhasta nähdään jo henkilökunnan keskuudessa muunakin kuin pelkkänä rikkaruohojen kitkemisenä ja loputtomana vedenkantamisena.

Alkuun voikin olla hyvä pitää palaveri puutarha-aiheen tiimoilta henkilökunnan kesken, jossa käydään läpi puutarhaan liittyviä odotuksia, pelkoja ja käytännön asioita. Henkilökunnan innostumisen ja sitoutumisen myötä puutarhainnostuksen levittäminen myös itse kuntoutujiin käy helpommin. Puutarhan yhtenä tavoitteena on saada kuntoutujat toimimaan ja tekemään itsenäisemmin, mutta varsinkin alussa puutarhanhoito voi vaatia henkilökunnalta suurempaa panosta ennen kuin osallistujat ottavat puutarhatoiminnan omakseen.

Tässä vaiheessa on syytä ottaa myös esille se, että löytyykö henkilökunnasta halukasta ohjaajaa puutarhatoiminnalle vai etsitäänkö siihen hommaan joku ulkopuolinen. Kaikilla ohjaajilla ei tarvitse olla kaikkea osaamista, vaan yhteistyökumppaneita löytämällä voidaan osaamisen vastuuta jakaa. Yksi taho taitaa puutarhapuolen, toinen taitaa osallistujien ohjauksen ja tuntee kyseisen asiakasryhmän tarpeet ja kolmas voi olla vaikka asiakasryhmän lähityöntekijä. Ryhmäläisten toimintakyky ja omatoimisuus vaikuttavat myös tarvittavaan ohjaajien määrään. Onko ohjaamisen oltava jatkuvaa vai pystyvätkö ryhmäläiset työskentelemään itsenäisesti?

Tässä kohtaa on hyvä ottaa huomioon myös vapaaehtoisresurssit. Vapaaehtoistoimijat ovat usein hyödyntämätön mutta korvaamaton resurssi puutarhatoiminnan toteuttamisessa. Tarjoamalla vapaaehtoistoimintaa puutarhapuuhien ja kuntoutujien parissa, on kaksi puolta. Toisaalta saadaan hyvää osaamista ja lisäresursseja kuntoutusyksikön toiminnan toteuttamiseen. Toisaalta taas vapaaehtoinen voi päästä toteuttamaan itselle tärkeää harrastusta, joka ei välttämättä olisi muuten mahdollista. Esimerkiksi palstapulan vuoksi. Vapaaehtoisia otettaessa mukaan toimintaan, on kuitenkin huomioitava, että vapaaehtoistoiminta on aina vapaaehtoista, eikä siitä saa tulla taakka. Myös heidän hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan on huolehdittava.

Vastuuta jakamalla ja yhteen hiileen puhaltamalla puutarhatoiminta ei kaadu yhden työntekijän harteille. Toiminnan tarkoitus on, että se on kaikille rentouttavaa ja kivaa puuhaa.

Pienestä on hyvä aloittaa!

Ajatus yhteisöllisestä puutarhasta saattaa kuulostaa työläältä ja saavuttamattomaltakin. Suuren mittaluokan puutarhatoimintaa ei kannata aloittaa heti ensimmäisenä kesänä. Pienestä on hyvä aloittaa ja jos innokkuutta löytyy, niin toimintaa voidaan laajentaa ja monipuolistaa vähitellen.

Ilon saamiseksi puutarhaympäristöltä ei vaadita paljoa!  Esimerkiksi olemassa oleva takapiha, parveke, sisäpiha tai jopa ikkunalauta ovat oivia paikkoja yhteisöllisen puutarhatoiminnan aloittamiselle! Karu ja betoninenkaan piha ei ole este puutarhan perustamiselle. Viljelylaatikot ja erikokoiset ruukut tuovat ratkaisun tähän pulmaan. Niissäkin voi kasvattaa lähes mitä tahansa kukista kurpitsoihin. Oman, toimintaa soveltuvan alueen puuttuessa ei kannata vaipua epätoivoon. Potentiaalista viljelypaikkaa kartoittaessa kannattaa huomioida myös vuokrapalstan mahdollisuus.

Viljeltävien kasvien määrällä ja helppohoitoisuudella voidaan säädellä puutarhan vaatimaa työmäärää. Ensimmäiseksi kesäksi kannattaa valita helppoja ja niin kutsuttaja varmoja kasveja, jotta saadaan jonkinlaista onnistumisen tunnetta ja innostusta jatkaa toimintaa. Puutarhapuuhissa on ensinnäkin se hyvä puoli, että niissä voidaan toteuttaa samoja rutiineja vuodesta toiseen ja saada osaamisen kokemuksia. Toisaalta toimintaan voidaan tuoda vuosi toisensa jälkeen vaihtelua ottamalla kokeiluun uusia ja entistä haastavampia kasveja.

Viljelypaikan valinta

Paikka puutarhatoiminnalle on löydettävä ensin, ennen kuin osallistujia aletaan etsiä toimintaan mukaan. Jos tiedossa ei ole mitään paikkaa, vaan alue on hommattava ulkopuolelta, on asian kanssa syytä olla ajoissa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla viljelypalstoista on kilpailua.

laatikkoviljely vai avomaa

Mistä viljelyalue?

  • Puutarhatoimintaa voi järjestää pienimuotoisesti melkeinpä missä vain, joten viljelypalstan voi perustaa vaikka yksikön piha-alueelle käyttäen istutuslaatikoita tms.
    • Laatikkoviljely tuo lisäkustannuksia, jos ne ostetaan tai vaikka rakennettaisiin. Niihin tarvitaan rakennustarvikkeet ja mullat ja aikaa ja vaivaakin kuluu. Rakennusprojekti Kustannuksissa pystyisi säästämään jos viljely olisi mahdollista suoraan maassa.
  • Viljelykäyttöön tarkoitetut maa-alat.
    • Joutomaat: selvitä voiko niillä viljellä. Onhan alue mahdollista vuokrata tai onhan alueella lupa suorittaa viljelytoimintaa? Kuka alueen omistaa tai kuka sitä hallinnoi? Selvitä lupa-asiat kunnan maankäytöstä vastaavilta viranomaisilta.
  • Vuokrattavat alueet.
  • Muistakaa sopimusten kirjoittaminen vuokrattavista maa-alueista!

Mihin kiinnittää huomiota aluetta etsiessä?

  • Maan puhtaus.
    • Suomessa maaperä on usein miten hyvinkin puhdasta, mutta uuden viljelypaikan maan puhtaus tulee varmistaa esimerkiksi kunnan ympäristöviranomaiselta.
  • Kasvuolosuhteet
    • riittävä päivänvalo (min. 6h suoraa valoa), maanäytteiden puhtaus, ongelmajätteettömyys jne.
    • Kasteluvedensaatavuus tulisi hoitua mahdollisimman vaivattomasti, sillä kuumimpaan aikaan kesällä kasvit kuluttavat yllättävän paljon vettä.
  • Etäisyys liikenteeseen.
  • Yhtenäinen palsta-alue on parempi, jolloin on mahdollista toteuttaa helpommin viljelykiertoa ja saavuttaa parempaa yhteisöllisyyttä.
  • Palstan hyvä saavutettavuus on kaikkien etu, ettei hankalat välimatkat koidu esteeksi osallistumiselle palsta toimintaan.
  • Käymälätilat osallistujien käyttöön.
  • Sateensuoja (ihanteellinen).

laatikkoviljelyn kustannukset

Tiedottamisen tärkeys

Mahdollisuudesta osallistua puutarhatoimintaan kannattaa markkinoida kohderyhmälle hyvissä ajoin. Vaikka varsinaiset aikataulut eivät olisi vielä lukkoon lyötyjä, jo tieto toiminnan toteutuksesta voidaan laittaa julkiseen jakoon. Ilman selkeää viestinkulkua on vaarana, ettei puutarhan yhteisöllisyyspotentiaali pääse oikeuksiinsa, vaan puutarhasta huolehtiminen jää vain pienen porukan kontolle.

Osallistujien saaminen mukaan jo puutarhan suunnittelu- ja perustamisvaiheessa kasvattaa tunnetta siitä, että puutarha tuntuu omalta ja että sen asioihin voi vaikuttaa. On hyväksyttävä, etteivät kaikki välttämättä innostu puutarhasta, mutta maltilla ja erilaisten lähestymistapojen kokeilemisella, mukaan voi saada montakin uutta osallistujaa. Aluksi kannattaa ottaa kaikki kynnelle kykenevät mukaan edes katsomaan mistä on kysymys. Usein käy niin, että kieltäydytään jo ennen kuin tiedetäänkään mistä varsinaisesti on kysymys. Ajatuskin saattaa kauhistuttaa, mutta käytännön kokeminen ja näkeminen vasta kertovat sen, että onko tämä itselle sopiva juttu vai ei!

Kannustava, informoiva ja mahdollisuuksia tarjoava työote on omiaan lisäämään tunnetta siitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen miltä puutarha näyttää ja mitä siellä tapahtuu.  Aina osallistujien puutarhatoimintaan mukaan saamiseksi ei kuitenkaan tarvita edes houkuttelua, vaan toiminta voi imaista osallistujia mukaansa aivan kuin itsestään.

Keinot ovat monet!

Yhteisöllisestä puutarhasta kannattaa pitää ääntä, jotta tieto siitä kantautuu varmasti kiinnostuneiden osallistujien korviin.

  • Puutarhasta ja siihen liittyvästä toiminnasta kannattaa laatia esitteitä tai julisteita näkyvälle paikalle.
  • Sosiaalisen median kanavat voivat olla omiaan houkuttelemaan osallistujia kohderyhmästä riippuen.
  • Yhteisöllisestä puutarhatoiminnasta voidaan järjestää infotilaisuus, jossa tulevat esiin osallistujien toiveet ja ideat. Kokoontumispaikaksi voidaan valita esimerkiksi paikka, johon yhteisöllistä puutarhatoimintaa on henkilökunnan aloitteesta jo ajateltu. Vaikka kyseinen paikka sillä hetkellä olisikin vielä tyhjä parveke, karu sisäpiha tai rikkaruohon valloittama maa-alue, sen tarkastelu puutarhanäkökulmasta tuo ajatuksen yhteisestä puutarhasta jo askeleen lähemmäs konkretiaa.
  • Joissain tapauksissa myös esimerkiksi sähköposti- tai tekstiviestilistan kerääminen tiedottamisen avuksi voi olla kokeilemisen arvoista. Ainakin pienemmissä ryhmissä tekstiviestilistan hallitseminen on vielä suhteellisen vaivatonta.
  • Infotaulun perustaminen yhteisesti sovittuun paikkaan, esimerkiksi suunnitellun puutarhan yhteyteen tai sisätiloihin josta ihmiset kulkevat aktiivisesti ohi. Infotauluun kootaan ajankohtaisia asioita ja huomioita mitä puutarhassa tapahtuu milloinkin. Menneistä ja tulevista puutarhapuuhista kertominen yhteisellä taululla parhaimmillaan madaltaa kynnystä astua puutarhaan ja herättää uteliaisuuden sitä kohtaan. On hyvä tuoda selkeästi esille, että jokainen on tervetullut toimintaan.

Puutarhatoiminnassa on hyvä olla vastuuhenkilö työntekijöiden puolelta, jonka yhteystiedot ovat osallistujien tiedossa. Kysyttävää saattaa tulla esimerkiksi silloin, jos osallistujat puuhailevat puutarhassa itsenäisesti ilman ohjaajaa. Osallistujia voi myös kannustaa luomaan yhteyksiä toisiinsa esimerkiksi puhelinnumerojen vaihtamisella.

puutarhatoiminnan tiedotuskeinoja

YHTEISÖLLISYYS

puutarhanhoitoa yhdessä

Kun palstan paikka, henkilökunta- ja rahalliset resurssit on saatu selvitettyä ja päätettyä, on aika alkaa suunnitella käytännön toimintaa.

Käytännön viljelytoiminnassa osallistujat ovat hyvin keskeisessä asiassa, joten jo alkuvaiheessa kannattaa houkutella potentiaaliset osallistujat mukaan. Mahdollisuus olla vaikuttamassa toiminnan käytännön asioihin alusta asti, sitouttaa heitä osallistumaan jatkossakin toimintaan. Tämä luo myös tasa-arvoisuutta ja samanarvoisuuden tunnetta osallistujien ja ohjaajien välillä.

Puutarhatoiminnassa yhteisöllisyyttä muodostuu kuin vahingossa, ilman siihen sen suurempaa huomiota kiinnittämättä. Tätä edesauttaa yhteinen kiinnostuksen kohde sekä yhdessä tekeminen yhteisen päämäärän eteen. Puutarhat ovat paikkoja, joissa toisilleen vieraatkin ihmiset tapaavat toisiaan luonnollisesti toiminnan merkeissä. Puutarhassa ja luonnossa on helppo tutustua uusiin ihmisiin, sillä ympärillä on paljon asioita, joista voi virittää luontevaa ja helppoa keskustelua.

Osallistujien tunteminen

Yhteisöllisen puutarhan perustamiseen on monta erilaista polkua. Suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle oman kuntoutujayksikön ja osallistujien erityispiirteistä. Osallistujien huomioiminen yksilöllisesti lisää osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Tärkeää on pitää mielissä, että osallistujien mahdollisesti rajoittunut toimintakyky ei ole este puutarhapuuhien parissa toimimiselle. Luonto on joustava toimintaympäristö ja toiminnan haastavuutta voidaan nostaa tai laskea toimijan toimintakyky huomioiden.

Esimerkiksi osallistujien ikä ja toimintakyky antavat yhteisöllisen puutarhan perustamiselle oman sävynsä.  Ominaispiirteet kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi kasvien ja työvälineiden valinnassa sekä työtehtävien ja puutarhan saavutettavuuden suunnittelussa. Tärkeää on pitää mielessä, että mahdollisuus osallistua on tärkeintä. Jokaiselle löytyy joku homma, jossa voi tuntea osallistumisen iloa.

Ohjaajaan tutustuminen ennen toiminnan aloittamista on tärkeää etenkin joidenkin erityisryhmien kohdalla. Jos ohjaaja ei ole ennestään tuttu, voi se muodostua pieneksi kynnykseksi osallistumiselle. Usein miten tutun ja siten turvallisen ihmisen mukaan lähdetään helpommin. Alkavan toiminnan kannalta olisi hyvä, jos ohjaaja voisi ensin tavata asiakkaita ”turvallisella” alueella esimerkiksi kuntoutusyksikössä. Mukana olisi hyvä olla tuttuja lähityöntekijöitä.

toimintarajoitteiden huomioiminen

Ihmissuhteet

Usein yhteisöön kuulumisen tunne on keskeinen yhteisöllisen viljelytoiminnan motivaattori. Ruuan tuottaminen saattaa olla jopa toissijainen seikka yhteisöllisyyteen ja toisiin ihmisiin tutustumiseen nähden.

Ihmisillä, jotka harrastavat viljelyä, tuntuu olevan paljon sosiaalisia suhteita ja suhtautumista avoimin mielin uusiin ihmisiin. Vihreä ympäristö rohkaisee toimintaan ja saa ihmiset tekemään yhdessä asioita yli kulttuuri- ja ikärajojen. Itsekeskeinen minä-ajattelu voidaan korvata yhteisöllisellä me-ajattelulla.

Vaikutusmahdollisuudet ja osallisuuden kokemukset

Ihmiselle on merkityksellistä, jos hän kokee saavansa olla vaikuttamassa ympärillään tapahtuviin asioihin ja muutoksiin. Joillekin valintojen tekeminen voi olla vaikeaa tai mielipiteen esille tuominen nolottaa. Yhteisöpuutarhassa opetellaan vuorovaikuttamista ja siellä voi oppia myös rohkeutta tuoda omat mielipiteet esille ja saada äänensä kuuluviin erilaisissa tilanteissa. Jo osallistuminen palstan suunnitteluun antaa mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa siihen, millainen viljelypalstasta tulee. Jokaiselle osallistujalle on annettava mahdollisuus tuoda omat ajatuksensa esille. Tähän voi olla monenlaisia keinoja, kuten yleinen keskustelu, pienryhmäkeskustelut tai aarrekarttatekniikka. Keinoilla ei niin väliä, kunhan jokainen saa kertoa sen, mitä toiminnalta toivoo ja odottaa.

Erityisesti kieltä osaamattomien on liki mahdotonta olla vaikuttamassa asioihin. Yhteisölliset puutarhat tarjoavat paikan, jossa on helppo opetella kieltä ja vuorovaikutustaitoja ja siten kokea osallisuuden tunnetta.

Yhteisten päätösten tekemisessä kaikkien toiveet eivät voi aina toteutua ja tällöin on opittava tekemään myös kompromisseja. Usein puutarhapuuhissa on mahdollista löytää kultainen keskitie, jossa kaikkien toiveet ja mielipiteet on huomioitu mahdollisimman hyvin.

yhteisöllisyyden luominen

Pelisääntöjen luominen

Yhteisen puutarhan pelisäännöt kannattaa luoda yhdessä osallistujien kanssa heti toiminnan alkuvaiheessa. Tietous puutarhan toimintatavoista luo yleistä varmuudentunnetta ja selkeyttä siitä, mitä yhteinen puutarha osallistujilta edellyttää. On tärkeää, että säännöt tulevat kaikkien puutarhatoimintaan osallistuvien tietoon ja että osallistujilla on tunne, että he ovat voineet vaikuttaa niiden syntymiseen. Yhdessä luodut raamit toiminnalle, sitouttaa myös osallistujia osallistumaan toimintaan. Säännöistä voi tehdä oman kylttinsä kaikkien puutarhassa kävijöiden näkyville, ainakin niissä puutarhoissa, joissa on paljon osallistujia.

Puutarhan säännöt voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Kuinka kasteluvuorot jaetaan?
    • Voidaan sopia esimerkiksi jokaiselle osallistujalle oma kastelupäivä tai niin, että kastelu hoidetaan pareittain tai kukin osasto vuorollaan
  • Kuka saa kerätä satoa ja kuinka paljon?
    • Toimivia sadonjakosopimuksia voi olla esim:
      • kaikki puutarhan töihin osallistuneet saavat kerätä satoa tai
      • kaikkea saa ottaa vähän, niin että muillekin kävijöille jää tai
      • satoa saa kerätä yhteisissä kokoontumisissa ensin koreihin, josta se jaetaan tasapuolisesti osallistujille tai
      • sato hyödynnetään valmistaen siitä ruokaa yhdessä.
  • Milloin puutarhassa saa ohjausta?
    • Voidaan sopia esimerkiksi yksi tai kaksi päivää viikosta, jolloin pidetään yhteisiä puutarhapäivä, joissa on ohjaaja mukana.
    • Kuka huolehtii työvälineistä?
    • Voidaan sopia, että ohjaaja tuo tarvittavat työvälineet mukanaan tai että puutarhaan tehdään työkalulaatikko, josta välineet löytyvät. Jokainen huolehtii välineistä ja palauttaa ne siistinä paikoilleen.
  • Muuta tärkeää huomioitavaa
  • Jokaisen tekemää työtä puutarhassa arvostetaan!
  • Kukin osallistuu omien voimavarojensa, kykyjensä ja halunsa mukaan.

 Vastuu

Yhteinen puutarha vaatii säännöllistä huolenpitoa. Osallistujille voi olla tarpeen painottaa heti puutarhan perustamisvaiheessa, että puutarhan perustamisvaihe istutustöineen on vain yksi vaihe muun ylläpidon ohella.  Yhteisöllisessä puutarhassa vastuu huolenpidosta ei ole kenenkään yksin. Vastuuntunto yhteistä puutarhaa kohtaan voi herätä hiljalleen, kun osallistujat huomaavat, mitä kaikkea he puutarhassa saavat aikaan ja sen halutaan kestävän. On hienoa, jos vastuu huolenpidosta syntyy osallistujalähtöisesti esimerkiksi tarjoutumalla vapaaehtoisesti kastelemaan puutarhaa.

Vastuuta pala palalta

Jonkun muun määräämä vastuu puutarhasta, erityisesti liian suurina palasina voi helposti säikäyttää osallistujat ja karsia innokkuutta puutarhaa kohtaan. Vastuun saaminen pala palalta on turvallisempi vaihtoehto saada osallistujat sitoutumaan puutarhatoimintaan mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Ainakin aluksi puutarhatoiminnan on hyvä keskittyä mukavaan yhdessä puuhaamiseen. Puutarhan kaikkia hoitotoimenpiteitä voidaankin varsinkin aluksi tehdä yhteisissä hoitotalkoissa, jolloin kenellekään ei tule tunnetta, että on saanut itselleen liian suuren osan vastuuta. Vähitellen kun hoitotoimenpiteet alkavat olla osallistujille tuttuja, voidaan vastuuta jakaa esimerkiksi kasteluvuoroilla. Sopivina annoksina jaettu vastuu ei tunnu pelottavalta ja siihen tartutaan halukkaammin. Vastuuta voidaan jakaa myös pareittain, jolloin vastuun kantaa kaksi osallistujaa.

Yhteisöviljelmillä etuna on se, että viljelykierto saadaan monipuolisemmaksi, kun on isompi alue käytettävissä. Myös vastuun jakaminen on helpompaa, koska on enemmän ihmisiä jakamassa sitä. Osallistujien erilaiset elämäntilanteet voidaan huomioida joustavammin ja kunkin henkilökohtainen sitoutuminen tulee kevyemmäksi, kun tietää, että palstaa hoitaa sovitusti joku muu silloin kun itse on estynyt.

vastuunjako

Yhdessä opetellen

Ilman vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa, yhteisöjen muodostuminen on lähes mahdotonta. Puutarhatoiminta ei vaadi sosiaalista vuorovaikutusta, mutta se tarjoaa siihen mahdollisuuden ja on yhteisöllisen puutarhatoiminnan edellytys. Ilman vuorovaikutusta on vaikea päästä yhteiskuntaan osalliseksi, saati olla vaikuttamassa asioihin.

Sama pätee puutarhatoimintaan. Toki jokainen ihminen on erilainen, toisille meistä vuorovaikuttaminen on helpompaa ja toisille vaikeampaa. Yhteisöllinen puutarhatoiminta on kuitenkin hyvä paikka opetella vuorovaikuttamista muiden ihmisten kanssa. Helpomman paikan siitä tekee se, että siellä toimivilla ihmisillä on usein yhteinen kiinnostuksen kohde, tekemisen lomassa on helpompi olla vuorovaikutuksessa ja puheenaiheista ei pitäisi olla pulaa.

Vuorovaikutuksella on myös merkitystä tiedon kulussa ryhmän kesken. Puutarhaa pitää pystyä ylläpitämään, jotta se voisi mahdollisimman hyvin ja tuottaisi satoa. Tähän tarvitaan vuorovaikuttamista muiden kanssa, jotta voidaan sopia esimerkiksi hoitovuoroista, hoitotavoista ja mitä tarvitsee milloinkin tehdä.

Yhteisissä puutarhoissa on ideana, että sitä hoitavat kaikki yhdessä, sato kerätään yhdessä ja mahdollisesti myös käytetään yhdessä.

Yhteisöllisessä puutarhassa on hyvä olla esimerkiksi viikoittain yhteisiä tapaamisia, jolloin puutarhatyöt tulevat tutuiksi. Yhteisten tapaamiskertojen aiheita voivat olla esimerkiksi kylvämiset, harvennukset, puutarhakoristeiden tekemiset jne. Viikon muina aikoina osallistujat voivat itsenäisesti hyödyntää yhteisissä tapaamisissaan oppimiaan taitoja puutarhassa. Viikoittaiset yhteiset kokoontumiset antavat mahdollisuuden yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittymiselle. Viikoittaisten kokoontumisten selkeyden vuoksi on hyvä sopia jokin tietty viikonpäivä ja aika, jolloin puutarhassa kokoonnutaan.

Toimintakerran ohjaaja tai idean äidin ei aina tarvitse olla varsinainen ohjaaja, vaan idea/osaaminen voi tulla myös ryhmän jäseneltä. Tällöin hän saa tuntea osaavansa ja olevansa hyvä. Itsetunto kasvaa ja rohkeus olla esillä.

rutiinit helpottavat

Oppia tietoisista kokeiluista

Istuttaminen, kylväminen ja sadonkorjuu ovat yleensä kivoja puuhia puutarhassa, kun taas kastelu ja kitkentä eivät niinkään houkuttele.

Osallistujien ymmärrykseen pitäisi saada hoidon ja ylläpidon merkitys koko kasvukauden ajalla.  Puutarha ei menesty, jos siitä ei huolehdi sen vaatimalla tavalla. Jotta vastuuntunto kasvien hoitamista kohtaan syntyisi, on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että osallistujat tietävät, mitä kaikkia toimia puutarhan hoito vaatii, minkä takia ja miten ne tehdään. Osallistujia tulee opastaa ja neuvoa kasvien hoitamisessa.

Puutarhassa voidaan tehdä tietoisia kokeita, jotka opettavat mikä merkitys kasvien hoitamisella tai hoitamatta jättämisellä on. Jos esimerkiksi kahdessa vierekkäisessä ruukussa kasvatetaan kahta samanlaista orvokkia, joista toisesta ei lainkaan poisteta kukkineita kukkia ja toisesta ne nypitään säännöllisesti, huomaavat osallistujat konkreettisesti, mikä vaikutus heidän tekemällään työllä tai tekemättä jättämisellä on. Sama pätee lannoittamisen ja kastelun suhteen, jos toista kasvia lannoitetaan ja toista ei, tai toista kasvia kastellaan ja toista ei. Kasteluesimerkissä tuloksen näkee hyvinkin nopeasti.

Vastuuntunto yhteistä puutarhaa kohtaan voi syntyä edellä mainittujen kokeilujen mutta myös epäonnistumisien kautta, esimerkiksi silloin, kun kastelun unohtuessa kasvit kuolevat. Toisaalta ohjaajan on hyvä olla etukäteen varoittamassa, että näin käy, jos kasveja ei kastella säännöllisesti.

Ohjaajan ei kuitenkaan tulisi olla se, jonka osallistujat olettavat automaattisesti kastelevan kasvit, jos he eivät sitä tee. Ohjaajalta vaaditaan toki ymmärrystä ja joustavuutta sen suhteen, jos joku ei pääse omalla vuorollaan kastelemaan, mutta osallistujille on tärkeää tähdentää vastuun kannon tärkeyttä.

mitä mukaan palstalle

Puutarhassa roolit karisevat

Yhteisöllisessä puutarhassa kenenkään ei tarvitse osata kaikkea, sillä puutarha tarjoaa loistavan ympäristön uuden oppimiselle. Osallistujien kanssa puutarhassa voi olla puuhailemassa henkilökuntaa, ulkopuolisia ohjaajia ja omaisia, jokainen samalla viivalla.

Oppijan ja opastajan roolit vaihtelevat, jolloin syntyy tunne vertaisoppimisesta. Varsinainen ohjaaja voikin olla se, joka oppii osallistujilta. Henkilökunnan eikä ulkopuolisen ohjaajankaan tarvitse välttämättä olla puutarha-alan ammattilaisia, tärkeintä on innostuneisuus yhteistä puutarhaa kohtaan ja pyrkimys saada muutkin nauttimaan siitä. Puutarhassa jokainen osallistuja on yhdenveroinen. Jokaisen tiedot ovat arvokkaita, eikä ole lainkaan väliä, millaisista taustoista kukakin tulee. Tärkeinpää on yhdessä tekeminen.

Esimerkiksi ”virka-asujen” käyttäminen puutarhassa ei ole välttämätöntä, koska jos tällaisia ei käytetä, niin jokainen kokee olevansa samalla tasolla ja ulkopuolinen ei huomaa kuka on ohjaaja ja kuka on asiakas. Toiminnan ollessa täydessä vauhdissa aina ei ohjaaja ja ohjattavatkaan huomaa kuka on missäkin roolissa. Kaikki ovat samanarvoisia.

Puutarha puuhissa roolijaot jakautuvat luonnollisesti. Yksi saattaa olla aktiivisempi kastelussa, toinen kitkemisessä ja kolmannelle sopii lannoitussuhteiden laskeminen. Kaikille löytyy varmasti jokin rooli ja mikä parasta, rooleja voidaan myös vaihdella.

Puutarha- ja luontotoiminnassa myös osallistujien toiminnallinen identiteetti saa vahvistusta. Valitettavan usein ihmiset tulevat leimatuiksi diagnoosien perusteella, mutta luontotoiminnassa jokainen voi olla sitä, minkä kokee omakseen. Esimerkiksi osallistuja voi tulla tutuksi puutarhurina, viljelijänä tai vaikka lintubongarina.

Olipa kerran…

Usein osallistujien jakamiin tietoihin puutarhasta liittyy usein jokin pieni kertomus omasta elämästä. Kertomukset sokerijuurikkaan poimimisesta lapsuudessa tai omien parvekemansikoiden hoitamisesta saavat muissakin osallistujissa usein aikaan samaistumisen tunteita. Yhteisestä puutarhasta huolehtiminen antaa osallistujille monia uusia tarinoita, joista riittää puhuttavaa ja muisteltavaa vielä kasvukauden jälkeenkin! Ohjaajan on hyvä itse tuoda omansa ensin esille niin johan alkaa muiltakin tarinaa löytymään!

Puutarhassa toimiminen herättää usein keskustelua niin aiheesta kuin aiheen vierestäkin. Toiminnan aikana on helppo alkaa puhua, kun ihminen ei ole varsinaisesti keskipisteenä ajatuksineen vaan toiminta on pääasiassa ja keskustelu toissijainen asia. Joskus puutarhassa herää vaikeitakin ajatuksia, joita voi työstää tutun lähityöntekijän kanssa joko myöhemmin kuntoutusyksikössä tai jopa puutarhassa.

Yhdessä tekemisessä on voimaa!

Puutarhan perustamisen alkuvaiheissa osallistujat voivat turvautua ohjaajaan neuvoihin, mutta mitä enemmän osallistujat saavat yhteisiä kokemuksia puutarhan kautta ja huomaavat toistensa piileviä tietoja ja taitoja, sitä enemmän he myös oppivat hyödyntämään toistensa kokemuksia. Yhteisessä puutarhassa jokaisen taitoja tulee arvostaa, ja niihin suhtautua mahdollisuutena oppia itsekin uutta. Ohjaajakaan ei tiedä kaikkea, joten on tärkeää, että hänkin tarttuu osallistujien esille tuomiin aikaisempiin kokemuksiin. Puutarha tarjoaa monia tilaisuuksia itse puutarhatietouden oppimiselle, mutta myös monia otollisia hetkiä jakamisen ja yhteistyön opettelemiselle, esimerkiksi silloin, kun jaetaan yhteiset työkalut tai päätetään kuka saa syödä kesän ensimmäisen itsekasvatetun mansikan.

Toiminnassa on hyvä muistaa, että yhtä oikeaa tapaa ei ole. vaan tapoja on yhtä monta kuin tekijäänsäkin. Uusia tapoja voidaan kokeilla ja maailma ei kaadu siihen, jos epäonnistutaan. Mitään kamalaa ei voi tapahtua.

Yhtälailla yhteinen puutarha opettaa myös epäonnistumisien sietämistä. Yhdessä kokien toukansyömät kaalinlehdet ja kellastunut salaattiviljelmä eivät välttämättä tunnu niin suurilta kuin yksin koettaessa.

laatikkoviljelmän rakentaminen

YHTEISÖLLISEN PUUTARHATOIMINNAN OHJAAMINEN

puutarhatoimintaa toimintarajoitteisille

Ohjaajalla on yhteisöllisessä puutarhatoiminnassa keskeinen ja moninainen rooli, varsinkin toiminnan hakiessa muotoaan. Ohjaaja tarvitsee monenlaisia taitoja, mutta on hyvä pitää mielessä, että ohjaajankaan ei tarvitse osata kaikkea vaan yhtä tärkeää on ryhmässä yhdessä oppiminen.

Ohjaaja usein mielletään auktoriteettina, mutta tärkeää on ohjaajan ja ryhmäläisten tasavertaisuus. Ohjaajan tärkein tehtävä toiminnan alkuvaiheessa on tiloista ja aikatauluista huolehtiminen sekä osallistujien vuorovaikutukseen rohkaiseminen ja sen mahdollistaminen. Ohjaajan tehtävä on myös varmistaa, että jokainen osallistuja kokee pystyvänsä osallistumaan sekä toimia hyvänä esimerkkinä osallistujille ja osallistua itsekin toimintaan aktiivisesti mukaan.

Ryhmän vetäjällä on myös tärkeä merkitys ryhmän hyvän ilmapiirin ylläpitämisessä ja vastuun kantaminen ryhmätoiminnan toteutumisesta. Lisäksi tärkeä tehtävä organisoinnissa, tiedon välittämisessä ja auttamassa ryhmää etenemään kohti toiminnan tavoitetta. Ohjaajalla pitää olla hyvä reagointikyky ja osata vastata nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja kärsivällisyyttä opastaa ja neuvoa. Myös ongelmatilanteita tulee välillä väistämättä eteen. Mahdollisia ongelmatilanteita voidaan miettiä jo etukäteen ja miettiä samalla mahdollisia ratkaisuja niihin. Mutta tulee varmasti eteen myös paljon tilanteita, joihin pitää reagoida hetkessä. Varsinkin tällaisissa tilanteissa on hyvä, että on olemassa ohjaaja pari, jonka kanssa voi yhdessä ratkaista ongelmia tai ainakin jälkikäteen käydä niitä läpi. Jos on kaksi joiden kanssa asiat voi jakaa, niin vastuu ei kaadu yhden ohjaajan harteille. Myös tässä tapauksessa lähityöntekijän läsnäolo helpottaa näissä asioissa.

Vaikka tuntuu, että ohjaajalta vaaditaan paljon, niin keskeistä toiminnassa on tukea osallistujia itsenäisyyteen ja vastuun ottamiseen. Tähän päästää kannustamalla heitä tekemään kerrasta toiseen enemmän itse, eikä tehdä puolesta kovin herkästi. Tavoitteena on, että ohjaajasta tulee lopulta taustahenkilö ja ryhmäläiset pystyvät toimimaan keskenään palstalla.

Ohjaaja voi olla esimerkiksi puutarhasta innostunut henkilökunnan jäsen tai vaikkapa vapaaehtoinen tai ulkopuolinen ohjaaja. Hyvin monenlaiset persoonat sopivat ohjaajiksi. Yksi ohjaaja voi olla perusluonteeltaan jämpti ja asiassa pitäytyvä, kun taas toinen ohjaaja on herkkä ja puhelias. Tärkeää on ohjaajan kyky kuunnella osallistujia, halu etsiä houkuttimia heidän osallistumiselleen ja taito heittäytyä hetkeen. Se, ettei ohjaaja ole puutarha-alan ammattilainen, voi jopa tehdä hänestä osallistujien kannalta helpommin samaistuttavan. Sen huomaaminen, että ohjaajakaan ei osaa kaikkea, voi vahvistaa ryhmän tunnetta yhdessä oppimisesta ja kaikkien tasaveroisuudesta. Virheitä puutarhanhoidossa ei pidä pelätä, sillä usein juuri ne opettavat kaikkein eniten. Ohjeisiin voi olla myös helpompi tarttua, jos niihin liittyy ohjaajan omakohtainen kokemus virheen tekemisestä.

ohjaajan taitoja

Opastamisen tärkeys

Osallistujien ohjaamisella pyritään siihen, että osallistujat tekevät ja toimivat itse. Ohjaajan ei ole tarkoitus tehdä kaikkea valmiiksi osallistujien puolesta. Tärkeää on tuoda esille, mitä kaikkea puutarhassa voikaan ja tarvitseekaan tehdä.

Aluksi ohjaajan on hyvä näyttää esimerkkiä puutarhassa tehtävistä puuhista sekä sanallisesti, että konkreettisesti havainnollistaen. Näin osallistujat todennäköisemmin onnistuvat myös tehdessään itse. Uusia asioita voidaan käydä puutarhassa läpi luonnollisessa järjestyksessä, silloin kuin ne eteen sattuvat tulemaan.

Osallistujilla voi olla hyvin erilaisia taustoja puutarhanhoidosta toisten ollessa ensikertalaisia ja toisten vanhoja konkareita, joten tulee varmistaa, että ohjeet ovat tarpeeksi tarkat jokaiselle osallistujalle. Esimerkiksi siementen kylvämisessä kannattaa lähteä aivan alusta. Ensiksi voi kertoa, että kylvöohjeet löytyvät pussin takaa. Sen jälkeen voi kertoa siemenille sopivat rivivälit ja istutussyvyydet, sekä samalla näyttää kuinka kylväminen tapahtuu, vaikka kylvämällä pieni matka esimerkiksi. Osallistujille on hyödyllistä perustella, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään. Esimerkiksi kertomalla, että kylvämällä retiisinsiemenet tarpeeksi väljästi retiisit saavat tarvitsemansa kasvutilan, jolloin ne kasvavat suuremmiksi.

Selkeiden ohjekylttien toimivuutta yhteisöllisessä puutarhassa kannattaa kokeilla. Ne kannattaa asettaa näkyvälle paikalle ja kirjoittaa niihin kuvalliset ohjeet askel askeleelta. Ohjeet voi kirjoittaa käsin tai tietokoneella paperille ja laminoida. Lyhyitä ohjeita voi kokeilla tehdä esimerkiksi kastelemisesta, harventamisesta, kitkemisestä, kuivien poistamisesta ja tukikeppien askartelusta.

Vau mitä lieroja!

Ohjaajan kyky tehdä näkyväksi se, mikä muuten jäisi ehkä huomaamatta, voi antaa osallistujille roppakaupalla iloa ja onnistumisentunteita. Juurespenkkiä kääntäessä esiin nousevat kastemadot voivat saada suunnittelemaan onkireissua, ja puutarhassa bongatut kauniinväriset perhoset saavat ehkä tarkkailemaan puutarhaa huolellisesti jatkossakin. Yhdessä kannattaa pysähtyä ihailemaan juuri maasta nostettuja hehkuvan värisiä retiisejä, maassa mönkiviä ötököitä ja puhkeamassa olevia kukannuppuja. Kasvun vaiheita voidaan vaikka ikuistaa valokuvaamalla, jolloin niitä on mielenkiintoista jälkikäteen vertailla. Rennot hetket puutarhassa ilahduttavat ja auttavat huomaamaan hetkeen pysähtymisen merkityksen. Esimerkiksi kukkivista kukista kannattaa pysähtyä nauttimaan juuri sillä hetkellä kun ne huomaa, eikä odottaa kahden viikon päähän, koska silloin ne ovat kenties jo lakastuneet.

Joskus tekemisen sijaan voidaan tehdä vain kävelykierroksia puutarhassa ja nauttia ja ihmetellä ympäristöä. Usein tämä unohtuu, kun aina vain toimitaan aktiivisesti puutarhahommissa. Kahvitkin voi keittää mukaan ja nauttia ne aikaansaannosten keskellä. Aina ei tarvitse tehdä suuria asioita.

Jokaisen panos on tärkeä

Puutarhassa yksilöllinen ohjauksen tarve vaihtelee osallistujista riippuen. Toiset ovat hyvinkin itsenäisiä, mutta toiset kaipaavat ohjaajan varmistusta jatkuvasti ennen kuin luotto omiin taitoihin syntyy. Ohjaajan kannattaa omien neuvojensa ohella kannustaa osallistujia oppimaan ja ottamaan mallia myös toisiltaan. Ohjaajan on hyvä auttaa osallistujia huomaamaan pieniäkin onnistumisia. Suoraan vedetyt kylvövaot, huolellisesti kastellut istutukset ja rikkaruohoihin tarttuminen antavat aihetta kiitokseen ja kehumiseen! Ohjaajan ei tulisi jättää ketään osallistujaa oman onnensa nojaan vaikka joku olisikin omatoimisempi, vaan muistaa kannustaa ja kiittää tasavertaisesti myös niitä kaikkein itsenäisimpiä osallistujia.

Ohjaajaresurssien määrä on hyvä suhteuttaa ryhmän kokoon. Kun ohjaajia on tarpeeksi, pystytään antamaan eri yksilöille enemmän ohjausaikaa. Kokemuksen perusteella noin 4hlö/ohjaaja on hyvä lukumäärä. Toki tämä riippuu ohjattavien toimintakyvystä ja aikaisemmasta kokemuksesta. Toisaalta esimerkiksi Kumpulan koulukasvitarhalla on koettu hyväksi, että ohjaajien aika on joskus jopa kortilla. Tällöin osallistujien on itse otettava vastuuta puutarhatoiminnasta ja mietittävä ratkaisuja ongelmiin ja vertaisoppimisresurssi tulee hyödynnettyä luontevasti.

Ikä ei ole este osallistumiselle, vaan jokaiselle löytyy sopivaa puuhaa puutarhasta. Myös lapset kannattaa ottaa alusta alkaen mukaan varmistaen kuitenkin, että myös leikille jää aikaa.

toiminnan suunnittelu kaikille sopivaksi

Osallistamalla enemmän

Ryhmää ohjattaessa on hyvä keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, jotta homma pysyy hallinnassa. Jos jokainen lähtee puutarhassa kokeilemaan eri asioita samaan aikaan ilman aiempaa kokemusta, on hyvin todennäköistä että yksi ohjaaja ei ehdi neuvomaan kaikkia juuri sillä hetkellä, kun avuntarve olisi akuutein. Työvaiheet voidaankin pilkkoa pienempiin osiin; ohjaaja voi pyytää esimerkiksi yhtä osallistujaa tekemään kylvövaot, toista laittamaan siemenet paikoilleen, kolmatta peittelemään ne, ja neljättä kastelemaan istutukset. Tämä vahvistaa toisten toiminnan havainnoimista ja kommunikointia osallistujien välillä. Hienoa on, kun huomaa osallistujien ottavan enemmän kontaktia toisiinsa kuin ohjaajaan!

Puutarhatoimintaan innostamisen keinoja

Osallistujia muistettava innostaa tarpeeksi ennen kuin puutarhatoiminta ollaan saatu juurrutettua. Kuuntelemalla osallistujien toiveita ja suuntaamalla ohjelmaa sen mukaan, saadaan toimintaa muokattua osallistujien näköiseksi. Innostaminen voi alkuun vaatia hieman enemmän työtä, mutta tätä auttaa käsittämään sen ymmärtäminen, että osallistujat motivoituvat erilaisista asioista. Alkuun voidaan tarvita erilaisia kannustimia, kuten oheisaktiviteetteja, mutta mitä pidemmälle puutarhatoiminnassa osallistujien kanssa päästään, sitä helpommin nousee esille puutarhatoiminnan palkitsevuus itsessään mieltä kohottavana toimintana.

Vaihtoehtojen tarjoaminen kannustaa

Eritasoisia ja monipuolisia puutarhatehtäviä tulisi saattaa kaikkien puutarhatoiminnasta kiinnostuneiden tietoon, jotta jokainen voi osallistua oman mielenkiintonsa mukaan. Voi olla otollisempaa kysyä osallistujalta esimerkiksi: ”Haluatko kastella salaattiviljelmät vai kukkaistutukset?” sitä vastoin, että kysyisi ”Haluatko kastella puutarhan?” tai pelkästään kehottamalla ”Käypä kastelemassa puutarha”. Pelkällä kysymyksen muotoilulla syntyy osallistujalle tunne valinnan mahdollisuudesta. Tunne siitä, että hän voi itse vaikuttaa siihen mitä tekee. Vaihtoehtojen tarjoamista voi käyttää melkein missä tehtävässä vain: ”Haluaisitko kitkeä porkkanapenkin vai punajuuripenkin?” ”Rakennetaanko kasveille tänään tukikeppejä vai lannoitetaanko” ”Nypitäänkö ensin orvokit vai harvennetaanko ensin retiisit?”. Ohjaustyössä kannattaa olla rennolla ja osallistujalähtöisellä asenteella liikkeellä, sillä silloin se antaa sekä osallistujille, että ohjaajalle itselleen kaikkein eniten.

puistonpenkki

Hyvä sana kiirii

Puutarhainnostuksen levittäminen voi lähteä henkilökunnasta ja ohjaajasta, mutta varsin pian se leviää myös osallistujien välillä. Ilonhuudahdukset hyvin kasvaneesta salaattipenkistä ja kesän ensimmäisistä mansikoista ovat mainio palkinto kaikille. Mielekkäiden toimintojen myötä osallistujat helposti myös kylvävät innostusta ympärilleen myös sellaisille, joilla ei vielä ole kosketusta yhteisölliseen puutarhaan. Kuntoutusyksikössä esimerkiksi pinaattikeiton valmistaminen yhteisen puutarhan pinaateista ja sen tarjoileminen kaikille kuntoutusryhmäläisille, myös sellaisille jotka eivät ole puutarhassa käyneet, voi olla hyvä idea ja saada lisää osallistujia innostumaan puutarhatoiminnasta.

Ei liikaa kerralla

Puutarhassa touhuamisen ohessa on hyvä muistaa pitää lepotaukoja. Varsinkin kuumina kesäpäivinä on hyvä olla mukana hattu ja juotavaa. Ei kannata ottaa liian suurta työmäärää yhdelle kerralle, jotta puutarhatuokio ei veny liian pitkäksi. Osallistujista riippuen sopiva aika puutarhassa toimimiselle voi olla esimerkiksi 1-2h. Sinäkin aikana voidaan pitää useampi lepotauko osallistujien tuntemuksista riippuen. Ohjaajan kannattaa kannustaa osallistujia jättämään aina välillä työ sikseen ja hetken päästä jatkamaan uudelleen, jottei toiminnasta mene into väsymyksen vuoksi. Kun puutarhatoiminta ei muutu liian kuormittavaksi, se myös säilyy mielekkäämpänä. Fyysisissä tehtävissä, kuten kasvimaan kääntämisessä voi olla hyvä idea vuorotella osallistujien kesken. Toisaalta fyysinen työ ja hikoileminen voivat olla myös jotain sellaista, mitä puutarhanhoidolta toivotaan. Ohjaajan onkin syytä kuulostella osallistujien tuntemuksia ja ottaa huomioon heidän toimintakykynsä yhteisiä puutarhatuokioita suunnitellessa.

Luovuus kukkimaan!

Yhteisöllisessä puutarhassa tulee muistaa, että se on nimenomaan yhteinen, joten sen moninainen ulkoasu on rikkaus. On hyväksyttävä se tosiasia, että puutarhasta ei koskaan tule juuri sellaista, kuin yksin tehdessä. Sitä vastoin syntyy jotain sellaista, mitä yksin ei olisi koskaan saanut aikaiseksi!

Suunnitteluvaiheesta alkaen on hyvä toimia yhdessä, jotta jokainen halukas pääsee kertomaan näkemyksensä siitä, millainen puutarha voisi olla. Apuna voi käyttää vaikka puutarha-aiheisia lehtiä, kirjoja ja nettisivuja. Tämän oppaan loppuun koottuihin linkkivinkkeihin kannattaa käydä tutustumassa! Kun puutarha näyttää tekijöiltään, silloin se myös tuntuu omalta. Lopulta se, millainen puutarhasta syntyy, on yhteensovittamista ja yhteisen rakentamista.

Osallistumiskynnyksen madaltaminen

Ajatus yhteisiin puutarhapuuhiin tarttumisesta voi tuntua varsinkin ensikertalaisesta haastavalta. Myös esimerkiksi lapsuudessa koetut ikävät muistot loputtomista perunapeltojen kitkemisistä voivat jarruttaa ajatusta tarttua kuokkaan uudelleen. Mieltä voi myös painaa ajatukset pystymättömyyden tunteesta ja aikaisemmista epäonnistumisista. Mukaan yhteisiin puutarhapuuhiin tuleminen voikin vaatia annoksen rohkeutta, joten ei kannata siis pettyä, jos yhteinen puutarha ei heti kokoa suurta osallistujajoukkoa. Tärkeää on iloita niistä osallistujista, jotka tulevat paikalle joko tekemään tai sitten vaikka ihan vaan katselemaan, kun muut puuhastelevat. Pikkuhiljaa sana mukavista puutarhapuuhista kyllä kiirii muidenkin korviin.

Puutarhasta on moneksi!

Yhteinen puutarha tarkoittaa paljon muutakin kuin työntekoa. Tämä viesti on tärkeä näyttää myös osallistujille. Aluksi varsinkin helppojen ja osallistujille jollain tavalla tuttujen tehtävien tarjoaminen takaa onnistumisen tunteita, jotka osaltaan ovat tärkeitä herättämään kiinnostusta puutarhatoimintaa kohtaan. Toiminnan avoimuus, maksuttomuus, kohderyhmän erityispiirteiden huomiointi ja selkeä tiedottaminen houkuttelevat osallistujia, samoin kuin helposti saatavilla olevat työvälineet ja ohjauksen antaminen. Puutarhassa toimimisen voi myös järjestää jonkin toisen kuntoutuspaikan arkipäiväisen aktiviteetin oheen. Esimerkiksi päiväkahvituokio voidaankin järjestää sisätilojen sijasta puutarhassa.  Arkipäiväisten toimien vieminen puutarhan keskelle tuo puutarhan rauhoittavan ja virkistävän tunnelman jokaisen ulottuville, vaikka itse puutarhatyöt eivät kiinnostaisikaan, tai niihin ei ole esimerkiksi toimintakyvyn puolesta mahdollista ottaa osaa muuten kuin sivusta seuraamalla. Puuha-ajan yhteyteen voi myös liittää puutarhan hoitotöitä yhdessä tehtäväksi.  Esimerkiksi kesäkukkien nyppimistalkoot hoituvat yhdessä varsin rivakasti ja se säännöllisesti tehtynä takaa sen, että kukkaloistosta päästään nauttimaan läpi kesän.

Mahtavaa on, kun yhteisöllisestä puutarhasta huomaa muodostuneen paikan, jonne tullaan ja josta lähdetään hymyillen. Puutarhatöistä löytyy paljon oppimista ja onnistumisenkokemuksia, mutta yhtä lailla ilonhetkiä puutarhassa tuottavat rennot yhdessäolon hetket. Puutarhasta kannattaa siis nauttia ja hyödyntää sitä viihtyisänä paikkana myös muulle kuin puutarhatöille!

Puutarhatöiden lomaan ja samaan teemaan voidaan yhdistää myös muuta monenlaista aktiviteettia. Kuten ruuanlaittokerho, jossa voidaan yhdessä opetella laittamaan ruokaa itse kasvattamista vihanneksista.

Kädentaitoja oppimaan

Puutarha tarjoaa myös oivan miljöön luontoaiheisten kädentaitojen kokeilemiselle. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kukka-asetelmien askarteleminen, tai betonisten puutarhalehtilaattojen valaminen? Yhteisille ohjatuille puutarhakerroille voidaankin sopia vaihtelevasti eri teemaisia oheisaktiviteetteja puutarhanhoidon ohelle. Yhdelle sopii betonivalanta, toinen innostuu kivimaalauksesta ja kolmas tykästyy istutuspuuhiin. Muun muassa tämän takia yhteisöllinen puutarha onkin niin mahtava; siellä näkee monien kätten tuotoksen ja jokainen pääsee toteuttamaan itseään sekä mahdollisesti innostumaan jostain aivan uudesta.

puutarhan oheistoimintaa

 

Hyviä käytäntöjä

Espoon Mielenterveysyhdistyksen (EMYn) palstatoiminta

Espoon Mielenterveysyhdistyksessä (EMY) tarjotaan vertaistukeen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja muille kiinnostuneille. Ympäri vuoden EMY:ssä järjestään retkiä, leirejä ja matkoja sekä monipuolista ryhmätoimintaa. Toiminta on kaikille avointa ja päihteetöntä matalan kynnyksen toimintaa.

EMY: ssä on tarjolla myös puutarhatoimintaa, jota tehdään yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Iso (noin 10 aarin) puutarhapalsta toimii asiakasohjauksen kiintopisteenä ja toimintaa voi liittyä useiden eri kontaktipintojen kautta. Joku tulee mukaan toimintaan leipäjonosta, osa kuntouttavan työtoiminnan kautta ja jotkut kuulevat palstatoiminnasta viidakkorummun välityksellä tai lähityöntekijöiltä. Palstatoiminta on myös hyvä jatkopolku, asiakkaan oltua aiemmin muiden palvelujen piirissä. Puutarhatoiminnan ohella palstalla saa myös vapaamuotoista sosiaaliohjausta. Puutarhatöissä ollaan hanskat savessa ja tavanomaiset sosiaalityön roolit unohtuvat, mikä mahdollistaa tasaveroisen ja vapaamuotoisen vuorovaikutuksen. Osallistujien mukaan palstan parasta antia onkin se, että siellä kohdataan ihmisinä. Ohjaajilta vaaditaankin taitoa keskustella ja kuunnella puutarhatöiden opastamisen lisäksi.

Palsta on toiminnassa kasvukaudella joka päivä ja siellä on omat ryhmänsä sekä aamupäivällä ja iltapäivällä. Välissä on mahdollisuus osallistua lounaaseen läheisellä hoivakodilla. Puutarhatoimintaan on tavallisesti muodostunut kiinteämpi, alle 10 hengen ryhmä miehiä ja naisia. Tavallisten puutarhatöiden lisäksi on mahdollisuus tehdä pienimuotoisia rakennus- ja raivaustöitä, kun aluetta muokataan vähitellen tehdyn suunnitelman mukaiseksi. Suuri osa viljelyksistä on hyötykasveja mutta koristekasvejakin kasvatetaan ja jonkin verran löytyy myös monivuotisia kasveja, kuten maa-artisokkaa, mansikkaa ja yrttejä. Sato käytetään Espoon mielenterveysseuran toiminnassa, läheisessä hoivayksikössä ja loppu jaetaan työhön osallistuvien kesken.

Kasvihuoneen rakentaminen on suunnitteilla ja tämä mahdollistaisi myös kauden pidentämisen ja antaisi sateen suojan huonoilla keleillä. Kasvukauden ulkopuolella onkin ollut haasteena keksiä sopivia töitä samalle kohderyhmälle. Myös kesäaikaa sopivien töiden löytäminen vaatii toisinaan päänvaivaa.

Palstatoiminta on kokonaisuudessaan kuitenkin ollut toimiva ratkaisu ja puutarhatoiminnan hyvinvointivaikutusten lisäksi se tarjoaa mainion tilaisuuden kontakteihin ja sosiaaliohjauksen antamiseen.

 

OHJAUSVERTAILU

Puutarhatoiminnan järjestämisessä on tärkeää sen sopivuus kohderyhmälleen. Erityispiirteiden hahmottaminen ja niiden hyödyntäminen on tärkeää itse puutarhatoiminnan ohjaustyössä. Ohessa on koottu kokemuksia ohjaustyön havaituista erityispiirteistä erilaisissa kuntoutujaryhmissä, joissa puuhailtiin puutarhatöiden ja erilaisten oheisaktiviteettien, kuten kivimaalauksen ja kukka-asetelmien näpertelyn parissa.

ohjausvertailu1

ohjausvertailu2

ohjausvertailu3

ohjausvertailu4

 

PUUTARHAN PERUSTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ

puutarhan perustaminen

Kun asiakasryhmät, toimintarajoitteet ja vastuuhenkilöt toiminnan koordinointiin ovat olemassa voi varsinainen käytännön puutarhapalstan suunnittelu ja toteuttaminen alkaa. Viljelemiseen liittyvissä asioissa pätee hyvin pitkälti samat periaatteet viljelytavasta riippumatta. Oli viljelyalue avomaalla, viljelylaatikossa tai ruukussa, niin samoista asioista huolenpitäminen edesauttaa sadon saamisessa.

KASVIMAAN SUUNNITTELU

Ensimmäistä kauttaan viljelevien on hyvä pitää mielessä, että ei kannata haukata liian suurta palaa kerralla ja perustaa isoa kasvimaata. Pienistä viljelyksistä on parempi aloittaa, ettei alkuinnostus katoa liian suureen työmäärään. Kasvimaan kokoa voi kasvattaa seuraavina vuosina, jos into säilyy. Hyvällä etukäteissuunnittelulla pienikin viljelyala voi tuottaa yllättävän paljon satoa. Voi aloittaa muutamasta ruukusta parvekkeella, laajentaa muutamaan viljelylaatikkoon pihamaalla ja lopulta hakea viljelypalstaa vaikka kaupungilta.

Kasvimaan suunnittelu virittää ajatukset viljelytoimintaan ja sen voi aloittaa hyvissä ajoin keväällä. Huolellisella suunnittelulla taataan myös se, että varsinaisten viljelypuuhien alkaessa keväällä, aikaa ei kulu esimerkiksi viljelykierron suunnitteluun tai kasvivalintoihin vaan pääsee suoraan viljelypuuhiin.

Viljelypuuhissa ensimmäinen hankinta on vihko tai kansio, johon kerätään kaikki mahdollinen tieto viljelmän suunnittelusta, taimikasvatuksesta, kasvukaudesta, sadonkorjuusta ja puutarhan talviajasta. Muistiinpanoihin on helppo palata esimerkiksi tarkistamaan, koska samettikukat kylvettiin edellisvuonna? Milloin sirkkalehdet pilkistivät mullan alta? Koska taimet koulittiin? Siirrettiin ulos? Koska ne kukkivat?

vuosivaihtelut puutarhassa

Viljelykasveja valittaessa kannattaa ottaa huomioon erityisesti se, mitä osallistujien keskuudessa toivotaan, mutta myös se, mille kasveille on käyttöä ja tarvetta. Usein pienillä aloilla viljellään pieniä määriä heti käytettäviksi tarkoitettuja vihanneksia ja isommilta aloilta saattaa jotain jäädä säilöttäväksi asti. Myös vallitsevat kasvuolosuhteet ratkaisevat sen, mitä kannattaa kasvattaa. Jotkut kasveista tarvitsevat taimikasvatuksen sisätiloissa, joten tämänkin asian kannattaa ottaa huomioon kasveja valittaessa. Internetistä esimerkiksi löytää erilaisia kylvökalentereita, joista selviää eri kasvien esikasvatustarpeet. Tietoa löytyy myös alan lehdistä sekä siemenpussien kyljestä.

Pienillä alueilla kemiallinen kasvinsuojelu ja keinotekoiset lannoitteet eivät välttämättä ole tarpeellisia, vaan kannattaa panostaa maaperän ja kasviaineksen puhtauteen sekä huolelliseen kasvinvuorotteluun. Pienilläkin viljelyalueilla kasvinvuorottelun toteuttaminen on mahdollista ja kannattavaa. Kasvinvuorottelun yhteydessä voidaan nostaa esille myös kumppanuuskasvivalintojen suunnittelu. Jotkut kasveista viihtyvät erityisen hyvin vierekkäin ja hyötyvät toisen läsnäolosta. Toiset kasvit esimerkiksi karkottavat tuhohyönteisiä tuoksullaan myös viereisistä kasveista ja toiset toimivat tuulensuojina herkille kasveille.

Siemenluettelo on oiva apu viljelyaluetta suunniteltaessa. Niistä näkee erilaisia kasvivaihtoehtoja, sillä lajikkeita on olemassa lukemattomia määriä. Lajikkeet eroavat toisistaan muun muassa satoisuuden ja kasvitautien kestävyyden suhteen. Kasvivalinnoissa on huomioitava myös sadon valmistumisen ajankohta, halutaanko satoa käyttää heti tuoreeltaan vai onko aikomuksena säilöä talven varalle?

viljelykierto

palstan jako lohkoihin

 

Hyviä käytäntöjä

Länsi Vantaan A-klinikan palstatoiminta, Myyrmäki

Vantaan A-killan toiminnan tavoitteena kuntoutujien päihteistä vapaa elämäntapa tarjoamalla mahdollisuus oman tai läheisen päihdeongelman itsehoitoon. A-klinikalle voi hakeutua kuka tahansa, joka kokee tarvitsevansa apua päihdeongelmaan.  Vertaistuki on keskeisessä asemassa raittiuteen pääsemisessä. A-Killassa on mahdollisuus osallistua oman halun mukaan päihteettömään toimintaan, kuten ryhmä- ja retkitoimintaan.

Myyrmäen A-klinikalla puutarhapalsta on osana päihdekuntoutusta. Pastaviljely aloitettiin vuonna 2014. A-klinikka järjestää avohoidon kolmeviikkoisia päihdekuntoutuksen intensiivijaksoja vuoden ympäri. Keväällä palstatoiminta on osa intensiivijaksoa. Kuntoutusviikkoon kuuluu kolme palstapäivää, ja tämän lisäksi ryhmätoimintoja.

Intensiivijakson alussa sovitaan yhdessä pelisäännöt ryhmälle; sitoutuminen, poissaolot, toisten kunnioittaminen jne.  Palstaryhmässä on tavallisesti ollut sekä mies- että naisasiakkaita. Osallistujilla on myös viljelyyn liittyen erilaisia lähtökohtia – myös niitä, joilla viljelystä on negatiivisia kokemuksia lapsena; pellolle on joskus ollut pakko mennä, tahtoi tai ei. Nyt heillä on palstatoiminnassa mahdollisuus saada toisenlainen kokemus puutarhanhoidosta. Työtahti on leppoisa ja aikaa on yhteiselle jutustelulle ja luonnosta nauttimiselle. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään.

Motivoituminen palstatoimintaan on ollut hyvällä tasolla. Lisäksi motivaatiota lisää se, että intensiivijaksoilla kuntoutujille tarjotaan lounas ja bussiliput. Tavallisesti töitä tehdään joko aamu- tai iltapäivä. Työpäivä päihdehoidon intensiivijaksolla alkaa tuoliringillä, jossa jaetaan aamun tunnelmat.  Myös naapuriviljelijöiden kanssa on tultu hyvin toimeen.

Green Care -toiminta on ollut ohjaajien mukaan tehokasta; toiminnallisuus on hyvä muoto vuorovaikutukselle niillekin, jotka eivät koe puhumista helppona. Sadonkorjuu on mennyt ongelmitta ja sato onkin jaettu osallistujien kesken. Viljelykasveina on ollut perunaa, salaattia, mausteita, kesäkurpitsaa, härkäpapua, maa-artisokkaa, ja pikkuvihanneksia.

 

TAIMIKASVATUS

Varsinkin suomen olosuhteissa joidenkin kasvien esikasvatus on välttämätöntä. Suomen kasvukausi on niin lyhyt, että ilman esikasvatusta sisätiloissa, kaikki vihannekset eivät ehdi tuottaa satoa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä lyhyempi kasvukausi on ja sitä useampia kasveja pitää esikasvattaa.

Esikasvatus vaatii oman tilansa ja jokaisen aloittelevan viljelijän on syytä pohtia, onko sellaiseen tilaa ja missä laajuudessa taimia voidaan itse esikasvattaa. Mitä lähemmäs kesää mennään, tilaa tarvitaan yhä enemmän kun kasvit rehevöityvät. Monia taimia voidaan myös ostaa puutarhoilta ja ne ovat usein vahvoja ja hyvälaatuisia. Tällöin tosin kasvin kehittyminen siemenestä taimeksi ja siitä satoa tuottavaksi yksilöksi jää näkemättä. Mutta tähän kompromissina, osan voi kasvattaa itse ja osan ostaa taimina.

Taimet tarvitsevat itääkseen lämpöä, mutta taimettumisen jälkeen ne olisi hyvä siirtää hieman matalampaan lämpötilaan. Taimivaiheessa ratkaiseva tekijä on riittävä valon saanti ja vain valoisilla ikkunalaudoilla kehittyvät taimet saavat riittävästi valoa. Kevätkylvöjä ei tulisi aloittaa liian aikaisin talvella, koska lämpimässä sisätilassa ja vähäisessä valossa kasveista kasvaa honteloita, niiden joutuessa kurkottamaan kohti valoa. Kun taimet saavat riittävästi luontaista valoa ja kun lämpötila on riittävän matala, taimet kehittyvät nopeammin ja niistä tulee vahvempia. Taimille voidaan antaa myös lisävaloa, josta on hyötyä niiden kehityksessä. Tällöin lisävalon laatuun on kiinnitettävä huomiota, koska tavallista hehkulampun valoa kasvi ei pysty käyttämään hyväkseen ja lisäksi se tuottaa liikaa lämpöä, tehden kasveista honteloita. Kasveille tarkoitettuja lisävaloja, joissa valo on kasveille käyttökelpoisessa muodossa, myydään hyvin varustelluissa puutarhaliikkeissä sekä rautakaupoissa.

Tavoitteena taimikasvatus

siementen kylväminen

Taimikasvatus lähtee mullan hankkimisesta. Kaupoissa on paljon multa valikoimaa, mutta helpoimmalla pääsee, jos päätyy valitsemaan kylvö- tai kaktusmulta. Tällainen multa on puhdasta, kuohkeaa, vettäläpäisevää ja ravinneköyhää. Tavallista kukkamultaa ei suositella käytettäväksi kylvöpuuhiin, sillä se on itäville siemenille ja pienille taimille liian ravinteikasta. Tässä vaiheessa kehitystä olevalla taimella on pienet ja heiveröiset juuret, jotka saattavat palaa liian lannoitetussa mullassa ja taimet kuivuvat. Tavallinen puutarhamultakin käy, jonka ilmavuutta voidaan lisätä lisäämällä siihen esimerkiksi hienoa hiekkaa.

Taimestusastioista kasvattaminen ei jää kiinni. Taimikasvatukseen voi käyttää esimerkiksi erilaisia ruukkuja, maitopurkkeja tai viilipurkkeja, kunhan ne on pesty kunnolla ja niiden pohjiin on tehty reiät, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Markkinoilla on olemassa myös esikasvatukseen tarkoitettuja turveruukkuja, jotka voi sellaisenaan upottaa lopulliseen kasvupaikkaan. Turveruukkuja käytettäessä on syytä olla tarkkana, ettei ruukku pääse missään välissä kuivahtamaan, sillä se tapahtuu helposti. Kylvöastioiden reunat eivät saa myöskään olla liian korkeita, jotteivat reunat varjosta kehittyviä taimia.

Joskus on perusteltua käsitellä siemeniä ennen kylvämistä, jotta ne itäisivät paremmin. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa liottaminen tai pinnan ohentaminen. Erityisesti kovakuorisia siemeniä (esim. ruusupapu tai herne) voi liottaa yön yli vedessä, jolloin pinta pehmenee ja sirkkajuuret ja -lehdet pääsevät kuoresta helpommin ulos. Saman asian ajaa siemenien pinnan hiominen varovasti ohuemmaksi esimerkiksi hiekkapaperilla tai kynsiviilalla.

Kylvöt käyntiin

kurpitsan taimi

Kostuta kylvömulta läpikotaisin isommassa astiassa ennen pikkuruukkuihin laittamista. Multa on sopivan kosteaa, kun sitä puristaessa nyrkkiin, siitä tippuu hieman vettä. Taputtele multa tasaiseksi ennen kylvämistä. Tarkista tässä vaiheessa siemenpussin kyljestä siemenen kylvösyvyys eli kuinka syvälle siemen laitetaan ruukkuun ja itääkö siemen pimeässä vai valoisassa. Yleinen periaate on, että siemenen päälle laitetaan multaa 2-3 x siemenen halkaisijan paksuinen kerros. Jotkut siemenet itävät valossa, joten niitä ei peitetä ollenkaan mullalla. Pienet siemenet kannattaa hajakylvää ja suuremmat siemenet voi laittaa yksitellen ruukkuihin. Hajakylvössä pienet siemenet kylvetään mahdollisimman tasaisesti kylvöalustalle. Pienet siemenet voi myös sekoittaa hienoon hiekkaan ja ripotella hiekan kylvöalustalle, jolloin siemenet levittyvät tasaisemmin. Kylvös peitetään ohuella kerroksella hienoa hiekkaa tai taimimultaa. Kylvöksen pinta kastellaan suihkupulloa apuna käyttäen. Kastelukannua ei kannata käyttää tässä vaiheessa, koska vesi tulee siitä kovemmalla paineella ja saa siemenet siirtymään paikoiltaan isompiin rykelmiin. Suuret siemenet ovat helpompia käsitellä ja ne kannattaa istuttaa ruukkuihin siten, että kostutettuun multaan tehdään sormenpäällä reikä ja pari-kolme siementä pudotetaan samaan ruukkuun kasvamaan. Siemenet peitellään mullalla ja kastellaan.

Merkitse kylvökset nimikyltein ja päivämäärin, jotta muistat mitä olet kylvänyt ja koska. Kylvökset voidaan peittää esimerkiksi muovikelmulla ja nostaa lämpöiseen (20-25 astetta) ja vedottomaan paikkaan. Muovikelmu auttaa itämisvaiheessa mullan kosteuden ylläpitämisessä. Kastele kylvöksiä päivittäin suihkupullolla. Muovi poistetaan kun siemenet ovat itäneet ja ensimmäiset lehdet näkyvät mullan pinnalla. Siirrä taimet valoon ja hieman viilempään huoneilmaan (16-20 astetta).

Koulimaan

Kun pikkutaimiin on ilmestynyt ensimmäiset varsinaiset kasvulehdet, on aika koulia ne. Koulimisella tarkoitetaan kasvien siirtämistä isompaan kasvutilaan ja ympäristöön, jotta ne voivat kehittyä rauhassa. Erityisesti hajakylvetyillä taimilla tilanahtaus voi yllättää nopeastikin ja ne joutuvat kasvamaan pituutta saadakseen valoa. Koulimalla, saat tanakoita ja hyvä juuristoisia taimia. Multana voi käyttää samaa multaa kuin kylvöissäkin, pääasia, että se ei ole liian vahvaa herkille pikkutaimille. Multa kostutetaan ennen taimen siirtämistä siihen. Taimet on myös hyvä kastella ennen koulimista. Kouliessa taimet irrotetaan yksitellen varovasti kasvualustastaan, esimerkiksi kynänkärkeä apuna käyttäen. Tartu varovasti taimea lehdestä ja nosta se uuteen ruukkuun, johon on tehty sitä varten sopivan kokoinen kolo. Istuta taimi hieman aiempaa kasvusyvyyttä syvemmälle ja tiivistä multa varren ympäriltä varovasti. Suurista siemenistä lähtöisin olevat kasvit on helpompi harventaa. Ruukut käydään läpi ja itäneistä taimista heikoimmat poistetaan ja elinvoimaisin jätetään jatkamaan kasvua. Nämä poistetut taimet voi laittaa jatkamaan kasvuaan omiin ruukkuihinsa.

Taimet siirretään valoon jatkamaan kasvua. Taimia kastellaan säännöllisesti, mutta multa ei saa olla liian märkääkään ettei juurien toiminta häiriinny. Parempi kastella kunnolla kerralla kuin jatkuvasti vähän. Aluksi taimia kastellaan pelkällä haalealla vedellä. Parin kolmen viikon kuluttua koulimisesta voi lannoittamisen aloittaa varovasti miedolla lannoitevedellä. Lannoitteeksi sopivat mm. huonekasveille tarkoitettu lannoite.

istuttaminen

AVOMAAVILJELY

Avomaaviljelyllä tarkoitetaan viljelyä suoraan maahan. Kasvimaapuuhat voi aloittaa heti keväällä, kun maa on talven jälkeen sulanut ja vähän kuivahtanut. Ensimmäinen työ on maan muokkaaminen kylvö- ja istutuskuntoon. Valmistautuminen kylvöpuuhiin on syytä aloittaa, kun maa murenee niin, että sitä on helppo muokata eikä se tartu työvälineisiin. Maanmuokkauksen tarkoituksena on tehdä maasta kuohkea ja ilmava. Samassa yhteydessä rikkakasvit poistetaan ja maa lannoitetaan.

Lannoitustapoja on monia ja niistä helpoin lienee puutarhaliikkeissä myytävät moniravinteiset lannoitteet. Maata voidaan lannoittaa vaihtoehtoisesti myös esimerkiksi kompostilla tai maatuneella karjalannalla, jotka ovat hidasliukoisia lannoitteita ja ne lisäävät maaperän humuspitoisuutta, joka on merkittävässä roolissa maan parannuksessa. Lannoituksessa on hyvä pitää mielessä, että liika lannoitus ei ole hyvästä, vaan se rehevöittää kasveja ja siten altistaa kasvitaudeille. Pakkauksissa on selkeät ohjeet lannoitteen käyttömääristä. Maanmuokkauksen lopuksi maa tasoitetaan rautaharavalla.

Muokkauksen jälkeen kylvöpuuhiin olisi alettava mahdollisimman pian, sillä muokkauksen jälkeen itämiselle tärkeä kevätkosteus haihtuu maasta nopeasti. Kevät on viljelypalstalaisille kiireisintä aikaa, sillä kylvöt pitäisi tehdä ajallaan. Kylvötöitä aloittaessa on syytä huomioida myös maan lämpötila, sillä suurin osa avomaanvihanneksista ei idä alle kymmenessä asteessa. Tässä auttaa keväällä laadittu viljelysuunnitelma, jossa noudatetaan tiettyä viljelykiertoa.

Kylvämisen tyyli on vapaa mutta useimmiten suositaan rivejä, mutta joskus käytetään myös hajakylvöä. Kylvörivien hakiessa muotoaan on hyvä muistaa, että kylvörivien väleihin tulisi jättää tilaa myös käytäville, jotta hoitaminen helpottuu. Siemenpussien takaa voi tarkistaa kasvikohtaiset rivivälisuositukset. Nämä suositukset tosin tuntuvat melko suurilta ja kapeammillakin selviää, etenkin viljeltäessä laatikoissa. Kunhan ottaa suunnitteluvaiheessa huomioon täysikasvuisten kasvien koon, etteivät isot kasvit tule varjostamaan pienempiään.

Kylvettäessä suoraan avomaalle pätee samat periaatteet kuin esikasvatuksessakin. Siemenet kylvetään kylvövakoihin siemenen koko huomioiden. Pienet siemenet kylvetään 2-3 cm:iin ja suuret siemenet 5-7 cm:iin. Samoin kuin esikasvatuksessakin, kovakuorisia siemeniä voi liottaa vedessä yön yli, jolloin siemen itää nopeammin. Kylvövako voidaan tehdä vaikka haravan toista päätä apuna käyttäen. Kylvövaiheessa on hyvä pitää mielessä edessä oleva harvennus, joten siementen välit ei saisi olla liian tiheästi. Pienet siemenet voidaan avomaaviljelyssäkin sekoittaa hienoon hiekkaan ja ripotella kylvövakoon, jolloin ne levittyvät tasaisemmin. Kaupoissa on myytävinä myös erilaisia pilleröityjä siemeniä (siemen on päällystetty, jotta olisi isompi ja siten helpompi käsitellä) sekä kylvönauhaa, joissa siemenet on aseteltu maassa hajoavaan nauhaan lopullisille kasvuetäisyyksille. Tämä kylvönauha asetetaan sellaisenaan kylvövakoon. Lopuksi kylvös peitetään mullalla ja taputellaan päältä vaikka kämmenellä. Kylvörivin päähän laitetaan nimilappu kertomaan, mitä on kylvetty ja milloin.

VILJELY RAJATUISSA KASVUALUSTOISSA

Laatikko-, ruukku- ja säkkiviljelmissä pätee lähestulkoon samat viljelyperiaatteet kuin avomaaviljelyssäkin. Lisähyöty saadaan myös viljelypaikan sijoittamisessa, sillä tällaisen viljelyalueen voi sijoittaa meilkeimpä mihin tahansa: omalle pienelle sisäpihalle, parvekkeelle tai vaikka ikkunalaudalle. Yleisesti näitä voidaan pitää vaivattomampina hoitaa muuten, paitsi kastelun suhteen. Käytössä oleva viljely-astia kannattaa täyttää peruslannoitetulla ja -kalkitulla mullalla. Tämä siksi, että valmiissa säkkimullassa ei ole rikkakasvin siemeniä ja multa on laadukasta. Kastelun suhteen astiaviljelmät ovat vaativampia, sillä ne kuivahtavat helpommin. Tämä siksi, että multatila on rajattu, eivätkä ne ole kosketuksissa maan luonnollisen kosteuden kanssa.

Näissä viljelymuodoissa käytettävissä oleva viljelyalue halutaan käyttää tehokkaasti hyväksi, joten siemenpussien kyljissä suositeltavat rivi- ja taimivälit eivät useinkaan päde. Esimerkiksi kasvien hoito voidaan suorittaa viljelyastian reunoilta ja kasvit voidaan kylvää ja istuttaa lähemmäksi toisiaan, kunhan pidetään huolta siitä, etteivät suuremmaksi kasvavat kasvit varjosta pienempiään.

Muuten rajatuissa kasvualustoissa voidaan kasvattaa lähes kaikkia samoja kasveja kuin avomaallakin. Huomio kannattaa kiinnittää kasvualustan syvyyteen: pienille kasveille riittää 20 cm:n syvyinen kasvualusta, kun taas juurikkaille ja esimerkiksi marjapensaille vaaditaan suurempaa multasyvyyttä (30-50cm). Myös astioissa talvettaminen vaatii vaivannäköä. Kellari olisi paras vaihtoehto kasvien talvettamiseen, mutta astioita voi myös vuorata esimerkiksi styroxilla. Ajatuksena, etteivät monivuotisten kasvien juuret vaurioidu pakkasessa.

TAIMIEN ULOS SIIRTÄMINEN

Sisällä esikasvatetut taimet voi siirtää ulos jatkamaan kasvuaan, kun ilmat ovat lämmenneet tarpeeksi. Taimet pitää karaista eli totuttaa ulkoilmaan ennen kuin ne pysyvästi siirretään sinne. Totuttaminen tapahtuu siten, että taimia viedään ensin vain hetkeksi ulos ja tuodaan sen jälkeen takaisin sisään. Vähitellen taimia voi jättää pidemmäksi aikaa ulos ja lopulta kokonaan. Ensimmäisinä ulkoöinä taimet voi peittää varmuuden vuoksi kasvuharsolla, sillä taimet on hyvin kylvänarkoja vaikka lämpötila ei laskisikaan pakkasen puolelle. Karaisuun olisi hyvä varata aikaa noin viikko. Jos käytössänne on kasvihuone tai lasitettuja kasvulaatikoita, voi kasveja siirtää aikaisemmin ulos. Taimille otollisin siirto sää olisi ilta tai pilvinen tai sateinen sää, mieluiten ei paahteinen aurinko tai tuulinen ilma.

Ennen taimien siirtoa suoritetaan maalle samat toimenpiteet kuin ennen kylvöäkin: maa muokataan, lannoitetaan, tasoitetaan ja tarvittaessa kastellaan. Taimelle kaivetaan istutuskauhalla kuoppa, johon taimi istutetaan sitten, että multapaakku peittyy. Jos taimi on esikasvatettu turvepotissa, laitetaan se kokoisena kuoppaan. Muoviruukut poistetaan varovasti. Maa tiivistetään taimen varren ympäriltä varovasti ja annetaan taimelle vettä.

Kasvukaudenaikaiset hoitotyöt

Kastelu ja lannoittaminen

Kastelu ja lannoittaminen ovat perus hoitotoimenpiteitä koko kesän ajan. Kastelu on tärkeää kuivina ajanjaksoina, etenkin paljon vettä tarvitsevilla kasveilla. Reheväkasvuiset vihannekset ja matalajuuriset kasvit (esim. salaatit) tarvitsevat enemmän vettä kuin syväjuuriset kasvit, jotka saavat vettä syvemmältä maan uumenista.

Kastelussa on tärkeää, että multa kastuu kunnolla ja etenkin kuivina ajanjaksoina vettä saa kantaa monta kannullista. Sadetin on hyvä hankinta ja se helpottaa kastelua. Kastelun ajankohdaksi olisi paras valita pilvinen päivä tai ilta, jolloin vettä haihtuu vähemmän kuin esimerkiksi paahteisena ja aurinkoisena päivänä. Rikkakasvien kurissa pitäminen ja katteen käyttäminen auttavat veden kohdistamisessa hyötykasveille ja kosteuden säilymisessä maassa pidempään.

kasvimaan kastelu

Harventaminen

Joitakin kasvimaalle kylvettyjä kasveja pitää harventaa kasvukauden aikana. Etenkin juurekset vaativat tilaa kasvattaakseen juurtaan. Liian varhain ei kannata pikkutaimia harventaa, koska tällöin ne ovat hyvin heiveröisiä ja jäljelle jäävätkin taimet vaurioituvat helposti. Jos kylvöksen saa siroteltua harvaksi heti kylvövaiheessa, harvennukseen ei tarvitse lähteä niin aikaisin, vaan taimilla on enemmän tilaa kasvaa ja kehittyä. Itse harvennuksessa taimista valitaan elinvoimaisimmat ja vahvimmat yksilöt ja muut nypitään varovasti pois. Nämä pois nypityt voi laittaa jatkamaan kasvua muualle. Samassa yhteydessä jäljelle jääviä taimia voi mullata eli nostaa rivin ympäriltä multaa taimien juurille, jolloin ne jäävät tukevammin kasvupaikalleen.

Kasteluun liittyy olennaisesti lannoitus. Mitä enemmän kasveja pitää kastella, sitä enemmän maasta liukenee ravinteita ja sitä enemmän pitäisi lannoittaa. Peruslannoitus tehdään keväällä, mutta se ei riitä kaikille kasveille koko kesän tarpeeksi. Lisälannoitus tuo kasveille puhtia kukkimiseen ja sadon tuottamiseen. Lannoitteena voidaan käyttää esimerkiksi puutarhaliikkeistä saatavia kastelulannoitteita, joita annetaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kasveista huomaa lannoituksen tarpeen esimerkiksi lehtien kellastumisesta. Liikaa ei kuitenkaan saa lannoittaa, koska usein se saa kasvissa aikaan samanlaisia oireita kuin lannoittamisen puute. Lisälannoitusta kaipaavat etenkin kurkut, kurpitsat ja tomaatit. Sen sijaan perunaa ja palkokasveja ei tarvitse lannoittaa.

Rikkakasvien torjunta ja haraaminen

Rikkakasvit ja niiden haraaminen ovat viljelijän arjessa enemmän tai vähemmän koko kasvukauden ajan. Pääsääntö on, ettei niitä pidä päästää villiintymään, koska tällöin ne vievät viljelykasveilta tilaa, ravinteita ja vettä. Helpointen rikkakasvien kanssa tulee toimeen, kun poistaa niitä heti kun ne ilmaantuvat. Rikkakasveja voidaan torjua joillakin keinoin, esimerkiksi kemiallisesti tai erilaisten katteiden avulla. Kemialliset rikkakasvintorjunta-aineet eivät ole suositeltavia tai kannattaviakaan, etenkään pienissä kotitarveviljelmissä. Katteiden käytöllä sen sijaan on monia hyödyllisiä vaikutuksia. Rikkakasvien torjunnassa katekerroksen (ruohosilppu, lehtikarike, kuorijäte) tulisi olla riittävän paksu (10-15cm) etteivät rikkakasvit kasva siitä läpi ja sitä tulisi lisätä kasvukauden aikana tarpeen mukaan. Katetta ei kannata levittää liian varhain keväällä vaan maan pitäisi antaa lämmetä ensin. Rikkakasvien torjunnan lisäksi katteen alla maan kosteusolot säilyvät paremmin ja syksyllä se voidaan muokata maahan parantamaan maan rakennetta.

Haraamisen avulla voidaan torjua rikkakasveja mutta sen avulla maasta saadaan kuohkea, ilmava ja pehmeä, ja siten parannetaan kasvien kasvuolosuhteita myös kasvukaudella. Haraaminen kannattaa ajoittaa, jos vain mahdollista, juuri ennen sadetta, jolloin haraamisen jälkeen maa ottaa helpommin vettä vastaan. Tosin jonkin aikaa sateen jälkeen harattaessa maa muokkautuu helpommin.

hara

Kasvitautien ja tuholaisten torjunta

Puutarhan hyötykasvit kiinnostavat muitakin kuin itse viljelijöitä, nimittäin kasvitauteja ja -tuholaisia. Tauteja ja tuholaisiakin vastaan löytyy erilaisia kemiallisia torjunta keinoja, mutta kotitarveviljelijöille tärkein ennaltaehkäisijä on viljelytekniset keinot. Kemiallinen torjunta voidaan ottaa käyttöön ihan viimeisenä keinona, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Viljelyteknisiä keinoja ovat muun muassa riittävä valo, vesi, ravinnetaso, kasvitiheys, harvennus, haraus, puhtaus ja kasvinvuorottelu. Tavoitteena on saada elinvoimainen kasvi, joka jo omalta osaltaan edistää vastustuskykyä erilaisia tauteja ja tuholaisia vastaan. Jos kasvi jostain syystä kasvaa honteloksi ja heikoksi, on se myös alttiimpi taudeille ja tuholaisille. Jos kasvit kasvavat liian tiheästi, kasvustossa oleva kosteus ei pääse haihtumaan ja se altistaa erilaisille kasvitaudeille. Rikkakasvit voivat kantaa mukanaan monia tauteja, samoin kuin likaiset kylvöastiat tai multa. Kasveilla on lajityypillisiä tauteja ja tuholaisia, jotka säilyvät maaperässä vuodesta toiseen, jos samaa kasvia kasvatetaan samalla paikalla vuodesta toiseen. Tästä syystä kasvinvuorottelulla on merkittävä rooli tautien ja tuholaisten torjumisessa.

Pieniltä alueilta tuhohyönteisiä voidaan kerätä käsin, virittää erityisiä ansoja tai pyyntikasveja tuholaisille. Ansoihin asetetaan tuholaisille mieluisaa houkutetta ja ansa asetetaan kasvimaalle. Näin tuholaisia harhautetaan jättämään hyötykasvit rauhaan. Pyyntikasvit istutetaan usein kasvimaan reunoille, johon tuholaiset ensimmäisenä saapuvat. Pyyntikasveja voivat olla esimerkiksi sinappi ja kiinankaali. Toinen vaihtoehto on istuttaa joka toinen rivi taudeille ja tuhoeläimille herkkää kasvia ja joka toinen rivi jotain muuta kasvia, eikä yhtä kasvia yhteen paikkaan. Tällaisen sekaviljelyn on todettu harhauttavan joitakin tuholaisia.

Kasvuharson käyttö etenkin tuhohyönteisille herkille kasveille on hyvä keino pitää ne loitolla. Harso levitetään kasvustolle heti kylvön tai istuttamisen jälkeen ja voidaan pitää kasvuston päällä ainakin siihen asti, kunnes kasvit ovat sen verran isota, etteivät hätkähdä pienistä vaurioista. Etenkin kaalikasvit ovat tuhohyönteisten mieleen taimivaiheessa.
Kannattaa kokeilla myös luonnonmukaisia ”torjunta-aineita”, joita voi valmistaa itse helpoista raaka-aineista. Mäntysuopaliuos tehoaa esim. kirvoihin, yrttikeite etanoihin, kirvoihin ja kaalikärpäsiin ja nokkosvesi kirvoihin. Luonnonmukaisia torjunta-aineita voi valmistaa myös itse.

SADONKORJUU

Kaiken vaivannäön tulos palkitaan sadonkorjuun muodossa. Ensimmäisiä puutarhan kasveja voi kerätä jo kesäkuussa, jolloin raparperit ovat käyttövalmiita. Samoin retiisin ja salaatit odottavat poimijaansa. Sadonkorjuun varsinainen ruuhkahuippu on elokuussa, mutta esimerkiksi monia juureksia voi korjata ensimmäisiin pakkasiin saakka. Nauttikaa sadosta yhdessä ja järjestäkää vaikka sadonkorjuujuhlat.

 

YHTEISÖLLISEN PUUTARHAN SUDENKUOPPIA

yhteisöllinen kasvimaa

  • Puutarhan hoitotöiden merkitystä ei ymmärretä, vaan pelkkä istutustyö nähdään tärkeänäà puutarha ei pysy kauniina kauaa.
  • Yksi tai muutama osallistuja ”omii” yhteisen puutarhan itselleen àKateus; ”toinen on oikea puutarhuri, minä en mitään”
  • Kateus muiden osallistujien keskuudessa siitä, jos joku ei osallistu puutarhapuuhiin, vaikka toiminta olisikin vapaaehtoista
  • Ohjauksen kannalta pidetään joitain asioita itsestäänselvyytenä, vaikka ne eivät ole; miksi kukkia tulee nyppiä, paljonko tulee kastella, kuinka tiheään siemenet kylvetään jne.
  • Ei omaksuta sitä, että puutarha näyttää erilaiselta kuin yksin tehdessä
  • Henkilökunnan ideat jyräävät suunnittelutyössä àkuulematta voi jäädä esimerkiksi mitkä kasvit sisältävät merkityssisältöjä osallistujille (esimerkiksi tutut kasvit lapsuudesta ja kotoa)
  • Ei anneta suunnittelu- ja päätäntävaltaa puutarhan ulkonäöstä osallistujille koska pelätään että siitä tulee ruma
  • Ei hyväksytä keskeneräisyyttä, vaan kaiken tulisi heti olla kaunista àToimivuus ja tarkoituksenmukaisuus kärsii (esimerkiksi ohjekylttien ja palautelaatikoiden ei tarvitse heti olla viimeisen päälle)
  • Toiminnan organisoimattomuus & henkilökunta ei ota puutarhasta vastuuta, vaan jättää osallistujat oman onnensa nojaan
  • Puutarhan pelisäännöt jäävät sopimattaà Sekavuutta sen suhteen kuka saa esimerkiksi kerätä satoa ja minkä verran
  • Suunnittelemattomuus; halutaan paljon ja äkkiä huomioimatta edellytyksiä ja voimavaroja
  • Epäsopivat työkalut tai niiden puuttuminen: esimerkiksi vanhuksille tarvitaan pieniä kastelukannuja ja suurille istutuksille monta kastelukannua ja vesisaavi

 

PYSÄHTYMINEN JA ARVIOINTI

puutarha

Toisinaan puutarhassa on tärkeää pysähtyä. Sekä nauttimaan sen antimista ja aikaansaannoksista, mutta myös arvioimaan, miten omaa yhteisöllistä puutarhatoimintaa voitaisiin kehittää. Ensimmäinen kesä yhteisöllisessä puutarhassa voi olla kokeilevaa, jolloin syntyy ensikäsitys siitä, mikä juuri omien kuntoutujien kanssa voisi toimia. Pitkin puutarhakautta voi olla hyvä pitää pientä muistiota tai päiväkirjaa kokemuksista toiminnan sisällöstä ja sujuvuudesta. Opittujen asioiden perusteella toiminnan suunnittelu seuraavana kesänä antaa paljon uusia ajatuksia! Vaikka kesä onkin puutarhapuuhien otollisinta aikaa, ei puutarha-ajatusta kannata unohtaa talvellakaan. Itse asiassa talvi on oivallista aikaa aloittaa tulevan kesän puutarhakauden suunnittelu kaikessa rauhassa! Tällöin ollaan jo valmiina esikasvattamaan taimia kevään saapuessa.

Asiakkailta on hyvä kerätä myös palautetta aika ajoin ja kehittää toimintaa sen mukaan. Tämä antaa osallistujille tunteen, että heidän mielipide on tärkeä! Usein heiltä voi tulla paljon hyviä ja uusia ideoita, joita ei muuten tulisi ajateltuakaan. Kyseenalaistaminen on myös hyvä juttu!

Arviointikysymyksiä pohdittavaksi:

  • Onko yhteisöllinen puutarhatoiminta riittävän organisoitua?
  • Onko jotain tärkeää jäänyt huomaamatta tai onko puutarhassa jokin oleellinen puute?
  • Onko kaikilla tasavertainen mahdollisuus osallistua yhteisölliseen puutarhatoimintaan?
  • Onko puutarhatoimintaan helppo päästä mukaan vaikka ei olisi ollut aikaisemmin mukana?
  • Onko syntynyt sisäpiirejä, jotka ovat ottaneet toiminnan omakseen, mutta mahdollisesti jättävät halukkaita ulkopuolelle?
  • Onko toimintaan innostettu tarpeeksi, vai olisiko sen eteen voitu tehdä enemmän esimerkiksi näyttämällä itse enemmän mallia ja opastamalla?

Linkkejä ja vinkkejä

laatikkoviljelmä

• Thrive, Englantilainen sosiaalisen ja terapeuttisen puutarhanhoidon järjestö: www.thrive.org.uk/
• AHTA, Amerikkalainen terapeuttisen puutarhanhoidon järjestö: www.ahta.org/
• Green Care Finland ry: www.gcfinland.fi/
• Vihreä Veräjä – hyvinvointia luonnosta: www.vihreaveraja.fi
• Lasten ja nuorten puutarhayhdistys: www.lastenpuutarha.fi/
• American Community Garden Association: https://communitygarden.org/
• Kaupunkiviljely: http://kaupunkiviljely.fi/
• Viljellään kaupungissa -opas: http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2014/viljellaan_kaupungissa_opas_2014.pdf
• Suomen siirtolapuutarhaliitto: www.siirtolapuutarhaliitto.fi/

 

Lähteet:

Heikkilä, K., Kirveennummi, A., Kivinen, T., Lilja, T., Partanen, U., Rantamäki-Lahtinen, L., Soini, K. & Yli-Viikari, A. 2009. Green Care – terveyttä ja hyvinvointia maatilalta [verkkojulkaisu]. Jokioinen: MTT. Viitattu 27.2.2017. Saatavissa: http://www.mtt.fi/met/pdf/met141.pdf

Hynynen, M & Ruuska, P. 2014.  ”Hei kato, minun kasvi on kasvanu näin paljo” – Puutarhatoiminta vuorovaikutusta lisäävänä menetelmänä lasten-suojelussa. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83048/Hynynen_Mari_Ruuska_Paivi.pdf?sequence=1Viitattu 2.2.2017.

Jakonen, P & Löövi, R-L. 2014. Yhteisöllisyyteen ikääntyvien parissa – Eläinten ja luonnon avulla. Kehitystyö Hämeen AMK.

Kerola, M. 2011. Osallisuutta ja kasvua puutarhaterapian keinoin. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38468/kerola_maria.pdf?sequence=1. Viitattu 10.1.2017.

Koivula, M. 2010. Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa. https://www.researchgate.net/profile/Merja_Koivula/publication/274704145_Lasten_yhteisollisyys_ja_yhteisollinen_oppiminen_paivakodissa/links/55264ae20cf295bf160ed0e2.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Koulu keskellä Korttelia -hanke päättyy. http://turku.4h.fi/hankkeet/menneet-hankkeet/koulu-keskella-korttelia/. Viitattu 11.1.2017.

Kumpulainen, R. 2004. Hyvinvointia yhteisöllisyydestä. Mielenterveys. 3/04. Viitattu 20.1.2017.

Maier, J. 2007. Kansainväliset puutarhat Berliinissä – monikulttuuristen yhteisöjen mikrokosmos?  http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20080059/URN_NBN_fi_joy-20080059.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Polvinen, K., Pihlajamaa J. & Berg, P. 2012. Luonnosta hyvinvointia lapsille ja nuorille. Sitra. https://media.sitra.fi/2017/02/27174148/Luonnosta_hyvinvointia_lapsille_ja_nuorille-2.pdf. Viitattu 15.1.2017.

Pukema, A & Länsipuro, J. 2014. Kasva ja opi puutarhassa – lapsilähtöisen puutarhatoiminnan käsikirja varhaiskasvatuksesta nuorisotyöhön. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys. Internetissä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Kasva_ja_opi_puutarhassa__2.pdf

Rappe, E., Lindén, L. & Koivunen, T. 2003. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Viherympäristöliiton julkaisuja 28. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 160 s.

Rappe, E. 15.11.2016 Viljely juurri asukkaat yhteen yli sukupolvien. http://www.ikainstituutti.fi/asuminen-ja-ymparisto/viljely-juurrutti-asukkaat-yhteen-sukupolvien/ . Viitattu 1.2.2017.

Schukoske, Jane E. 1999. Community development through gardening: State and local policies transforming urban open space. HeinOnline.

Serkkola, E. 2015. Monenlaiset yhteisöt harrastavat kaupunkiviljelyä Helsingissä. Kirkko ja kaupunki. 8.6.2015. Viitattu 10.1.2017.

Sipari, P. & Länsipuro, J. 2015. Yhteistuumin viljelemään – opas perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry. Internetissä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Yhteistuumin_viljelemaan.pdf

Suvanto, J. 2015. Tesoman yhteisöllinen metsäpuutarha – Osallistamisen haasteet ja toteutus. Opinnäytetyö Tampereen AMK.

Tuomi, P. 2014. Yhteisöpuutarhoissa kylvetään osallisuuden siemen – Yhteisön vaikutus osallisuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Opinnäytetyö Tampereen AMK.

Virtanen, Heidi 2011. ”Elämä vihertää ja paistetta kukille”; puutarha- ja vihertyösken-telyn vaikutukset mielenterveyskuntoutujien koettuun elämänlaatuun heidän itsensä, ohjaajien ja hoitajien kuvaamana. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. PDF-dokumentti. https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/82390/gradu04919.pdf?sequence=1. Viitattu 6.3.2017.

Willman, K. 2015. Yhteisöllisen kaupunkiviljelyn keholliset merkitykset. Alue ja Ympäristö. 44:2(2015) ss. 30-44.

 

Kesäeläimet hoivatyön tukena

(tulostettava pdf)

© Jenna Rantasuomela, OAMK ja Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto 2016

Kesäeläimet hoivatyön tukena

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO

ELÄINAVUSTEISUUS

Eläinavusteinen toiminta

Eläinavusteinen terapia

KESÄELÄINTEN HANKINNAN SUUNNITTELU

Kanat

Lampaat

Sopimukset

Eläinten hyvinvointi

Eläinten kuljetukset

KESÄELÄINTEN HOITO JA KÄYTTÄYTYMINEN

Kanat

Kanojen käsittely

Kanojen pitopaikka ja olosuhteet

Kanalan suunnittelu

Kanojen ruokinta

Kanojen terveys

Lampaat

Lampaiden pitopaikka ja olosuhteet

Lampaiden ruokinta

Lampaiden terveys

Kanit

Kanien ruokinta

Kanien pitopaikka ja olosuhteet

Kanien terveys

POHDINTAA KESÄELÄINTEN SOVELTUVUUDESTA ERILAISIIN YMPÄRISTÖIHIN

ESIMERKKEJÄ KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSISTA JA HOITOJÄRJESTELYISTÄ

ELÄINAVUSTEISUUDEN HYÖDYNTÄMISEN MUITA MAHDOLLISUUKSIA

Kummieläimet

Eläinvierailut

LÄHTEET

JOHDANTO

Eläimiä käytetään nykyään laajalti terveyden- ja sosiaalihuollon sekä kasvatuksen apuna. Työskentely eläinten parissa tarjoaa mielekästä tekemistä sekä mahdollisuuden harjoittaa erilaisia taitoja. Eläimen mukaan ottaminen yksinkertaisiin tai monimutkaisiin päivän askareisiin opettaa esimerkiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteita sekä elämäntaitojen hallintaa. Eläimet ovat lisäksi monenlaisille asiakasryhmille mainioita motivaattoreita liikkumiseen. Toiminnallisuudella voidaan parantaa fyysistä kuntoa ja vastustuskykyä sekä harjoitella motoriikkaa. Toiminnallisuuden kautta saadut oppimisen ja onnistumisen kokemukset vahvistavat itseluottamusta, yhdessä tekeminen ja työhön osallistuminen tarjoavat puolestaan osallisuuden mahdollisuuksia. Kosketus eläimiin tuottaa positiivisia tuntemuksia ja antaa mahdollisuuden tunteiden ilmaisuun, hellyyden osoittamiseen ja iloon. Eläinten tuomat vaikutukset näyttävät lisäksi olevan syvällisiä ja monitasoisia sen sijaan, että ne jäisivät vain hetkelliseen kohtaamiseen.

Eläimet ovat osa hoitoyhteisöä monissa lastensuojelun, kehitysvammaisten ja ikääntyneiden yksiköissä. Vapaaehtoiselle eläinavusteiselle toiminnallekin on koko ajan lisää kysyntää. Eläinten pitämiseen hoitoyksiköissä on tullut myös uusia vaihtoehtoja, kuten eläinten hankkiminen kesäkaudeksi. Kesäeläimet tuottavat monenlaista iloa niin asiakkaille, heidän omaisilleen kuin hoitohenkilökunnallekin. Eläinten hoitoon sitoutuminen vaatii lisäksi lyhemmän ajan verrattuna eläinten pitämiseen ympärivuotisesti. Kesäkanojen ja –kanien sekä maisemanhoitotyötä tekevien lampaiden käyttöä on kokeiltu hyvin tuloksin esimerkiksi ikääntyvien hoitopaikoissa.

Eräässä vanhustenkeskuksessa kesäeläinten läsnäolosta ja hoitamisesta on koettu olleen monenlaisia positiivisia vaikutuksia: ”Myönteisiä elämyksiä, iloa, vanhoja muistoja lapsuuden kotitilan kanoista. Kanalasta on tullut vanhuksille ja heitä avustaville omaisille, henkilökunnalle ja vapaaehtoisille mukava kohde ulkoiluhetkeen. Alueen päiväkotilapset ovat ihastuneita, vanhemmista on hauskaa katsella heidän kanssaan yhdessä kanojen touhuja. Kanat herättävät huumoria.”

Tähän oppaaseen on koottu tietoa kesäeläimistä niiden hankintaa harkitseville hoivakodeille. Oppaassa kerrotaan kesäeläinten hankintaan liittyvistä asioista, kuten lupakäytännöistä, eläinten hoidosta, ruokinnasta ja terveydenhuollosta. Opas sisältää myös kesäeläimiin liittyvän kyselyn tuloksia. Kyselyllä selvitettiin erilaisten hoivakotien kokemuksia kesäeläimiin liittyvistä käytännön toteutuksista. Oppaassa on esitelty erilaisia mahdollisuuksia, miten eläinten hoitojärjestelyt voidaan käytännössä toteuttaa ja kuinka eläinavusteisuutta voidaan asiakkaiden kanssa arkielämässä hyödyntää. Oppaassa on lyhyesti esitelty myös eläinvierailujen ja kummieläinten käytön mahdollisuutta. Oppaassa on keskitytty kanan, lampaan ja kanin hankintaan kesäeläimeksi, sillä ne ovat helppohoitoisia ja soveltuvat kesäeläimeksi hyvin. Oppaan tietoja voivat soveltaa kohderyhmän lisäksi myös muut aiheesta kiinnostuneet yritykset ja yksityiset henkilöt.

ELÄINAVUSTEISUUS

Eläinavusteisuus tai eläinavusteinen työskentely on kattotermi, joka pitää sisällään eläinavusteisen toiminnan (Animal Assisted Activities, AAA) ja eläinavusteisen terapian (Animal Assisted Therapy, AAT). Luonto- ja eläinavusteisuus soveltuu asiakkaille, joille keskustelun rinnalle haetaan yhteisöllisiä kokemuksia tai toiminnallisuutta. Luontoavusteisten menetelmien toimivuudesta on hyviä kokemuksia monenlaisista kuntoutujaryhmistä ja kaikista ikäryhmistä.

Luonto- ja eläinavusteisuus sopii myös asiakkaille, joilla kuntoutumiseen liittyy motivaation ongelmia tai tarvetta uudenlaisten ajattelu- ja toimintatapojen löytämiseen. Luontoympäristössä on usein tarjolla monen tasoisia tehtäviä, jolloin työtaitojen harjoittelu ja uuden oppiminen mahdollistuu. Käytännön tuomat kokemukset voidaan ottaa mukaan keskusteluun ja käydä yhteisesti läpi niiden merkitystä. Laitosympäristöihinkin luonto- ja eläinavusteisuus soveltuu, sillä luontoon liittyvät aktiviteetit tuovat normaalin arkielämän tunnetta ja antavat osallisuuden ja voimaantumisen mahdollisuuksia kuntoutujille.

Erään päihdehoitoyksikön mukaan eläinten läsnäolon ja hoitamisen vaikutukset asiakkaisiin ja omaisiin on koettu lähinnä myönteisesti: ”Lähinnä positiivisia, vastuun saaminen ja eläinten kiintymys tärkeää, silittäminen ja hoitaminen, eläimet tuo lohtua, kodinomaisen tunnelman luojia, ryhtiä päivään eläinten hoidosta, eläimille helpompi näyttää tunteitaan, eläimet tuoneet mielihyvää ja tyyneyttä, eläimet parhaita ystäviä. Kananmunat plussaa proteiinin lähteenä. Lapsivieraille kiva lisä. – -Negatiivista asiakkaiden mukaan oli lähinnä kukon ja lampaiden ääntely liian aikaisin aamulla. Muutamia asiakkaita oli, joille ei ollut merkitystä kesäeläimillä. Useimmat kokivat kuitenkin positiivisia vaikutuksia.”

Useissa Euroopan maissa maatilaympäristöjä käytetään monipuolisesti erilaisen sosiaalisen kuntoutuksen tarpeisiin. ”Hoivamaatalous” on jo tunnistettu menetelmä. Maatilalla luonto on arjen rutiineissa mukana, muun muassa eläinten hoitamisessa. Päivärytmin noudattaminen ja yhteisöllinen tekeminen tukevat kuntoutumista. Eläinten hoitoon liittyvä vastuun kantaminen voi olla hyvin merkittävä ja voimaannuttava kokemus. Suomessa maatilan kuntouttava käyttö on toistaiseksi melko harvinaista. Kaikessa toiminnassa, jossa eläin on mukana, pitää kuitenkin kiinnittää huomiota eläimen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Eläimellä tulee olla oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja eläintä tulee kohdella arvostavasti. Esimerkiksi Green Care -toiminnan eettisissä ohjeissa eläimet määritellään yhteistyökumppaneina, ei käyttöesineinä.

Eläimet osaavat tuottaa iloa ja lohduttaa joskus jopa paremmin kuin me ihmiset. Eläinten avulla voidaan mallintaa monia tunteisiin ja vuorovaikutukseen liittyviä asioita, ja näin rohkaista osallistujia uudenlaiseen itsensä ilmaisuun. Esimerkiksi kanojen aitous ja viehätys on siinä, että kana taipuu olemaan vain kana. Kanat ovat uteliaita ja sosiaalisia, mutta saaliseläimen vaistot ovat heti pinnan alla. Hyvin kohdelluille kanoille ominaista on kiintyminen ihmisiin ja oman pihapiirin eläimiin sekä uteliaisuus uusiin asioihin, kuten vieraisiin ihmisiin. Kanojen päivittäiset touhut ovat yksinkertaisia. Touhut sisältävät syömistä, maan kuopsuttelua, aurinko- ja hiekkakylpyjä, sulkien sukimista, juttelemista ja kaakattamista,

orrella nukkumista ja munimista. Kanoilla on sisäinen kello koskien nukkumaanmenoa ja heräämistä.

Eija Wager kertoo kanojen elämästä Karvaterapiaa, eläinavusteinen työskentely -teoksessa näin: ”Pienessä kanaparvessa vallitsee järjestys ja vakaus. Kanojen kanssa toteutuu luonnollisesti eläinavusteisen toiminnan tärkein periaate. Eläimiä ei kouluteta toimimaan tottelevaisesti tietyllä tavalla, vaan ne kasvatetaan turvalliseen kanssakäymiseen ja yhteistyöhön vahvistamalla ja arvostaen eläimen omia kykyjä, luonteenpiirteitä ja mahdollisuuksia.”

Eläinavusteinen toiminta

Eläinavusteinen toiminta on virkistys- ja harrastetoimintaa. Toimintaan ei ole kirjattu yksilöllisiä tavoitteita, joihin eläinavusteisella toiminnalla pyrittäisiin. Yleisin esimerkki eläinavusteisesta toiminnasta on kaverikoirien vierailut hoitoyksiköissä. Eläinavusteisessa toiminnassa voidaan käyttää monia koti- ja lemmikkieläimiä. Kasvavaa kiinnostusta on esimerkiksi lampaiden ja kanojen kanssa toteutettavaan eläinavusteiseen toimintaan.

Työskentely eläinten parissa tarjoaa mielekästä tekemistä sekä mahdollisuuden harjoittaa erilaisia taitoja. Eläimen mukaan ottaminen yksinkertaisiin tai monimutkaisiin päivän askareisiin opettaa esimerkiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteita sekä elämäntaitojen hallintaa. ”- – Ihmisten joiden on vaikea kommunikoida toisten ihmisten kanssa, on helpompi ottaa kontakti eläimeen. Eläinten hoitaminen on asiakkaiden ja työntekijöiden yhdessä tekemistä.”, mainitsee erään päihdehoitoyksikön työntekijä.

Eläinavusteinen terapia

Eläinavusteinen terapia on terapiatyön ammattilaisen ohjaamaa pitkäjänteistä toimintaa, joka sisältää toiminnalle määritellyt tavoitteet. Eläinavusteinen terapia voi olla luonteeltaan joko yksilö- tai ryhmäterapiaa. Toiminnan tarjoajalla on terapiatyöhön soveltuva koulutus ja eläinavusteisen toiminnan täydennyskoulutus. Eläin on osa hoito- tai kuntoutusprosessia.

KESÄELÄINTEN HANKINNAN SUUNNITTELU

Kanat

Kanojen pitoon liittyviä vaatimuksia on aina noudatettava riippumatta kanojen lukumäärästä. Vaatimusten tavoitteena on turvata kanojen hyvinvointi ja varmistaa, etteivät kanat aiheuta tautivaaraa toisille kanoille tai ihmisille.

Kaikkien siipikarjan pitäjien on rekisteröidyttävä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, maaseututoimeen tai maaseutusihteerille. Rekisteröinti koskee myös pitopaikkoja, joissa eläimiä pidetään, eli niin kesäkanojen vuokraajaa kuin yhdenkin kanan pitäjää. Siipikarjalla tarkoitetaan kaikkia munien, lihan tai muiden tuotteiden tuottamiseksi kasvatettuja tai tarhattuja lintulajeja. Siipikarjaksi luetaan siis esimerkiksi munivat kanat, kalkkunat, hanhet, ankat ja strutsilinnut. Asetuksen piiriin kuuluvat lisäksi tarhatut riistalinnut, esimerkiksi sorsat ja teeret.

Jos kanojen pitopaikka sijaitsee kaava-alueella, tulee ottaa yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan. Kanojen pitämisestä kaava-alueella voi kysyä lisätietoja oman kunnan terveydensuojeluviranomaiselta. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttuessa tai uusia rakennuksia tehtäessä voi tarvittaessa ottaa yhteyttä kunnan rakennusvalvontaan.

Kanojen pitäjän tulee huomioida mahdolliset määräykset, jotka koskevat siipikarjan pitämistä ulkona. Määräykset ovat voimassa keväällä kevätmuuton aikaan lintuinfluenssaviruksen leviämisen estämiseksi. Lintuinfluenssa tarttuu linnuista toisiin eritteiden ja lyhyen matkaa ilman välityksellä. Sen vuoksi on tärkeää, että suorat kosketukset erityisesti luonnonvaraisten vesilintujen ja siipikarjan välillä estetään. Luonnonlintujen uloste ei saa päästä tahrimaan siipikarjan rehua tai juomavettä. Siipikarja on pidettävä joko sisätiloissa tai ulkoilualue on suojattava esimerkiksi riittävän tiheällä verkolla maaliskuun alusta toukokuun loppuun.

Kanoja koskeviin eläinsuojelusäädöksiin kannattaa tutustua jo etukäteen ennen kanojen hankkimista. Eläinten pitoa, hoitoa, kohtelua ja käsittelyä säätelevät eläinsuojelulaki ja eläinsuojeluasetus. Kanojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista voi lukea myös valtioneuvoston asetuksesta kanojen suojelusta. Maa- ja metsätalousministeriön internetsivuilta löytyy lisäksi ajantasainen eläinsuojelulainsäädäntö. Elintarvikevirasto Eviran sivuilta löytyy myös tietoa muun muassa kananmunien käytöstä. Kananmunien tuottaja ei esimerkiksi saa toimittaa tuottamiaan kananmunia ilmoitettuihin elintarvikehuoneistoihin eikä laitoksiin. Kanalasta on lisäksi otettava salmonellavalvontaohjelman mukaiset näytteet säännöllisesti, jos kananmunia myydään tai luovutetaan käytettäväksi muualla kuin omassa taloudessa. Elintarvikevirasto Eviran sivuilta löytyy myös muistilista kesäkanojen pitäjälle.

MUISTA Rekisteröidy siipikarjan pitäjäksi eläintenpitäjärekisteriin Pitopaikan ollessa kaava-alueella ota yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan Huomioi ulkona pitämistä koskevat mahdolliset määräykset

Lampaat

Jokaisen, joka pitää lampaita, on ilmoittauduttava eli rekisteröidyttävä lampaanpitäjäksi eläintenpitäjärekisteriin. Henkilö saa asiakastunnuksen rekisteröityessään. Rekisteröityminen tapahtuu joko maaseutuelinkeinoviranomaiselle tai maaseutusihteerille kunnan maaseututoimeen. Vaatimus koskee kaikkia lampaiden pitäjiä, myös vuokraajia. Rekisteröityminen on myös tehtävä, vaikka pitäisi vain yhtä eläintä. Samalle viranomaiselle ilmoitetaan tiedoissa tapahtuvista muutoksista, jos esimerkiksi eläinten pidossa aiotaan pitää vähintään 6 kuukauden pituinen tauko tai tauon jälkeen aloitetaan eläintenpito uudelleen.

Eläintenpitäjän tulee myös ilmoittaa eli rekisteröidä eläinten pitopaikka kunnan maaseutuviranomaiselle. Selvitys on tehtävä, jotta tautitilanteessa voidaan osoittaa, mitkä eläimet ovat olleet eri pitopaikoissa kuin sairastuneet. Lampaita koskeviin eläinsuojelusäädöksiin kannattaa tutustua jo etukäteen ennen lampaiden hankkimista. Maa- ja metsätalousministeriön internetsivuilta löytyy esimerkiksi ajantasainen eläinsuojelulainsäädäntö. Elintarvikevirasto Eviran sivuilta löytyy myös muistilista kesälampaiden pitäjälle.

Eläinyksilöt merkitään korvamerkein niiden tunnistamiseksi. Korvamerkeissä on yksilöllinen EU-tunnus eli numerosarja. Merkitsemätöntä eläintä ei saa siirtää eikä myöskään vastaanottaa. Pudonneiden merkkien tilalle on tilattava viivytyksettä korvausmerkit. Korvamerkkien tilaus tapahtuu Eviran asiakaspalvelun kautta.

MUISTA Rekisteröidy lampaanpitäjäksi eläintenpitäjärekisteriin Rekisteröi eläinten pitopaikka kunnan maaseutuviranomaiselle Varmista eläinten yksilöllinen tunnistaminen

Sopimukset

Kesäeläimiä voi hankkia vuokraamalla eli ”leasing” eläiminä. Kesäeläimiä vuokrattaessa kannattaa sopia kirjallisesti vuokrausajoista sekä vuokrauksen hinnasta. Kanojen vuokra on suurin piirtein sama kuin tipun hinta, eli muutama kymmenen euroa. Vuokrakanojen hankinnassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä niiden kysyntä on usein huomattavasti suurempi kuin tarjonta. Lisäksi kannattaa sopia eläinten kuljetuksista ja mahdollisista korvauksista. Kuljetus voidaan järjestää joko eläinten omistajan tai vuokraajan taholta. Eläinten omistajalta kannattaa pyytää kirjalliset ohjeet eläinten hoitoon sekä yhteystiedot mahdollisten ongelmatilanteiden varalta. Lähimmän eläinlääkärin yhteystiedot on myös syytä tarkistaa etukäteen. Toivottavaa olisi, että kanat hankittaisiin lähialueilta, sillä pitkät kuljetusmatkat rasittavat kanoja.

Kesäeläimiä, kuten kanoja, voi hankkia myös ostamalla. Kesäeläimiä on toisinaan myös mahdollista saada lahjoituksena tai lainaamalla muilta tahoilta. Eläinten kesän jälkeinen sijoituspaikka kannattaa kuitenkin selvittää tai sopia aina etukäteen hankintatavasta riippumatta. Eläimet voivat esimerkiksi palata sopimuksen mukaan omistajalleen tai siirtyä talven ajaksi talvilomakotiin. Joillakin hoivakodeilla voi olla mahdollisuus siirtää pienet kesäeläimet, kuten kanit, talven ajaksi omiin sisätiloihin. Joskus jollakin henkilökuntaan kuuluvallakin voi olla mahdollisuus ottaa eläimet hoidettavakseen talven ajaksi.

ELÄINTENVÄLITYSTÄ TARJOAVIA PALVELUITA

Rotukanayhdistyksen kanoja välittävä nettipalvelu

http://www.kanayhdistys.com/

ProAgrian lampaita laitumille välittävä Laidunpankki

http://www.laidunpankki.fi/

ELÄINTENVÄLITYSTÄ TARJOAVIA PALVELUITA Rotukanayhdistyksen kanoja välittävä nettipalvelu http://www.kanayhdistys.com/ ProAgrian lampaita laitumille välittävä Laidunpankki http://www.laidunpankki.fi/

Eläinten hyvinvointi

Suomessa pyritään varmistamaan eläinten hyvinvointi lakisääteisesti. Jo kesäeläintoiminnan suunnitteluvaiheessa kannattaakin kartoittaa eläinten hyvinvointia koskevat lakien asettamat ajankohtaiset vaatimukset ja rajoitteet. Eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset- sekä käyttäytymistarpeet. Tietoa eläinten hyvinvoinnista löytyy muun muassa Eviran oppaista ja eläimiä koskevasta lainsäädännöstä. Kunnan- ja läänineläinlääkärit osaavat kertoa myös eläinlajeja koskevista rajoituksista ja vaatimuksista. Muitakin asiantuntijoita, eläinten omistajia ja kasvattajia kannattaa myös hyödyntää tiedonlähteinä.

Yhteiskuntamme velvollisuutena on huolehtia eläimistä huomioimalla niiden hyvinvoinnin vaatimukset. Tavallinen arki vaikuttaa eniten eläinten hyvinvointiin. Eläimen hoitajalla tai omistajalla on velvollisuus pitää eläimistään huolta lajista, käyttötarkoituksesta tai omasta elämäntilanteesta riippumatta jokaisena päivänä. Päivittäiseen hoitamiseen liittyvän taitotiedon lisäksi myös asenteillamme on ratkaiseva merkitys eläinten hyvinvoinnille. Esimerkiksi ihmisen käytöksellä on todettu olevan suurta vaikutusta eläinten hyvinvointiin. Hoitajan kielteisen asenteen on todettu lisäävän eläinten pelkoa ihmistä kohtaan ja aiheuttavan stressiä.

Eläimiä on todettu miellyttävän esimerkiksi rauhalliset liikkeet. Hyvä hoitaja on myös huomiokykyinen ja tarkkaavainen. Rauhallinen ja stressitön ympäristö sekä päivittäiset rutiinit vähentävät esimerkiksi aggressiivista käyttäytymistä. Toiminnanharjoittajilla tulisi olla siis riittävästi tietoa eläinten tarpeista. Lisäksi tulee olla selvää, kuka on vastuussa eläinten hyvinvoinnista. Eläinten hoito on järjestettävä kunkin eläinlajin tarpeiden mukaan. Hyödyntämällä nykyaikaisen eläinten käyttäytymistieteen tietoja voidaan esimerkiksi kanalaan luoda mahdollisimman virikkeelliset olosuhteet. Näin kanat voivat tyydyttää luontaiset käyttäytymistarpeensa. Mikäli eläin ei voi tyydyttää käyttäytymistarpeitaan, se turhautuu. Turhautuminen ja siitä aiheutuva stressi heikentävät puolestaan eläinten hyvinvointia.

Terapiaeläin on yleisnimitys eläimelle, jota käytetään eläinavusteisessa toiminnassa tai eläinavusteisessa terapiassa. Yleiset eläinten hyvinvoinnin periaatteet ja kriteerit sekä hyvinvoinnin tutkimus- ja arviointimenetelmät ovat sovellettavissa terapiaeläimiin. Eläinterapiapalvelujen tarjoajien täytyy muistaa, että eläimet tarvitsevat riittävästi palveluksesta vapaata aikaa. Eläinyksilön tilanne voi olla erilainen eri päivinä, joten mitään yleisiä suosituksia eläinten ”työviikkojen” tai ”työpäivien” pituudesta ei voi kuitenkaan antaa. Lisäksi esimerkiksi eläimen ikä voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon se jaksaa työskennellä.

Kaikessa eläimiin liittyvässä toiminnassa on huomioitava siis eettiset, eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Esimerkiksi Green Care toiminnan eettisissä ohjeissa eläimet määritellään enemmän työtovereina kuin käyttöesineinä. Green Care Finland ry:n hyväksymän Green Care toiminnan eettisissä ohjeissa mainitaan eläinten kunnioittamisen ja suojelun eettisestä periaatteesta näin: ”Eläimet ovat green care -toiminnassa yhteistyökumppaneita, eivät käyttöesineitä. Green care -ammattilaisen tehtävä on huolehtia eläinten hyvinvoinnista, viihtyvyydestä, turvallisuudesta ja siitä, että toiminnassa noudatetaan eläinsuojelulain ja asetusten vaatimuksia. Green care -toimijan, joka kouluttaa eläimiä tai käyttää eläimiä työssään, on omattava riittävät tiedot eläimistä sekä niiden kouluttamisesta, hoitamisesta ja hyvinvoinnin vaatimuksista. ”

ELÄINTEN HYVINVOINNIN HUOMIOIMISESSA TÄRKEÄÄ Tieto ja ymmärrys lajinmukaisesta käyt¬täytymisestä Sopivat hoitomenetelmät ja rauhallinen käsittely Empatia ja yksittäisen eläimen arvostus

LISÄTIETOA ELÄINTEN HYVINVOINNISTA

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, www.evira.fi

Eläintenhyvinvointikeskus EHK , www.elaintieto.fi

Eläinsuojelulaki 4.4.1996/247, Eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396

Eläinten kuljetukset

Eläinten kuljetus kesäaikaiseen pitopaikkaan voidaan hoitaa joko omistajan kautta tai itsenäisesti tehdyn sopimuksen mukaan. Eläinten hyvinvoinnista on huolehdittava kuljetuksen aikana. Eläimille on annettava tarpeellisin väliajoin vettä, sopivaa ravintoa ja lepoa ottaen huomioon kuljetettavan eläimen laji ja ikä, kuljetusväline, kuljetusolosuhteet, matkan kestoaika sekä muut eläimen veden, ravinnon- ja levontarpeeseen matkan aikana vaikuttavat seikat. Kuljetusvälineen on oltava eläimelle turvallinen, riittävän tilava ja sellainen, että se estää eläintä karkaamasta. Eläinten kuljettaminen on sallittua sellaisessa henkilöauton tavaratilassa, joka on riittävän suuri kuljetettavalle eläimelle ja josta on avoin yhteys auton matkustajatiloihin eikä eläimelle aiheudu kuljetuksesta tarpeetonta kärsimystä. (Laki eläinten kuljetuksesta. 1429/2006, 6,10 §.)

 

KESÄELÄINTEN HOITO JA KÄYTTÄYTYMINEN

Kanat

Kesäkanojen hankinta kannattaa aloittaa hankkimalla munintansa aloittelevia tai aikuisia munivia kanoja. Paras siirtoikä nuorikoilla on kahden tai kolmen kuukauden ikä. 4-6 kuukauden ikäisen kanan elimistössä tapahtuu stressaavia hormonitoiminnan muutoksia alkavan muninnan vuoksi. Stressaavaan elämänvaiheeseen ajoitettu toinen stressinaiheuttaja eli tutun ympäristön vaihtuminen uuteen voi aiheuttaa kanoille käyttäytymis- ja terveysongelmia.

Kanaparvi koostuu keskimäärin viidestä yksilöstä. Suositeltavaa on hankkia siis vähintään kukko ja kolme kanaa. Kukon läsnäolo lisää kanojen viihtyvyyttä ja turvaa, mutta ilman kukkoakin voi kanoja pitää. On kuitenkin muistettava, että kana on laumaeläin ja kaipaa seurakseen lajitovereitaan. Kukoilla on myötäsyntyinen halu puolustaa omaa reviiriään ja kanojaan mahdollisilta vaaroilta sekä kilpailevilta kukoilta. Jotkut kukot voivat toisinaan olla ihmisiä kohtaan hyökkääviä. Suurin osa hyökkäilytaipumuksesta johtuukin todennäköisesti perinnöllisistä eroista. Useimmat kukot saadaan pysymään rauhallisina, jos ihmiset pysyvät rauhallisina. Lievät uhkailueleet tyyntyvät parhaiten, jos niihin ei kiinnitetä huomiota. Kokonaisuuden kannalta järkevintä on kuitenkin hankkia kesäkanalaan valmiiksi lempeäksi tiedetty kukko.

Suomalainen maatiaiskana on yksi Suomen suosituimmista roduista. Se on ainoa kanarotu, joka on kehittynyt Suomen oloissa. Maatiaiskana on pitkäikäinen, sopuisa ja kylmänkestävä. Maatiaiset jatkavat munintaa varsin korkeassakin iässä. Maatiaskanoja hankittaessa kannattaa harkita myös säilyttäjäksi ryhtymistä. Tällöin saa osallistua mielenkiintoiseen suojelutyöhön. Maatiaiskanan säilytysohjelman tavoitteena on suomalaisen maatiaiskanan pelastaminen sukupuutolta, maatiaiskanakantojen elvyttäminen sekä tiedon kerääminen. Osa maatiaiskanakannoista on tälläkin hetkellä uhanalaisia. Säilyttämiseen tulee sitoutua vähintään neljäksi vuodeksi.

Harrastus- ja lemmikkikanoina suosittuja ovat puolestaan erilaiset koristekanat eli kääpiökanat, kuten kesy ja kiltti kääpiökochin. Sen tuuhea höyhenpuku saa kanan näyttämään lähes pallomaiselta. Silkkikanan höyhenet muistuttavat karvoja, minkä seurauksena kana on lähes lentotaidoton. Kääpiörotujen munat ovat pienikokoisempia verrattuina muiden kanojen muniin. Koristekanat ovat kuitenkin yleensä hyviä hautomaan, sillä niiden hautomistaipumusta ei ole pyritty jalostamaan pois. Kääpiökanat- ja kukot painavat alle kilon, eli ne ovat maatiaiskanoihin verrattuna puolet pienempiä. Kesäkanalan kanojen roduksi voi valita minkä tahansa, kun tärkeintä ei ole munantuotannon määrä. Yleisin ja helpoin ratkaisu on pitää samassa parvessa vain samanrotuisia eläimiä. Hyvin eri kokoisten- tai temperamenttisten kanojen yhdistäminen voi tuottaa ongelmia esimerkiksi ruokinnassa.

Kanojen käsittely

Kanoja on kohdeltava rauhallisesti väkivaltaa välttäen eikä niitä saa tarpeettomasti kiihdyttää. Eläinten käsittelyssä on pyrittävä huomioimaan sen lajinomainen käyttäytyminen, kuten laumavaisto. Kanat voidaan ottaa vaaratta kiinni käsin. Kanat on otettava ulos häkeistä yksitellen samalla tukien rinnasta ja suojaten siipiä vahingoittumiselta. Kukot otetaan kiinni samalla otteella. Isot kukot voivat yrittää nokkia käsiä, joten tukevien hanskojen käyttö voi olla perusteltua. Vaikka nokkimalla ne saavat harvoin haavoja aikaiseksi, nokkiminen voi kuitenkin sattua. Kanoja kuormattaessa on käytettävä himmeää valaistusta.

Kanojen pitopaikka ja olosuhteet

Kanojen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, puhdas, valoisa ja turvallinen sekä mahdollisimman hyvin kanojen luontaiset tarpeet huomioon ottava. Pitopaikan tulee tarjota riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja, liiallista kosteutta, lämpöä ja kylmyyttä vastaan. Riittävän tilavassa pitopaikassa kanat voivat seistä, levätä ja nousta makuulta luonnollisella tavallaan sekä liikkua. Samassa pitopaikassa olevien kanojen on voitava asettua yhtä aikaa makuulle. (Eläinsuojeluasetus 396/1996, 1 §.) Sopivan suojan kanoille saa rakennettua esimerkiksi pihavajasta. Kanat eivät tarvitse Suomessa kesäaikaan kuitenkaan lisälämpöä. Kanojen hyvinvointi on tarkastettava vähintään kerran päivässä (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 7§).

Eläintilat on rakennettava siten, että kanat voidaan tarkastaa ja hoitaa vaikeuksitta. Eläinsuojat ja häkit varusteineen on pidettävä hyvässä kunnossa ja puhtaina. Ne eivät saa vahingoittaa lintuja eivätkä vaarantaa niiden terveyttä tai hyvinvointia. Eläinsuojassa on huolehdittava haittaeläinten torjunnasta. Munivien kanojen kanalassa valaistusrytmin on oltava sellainen, että vuorokaudessa on riittävän pitkä yhtäjaksoinen pimeä aika. Melutaso on pidettävä mahdollisimman alhaisena. Eläinsuojan ilmanvaihdon on oltava sellainen, että ilman kosteus, pölyn määrä, ilman virtausnopeus, tai haitallisten kaasujen pitoisuudet eivät kohoa haitallisen korkeiksi. Lämpötilan on oltava kanoille sopiva. Kanojen käytettävissä on oltava pehkua kuopimista ja nokkimista varten. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 3,4,12 §.)

Kanat viihtyvät kesäaikaan pihalla. Niille on hyvä olla katollinen, verkotettu tarha antamaan turvaa petoeläimiltä. Silloin kanoja voi pitää tarhassa myös keväällä, jolloin on voimassa rajoittava asetus kanojen ja siipikarjan ulkona pidosta. Rajoitus on voimassa yleensä maalis-toukokuussa. Tarkista rajoituksen voimassaolo esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran nettisivuilta. Ulkotarhan aitojen on oltava kanoille sopivasta materiaalista ja turvallisia. Aidat on pidettävä hyvässä kunnossa, jotta estetään kanojen vahingoittuminen. Eläinsuojasta ulos johtavan kulkureitin ja ulkotarhan on oltava kanoille turvallinen. Ulkotarhan on oltava riittävän tilava huomioon ottaen kanojen lukumäärä ja tarhan pohjan laatu. Tarhan pohja on voitava pitää kuivana. Kanoilla on oltava tarvittaessa ulkona sopivia säänsuojia. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 6 §.)

Kanojen pitopaikan pohjan tai lattian on oltava kanoille sopivasta materiaalista sekä sellainen, ettei se aiheuta linnuille vahinkoa. Kanoja voi

pitää verkkopohjalla, tällöin verkon langan paksuuden on oltava kuitenkin vähintään 2,0 mm. Verkkopohjaisessa lattiassa olevien aukkojen on oltava sellaisia, että kanoille ei aiheudu vahingoittumisen vaaraa. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 3§.) Kanalan lattian kuivikkeiden valinnassa kannattaa huomioida esimerkiksi kuivikkeiden hinta ja saatavuus. Kuivikkeet kannattaa vaihtaa usein. Kanalan lattiankuivikkeet voivat olla esimerkiksi sahanpurua, olkea tai kuiviketurvetta. Pienpaaleja niistä on saatavilla maatalouskaupoista. Parhaita kuivikeaineksia ovat puru sekä oljen ja turpeen sekoitus. Olki yksinään ei juurikaan sido kosteutta, ja pelkkä turve puolestaan pölyää kovasti. Pölyäminen lisää puhdistustarvetta ja voi lisäksi aiheuttaa hengityselinoireita.

Turvepohja on siipikarjalle kuitenkin erityisen hyvä, sillä linnut kuopivat alustaa mielellään, se on tasaisen lämmin ja se kompostoituu hyvin. Lisäksi sillä on huippuluokan imukyky. Kuiviketurvetta on saatavissa myös paalattuna sopivan kokoisiin ja painoisiin paaleihin, joita on helppo ja siisti käsitellä. Paalattu kuiviketurve onkin erinomainen ratkaisu pienkäyttäjille. Turvelanta voidaan myös levittää lopuksi peltoon, jossa se antaa peltoon humusta eli eloperäistä ainesta. Turpeen haittoina ovat pölyävyys ja tumma väri. Silputtu olki eristää hyvin lämpöä eikä suosi haitallisten bakteerien kasvua. Se myös pölyää hyvin vähän. Olki antaa lisäksi virikkeitä kanoille. Olki on kuitenkin työlästä käsitellä. Nykyisin maatalouskaupoista löytyy myös hevostalleille suunniteltuja olkipellettejä, mitkä sopivat myös kanalaan. Sahanpuru on puolestaan edullista kuiviketta ja kevyttä käsitellä, mutta saattaa pölytä kuivuutensa takia. Puupohjaiset kuivikkeet ovat lisäksi miellyttäviä käytössä vaalean värinsä takia, mikä vaikuttaa valoisuuteen ja helpottaa siivousta jätösten erottuessa kuivikkeesta.

LISÄTIETOA MAATIAISKANOISTA

Maatiainen ry: http://www.maatiainen.fi/tekstit/kana.htm

Luonnonvarakeskus Luke: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Tietopake­tit/Elaingeenivarat/sailytysohjelmat/maatiaiskana

Kanojen rotuesittelyitä: www.munanetti.fi

Linnuilla on paljon synnynnäisiä käyttäytymismalleja, jotka liittyvät kehonhoitoon. Ruoan etsimisen jälkeen kanoilla kuluu eniten aikaa valveillaoloajastaan höyhenpuvun hoitamiseen. Höyhenpuvun hoitaminen ja kunnossapitäminen onkin linnuille elintärkeää. Se suojaa niitä kylmää ja märkyyttä vastaan. Toinen tärkeä kehonhoitoon liittyvä käyttäytymismalli on hiekassa kylpeminen. Kanat kylpevät mielellään hiekassa tai muussa irtonaisessa materiaalissa. Hiekkaa onkin syytä tarjota kanoille virikkeeksi.

Eläintenpitoa koskevan suosituksen mukaan kanaparven sisäisen arvojärjestyksen sekoittamista tulee välttää. Sosiaalisten suhteiden uudelleenmuodostumisesta mahdollisesti aiheutuviin käyttäytymisongelmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota, jos kanaryhmiä joudutaan yhdistämään tai ryhmään tuodaan uusia lintuja. Eläintenpitoa koskevat suositukset eivät ole sitovia, vaan niiden tarkoituksena on ohjata eläintenpitoa eläinten hyvinvoinnin kannalta parempaan suuntaan.

Kuivikkeiden etuja ja haittoja

Kanalan suunnittelu

Hyvin hoidettu harrastekanala on kanoille monipuolinen elinympäristö. Harrastekanaloita on monenlaisia, mutta yhteistä niille on se, että kanat saavat usein elää niissä lajityypillisempää ja virikkeellisempää elämää verrattuna tuotantokanaloihin.

Harrastekanalan suunnittelusta löytyy tietoa esimerkiksi Helena Telkänrannan kirjoittamassa kirjassa Kanojen maailma ((2004) tai Kirsti Hassisen Omat kanat, omat munat. Pihakanalan perustaminen (2014) kirjassa. Sopiva kanojen määrä kanalassa Telkänrannan mukaan riippuu esimerkiksi siitä, minkä kokoinen rakennus on käytettävissä. Hyvä käytäntö on pitää kutakin lattianeliömetriä kohti enintään neljää kanaa. Mukavammat olot saavutetaan enintään kahdella kanalla lattianeliötä kohti. Kanaparven oman viihtyvyyden kannalta paras ryhmäkoko olisi 2-25 kanaa yhtä kukkoa kohden. Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 12 § mukaan avokanalassa saa olla kutakin neliömetriä kohden enintään yhdeksän kanaa. Avokanalalla tarkoitetaan muuta munivien kanojen kanalaa kuin häkkikanalaa.

Kanalan rakennuksessa helpoin ratkaisu on ulkorakennuksen muuttaminen kanalaksi. Kyseeseen voi myös tulla isommasta ulkorakennuksesta, kuten varastosta erotettava erillinen ”huone”. Telkänrannan antaman esimerkin mukaan harrastekanalan sisäkorkeus olisi hyvä olla 2-3 metriä, lattiapinta-alan puolestaan vähintään 6 neliömetriä. Kanalassa tulisi olla vähintään yksi ikkuna ja ulkopuolella sopiva piha-alue ulkoiluun. Kanoille kannattaa tehdä niin suuri aitaus kuin se on kukkarolle ja piha-aluetta ajatellen mahdollista. Esimerkiksi luomutuotantokanaloissa ulkoilutilaa tulee olla neljä neliömetriä kanaa kohti. Kanalan paikkana paras on suhteellisen kuiva maa, sillä kosteassa maassa viihtyvät esimerkiksi monet taudinaiheuttajat.

Kananlannan käsittely on suunniteltava myös etukäteen, jotta estetään mahdolliset haju- ja kärpäshaitat. Kaava-alueella kompostointi on hyvä tehdä suljetussa kompostorissa. Kananlanta voidaan kuljettaa tarvittaessa jätekeskukseen kanalan siivouksen yhteydessä. Tarkempia ohjeita lannan käsittelystä kannattaa tiedustella kuntien ympäristötarkastajilta.

Orret

Kanalassa on oltava tarkoituksenmukaisia orsia. Orsien on oltava kanoille sopivasta materiaalista sekä sellaisia, että kanat voivat käyttää niitä vaikeuksitta. Niissä ei saa olla teräviä kulmia. Orsien pituuden lintua kohden on oltava vähintään 15 cm. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 12§.) Hyvä käytäntö kanojen hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin, että orsitilaa varataan enemmän, esimerkiksi 25 cm per kana.

Paras orsimateriaali on puu. Sopiva paksuus on noin 4cm ja paras läpileikkaus pyöreähkö. Sopivan paksuiset luonnon oksat ovat orsina erinomaisia, sillä ne ovat kanojen jalkapohjille terveellisiä. Terävät rosot ja oksantyngät on kuitenkin hiottava pois. Orsien alle ei kannata sijoittaa mitään, mitä ei haluta likaantuvan, sillä kanat usein ulostavat orrella istuessaan. Kanala pysyy parhaiten puhtaana, mikäli orret sijoitetaan sellaiseen kohtaan kanalassa, missä ei ole läpikulkua.

Orsien kiinnityskorkeus riippuu rodusta: hyville lentäjille, kuten maatiaisille, alin orsi voi olla reilun metrin korkeudella. Esimerkiksi kääpiöroduille on hyvä laittaa alin korsi alle metrin korkeudelle, silkkikanalle puolestaan muutaman kymmenen senttimetrin korkeudelle. Muut orret sijoitetaan niin, että ylin orsi on lähimpänä seinää muiden orsien muodostaessa siitä alenevan portaikon.

Orsikko ratkaisu, jossa tukipuut kiinnitetty seinään ja lattiaan. Ylimmän orren ja seinän väli kannattaa olla vähintään 50 cm, jotta seinä pysyy puhtaampana. Kanat pysyvät puolestaan puhtaampana, kun kahden orren välimatka on vähintään 30 cm. (lähde: Telkänranta 2004. Kanojen maailma.)
Orsikko ratkaisu, jossa tukipuut kiinnitetty seinään ja lattiaan. Ylimmän orren ja seinän väli kannattaa olla vähintään 50 cm, jotta seinä pysyy puhtaampana. Kanat pysyvät puolestaan puhtaampana, kun kahden orren välimatka on vähintään 30 cm. (lähde: Telkänranta 2004. Kanojen maailma.)

Pesät

Mieluisin pesä kanalle on katollinen ja seinällinen, hämärä laatikko. Pohja kannattaa pehmustaa muutaman sentin paksuudelta olkia tai kuivaa heinää käyttäen. Sama kuivike käy, jota käytetään myös kanalan lattialla. Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010 määrittelee jokaiselle alkavalle seitsemän kanan ryhmälle vähintään yhden pesätilan. Kanojen hyvinvoinnin näkökulmasta pesiä olisi hyvä olla kuitenkin enemmän, esimerkiksi yksi neljää kanaa kohti. Kanat munivat luonnossa maanrajaan, mutta ne tottuvat käyttämään myös korkeammalla olevia pesiä. Esimerkiksi maatiaiset lehahtavat yli metrin korkeudella oleviin pesiin melko vaivatta. Kääpiöroduille on puolestaan syytä laittaa jonkinlaiset tikapuut helpottamaan pesään pääsyä.

Esimerkki kanojen yksittäispesästä mitoituksineen. (lähde: Telkänranta 2004. Kanojen maailma.)

Ruokinta- ja juomapaikat

Ruokintakourut, -astiat ja muut ruokintalaitteet on sijoitettava niin, että kanat saavat riittävästi rehua. Kanojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä myös juomapaikkoja. Vesi- ja ruoka-astiat on sijoiteltava siten, että ne ovat kaikkien kanojen ulottuvilla. Ruokinta- ja juottopaikoilla on oltava riittävästi tilaa niin, ettei juomasta tai rehusta synny tarpeetonta kilpailua. Ruokinta- ja juottolaitteiden on oltava kanoille turvallisia. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 5, 12§.)

Vesi kannattaa tarjoilla juoma-automaateista. Kulhoissa vedet saattavat sotkeutua helpommin kanojen kuopsutellessa niihin maata tai pehkua. Rehuvadit kannattaakin sijoittaa mahdollisimman erilleen. Rehuautomaatissa voi olla kuivarehua jatkuvasti saatavilla. Vesiastia sekä kalkki- ja sora-astiat kannattaa sijoittaa pesien päälle, jotta ne pysyisivät puhtaampina.

Esimerkki 10 kanan harrastuskanalan pohjaratkaisusta, jossa eläintiheys noin yksi kana/lattianeliömetri. (lähde: Telkänranta 2004. Kanojen maailma

Kanalaan voi rakentaa pienen eteisen, jotta estetään kanoja karkaamasta ulko-ovea aukaistaessa. Ovi kannattaa mitoittaa niin, että kottikärryt mahtuvat sisään. Ruokien säilytykseen voi myös varata hyllystön rakennuksen nurkkaan. Eteisen rakentamiseen kannattaa varata tarvikkeita, kuten rimaa ja pientarvikkeita, reilummin kuin edellä mainitussa kustannusarviossa. Ulkotarhaan on suotavaa lisätä virikkeitä, kuten puunoksia orsiksi. Pienet puut ja pensaat lisäävät myös viihtyisyyttä ja suojaa.

Kuva: Jenna Rantasuomela

 

VALTIONEUVOSTON ASETUS KANOJEN SUOJELUSTA 673/2010, 12§ MÄÄRITTELEMÄT RUOKINTA- JA JUOTTOLAITTEIDEN MINIMIMITAT

Ruokintakourut: reunan pituus vähintään 10 cm kanaa kohden

Pyöröruokkijat: reunan pituus vähintään 4 cm kanaa kohden

Yhtäjaksoiset vesikourut: reunan pituus vähintään 2,5 cm kanaa kohden

Pyöröjuottolaitteet: reunan pituus vähintään 1 cm kanaa kohden

Vesikupit tai vesinipat: kutakin alkavaa 10 kanan ryhmää kohden on oltava vähintään yksi kuppi tai nippa siten, että kunkin kanan ulottuvilla on vähintään kaksi nippaa tai kuppia.

 

Kanojen hankintakustannukset

ESIMERKKI 1, HOIVAKOTI VUOKRAA KESÄN AJAKSI (3KK) 1 KUKON JA 4 KANAA

ESIMERKKI 2, HOIVAKOTI OSTAA KESÄN AJAKSI (3KK) 1 KUKON JA 4 KANAA. KANALA ON PIHARASTO, JOHON RAKENNETAAN PESÄ JA AITAUS ITSE.

HOIVAKOTI VUOKRAA KESÄN AJAKSI (3KK) 1 KUKON JA 4 KANAA. KANALA VALMIS PIHAVARASTO, JOHON RAKENNETAAN PESÄT ITSE.

Lähteet

www.kotielaintarvike.fi

Hassinen, K. 2014. Omat kanat, omat munat. Pihakanalan perustaminen. Helsinki: Tammi

www.hirnu.fi

Asiakaspalvelu, Suomen Rehu

Rotukanayhdistys

www.k-rauta.fi

www.agrimarket.fi

 

Kanojen ylläpitokustannukset

ESIMERKKI 1, KANAT RUOKITAAN KAURALLA, PUOLITIIVISTEELLÄ SEKÄ JUUREKSILLA, VIHANNEKSILLA YM. KUIVIKKEENA KUTTERI MAATALOUSKAUPASTA

ESIMERKKI 2, KANAT RUOKITAAN TÄYSREHULLA, LISÄNÄ VIHANNEKSET YM. KUIVIKKEENA HAMPPU TILATTUNA VERKKOKAUPASTA.

Hankinta -ja ylläpitokustannukset voivat vaihdella esimerkiksi rodun ja yksilön, eläinlääkärikulujen sekä tuotteiden ostopaikan mukaan.

Kanojen ruokinta

Kanoille on annettava riittävä määrä kanan tarpeet huomioon ottaen sopivaa, hyvälaatuista rehua. Kanojen saatavilla on oltava myös jatkuvasti juomavettä. Rehun on oltava ravitsevaa ja tasapainotettua sekä tarvittaessa kivennäisillä täydennettyä. Kanojen ruokinnassa on vältettävä rehun määrän tai koostumuksen äkillisiä muutoksia. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 673/2010, 9 §.)

Ruoan suhteen kanat ovat kaikkiruokaisia. Ne syövät niin kasvi- kuin eläinperäistäkin ruokaa, kuten siemeniä, silmuja, vihreitä kasveja sekä hyönteisiä, matoja ja toukkia. Kanat kuopsuttelevat vapaana ollessaan pihamaalta erilaisia herkkuja itsekin. Yleisin ruokintaratkaisu pienkanaloissa on teollisen puolitiivisterehun ja kokonaisten viljanjyvien käyttö. Lisukkeena voidaan antaa esimerkiksi kurkkua, salaattia tai kaalia. On kuitenkin huomioitava, että eläintautien leviämisen ehkäisemiseksi ruokajätteen syöttäminen elintarviketuotantoeläimille on kielletty. (Katso kappale 4.1.3 Kanojen terveys.)

Teollista valmisrehua on saatavilla esimerkiksi maatalouskaupoista. Teollinen rehu osana ruokintaa varmistaa, että kana saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Kanoille ei saa antaa sellaista ruokaa, juomaa tai muuta ravintoa, joka on niiden terveydelle vaarallista. Kanoille ei siten saa antaa esimerkiksi voimakkaasti maustettuja eikä pilaantuneita ruokia. Sipuli ja avokado on todettu olevan kanoille vahingollisia ruokia.

Ruoan lisäksi kanat tarvitsevat pienikokoista soraa, jolla ne jauhavat jyvät ruokatorven laajentumassa eli kuvussa. Ruokintakalkkia pitää kanoilla olla saatavilla. Myös munankuoret voidaan murskata tähän tarkoitukseen kanoille. Vesi kannattaa tarjoilla juoma-automaateista. Lisää vinkkejä kanojen ruokinnasta kannattaa kysellä esimerkiksi kanojen kasvattajalta. Lisäksi Internetistä löytyy tietoa muun muassa viranomaisten sivuilta (Evira), Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n sivuilta (Kanatieto.fi) sekä kanaharrastajien sivuilta (Rotukanayhdistys, Munanetin siipikarja-aiheiset keskustelusivut harrastajille.)

Kanojen terveys

Eläinten sairastumista voidaan ehkäistä muun muassa hyvällä hoidolla, kyseiselle eläinlajille sopivalla elinympäristöllä sekä ehkäisemällä taudinaiheuttajien leviäminen eläinkaupan ja–jalostuksen, lannan, kuolleiden eläinten tai ihmisten mukana sekä luonnonvaraisten ja kotieläinten välillä.

Kanan sairastuessa tai vahingoittuessa sille on annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa viipymättä. (Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 8.7.2010/673 7§.) Jo ennen eläinten hankkimista kannattaa selvittää, missä sijaitsee lähin kunnaneläinlääkärin tai kanoja hoitavan eläinlääkärin vastaanotto. Kanojen vointia arvioitaessa tulee muistaa, että kysymys on parven jokaisen yksittäisen yksilön voinnista. Hyvä hoitaja huomaa parvesta huonovointisen kanan, selvittää ongelmien syyt ja korjaa tilanteen.

Tarttuvien eläintautien ennaltaehkäisemisessä ja niiden leviämisen estämisessä eläinten omistajat ovat keskeisessä asemassa tarkkaillessaan eläimiään. Tarttuvan eläintaudin epäilystä on ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Seuraa, aivastelevatko kanat tai tuleeko niiden sieraimista eritettä. Syynä voi olla jokin hengitystieoireita aiheuttava sairaus. Kanojen pitäessä nokkaansa koko ajan auki kanalassa voi olla liian kuuma, jolloin ilmanvaihto kaipaa tehostamista. Riittämätön ilmanvaihto ja liian likainen kuivike voi aiheuttaa ilmaan haitallisen määrän ammoniakkia ja muita kaasuja, joka voi aiheuttaa kanoille jopa hengitysvaikeuksia.

Kanojen liikkumista tulee myös seurata. Esimerkiksi ontuminen tai yhdellä jalalla seisominen voi kertoa vaikkapa nivelen sijoiltaanmenosta tai jalkapohjan paiseesta. Kana on sairas, jos kana kyhjöttää paikallaan kävelemättä juuri lainkaan. Taustalla voi olla esimerkiksi jokin tartunta-, tai puutostauti. Höyhenten sukiminen muutamia kertoja päivässä on normaalia, mutta jatkuva itsensä rapsuttaminen voi kertoa esimerkiksi iholoisista. Terveen kanan uloste on puolestaan kiinteän puoleista. Löysää, ripulimaista ulostetta aiheuttavat ruokintavirheet ja eräät loiset. Ruokinnan ja olosuhteiden muutoksen aiheuttama ripuli menee yleensä ohi muutamassa päivässä eikä vaadi erityisiä toimenpiteitä. On hyvä muistaa, että vierailijat ovat kanoille mahdollinen tautiriski, jos he ovat kävelleet samoilla kengillä ja vaatteilla toisella kotieläintilalla. Hyvä varotoimi on käyttää talon omia saappaita kanalaan mentäessä, jotta kenkien pohjissa kulkeutuu kanalaan vain kanoille tuttua mikrobimaailmaa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan eläintautien leviämisen ehkäisemiseksi ruokajätteen syöttäminen elintarviketuotantoeläimille on kielletty. Ruokajätteellä tarkoitetaan joko koti-tai laitoskeittiöstä tulevaa ruokailussa esillä ollutta ruokajätettä, jossa eläin- ja kasviperäiset tuotteet ovat sekoittuneet. Erityisesti eläintautien riski liittyy eläimistä saatujen tuotteiden käyttöön eläinten ruokinnassa. Kanojen ruokinnassa on huomioitava rehujen sopivuus kanojen ruokintaan: esimerkiksi verijauhon ja lihaluujauhon käyttö on kiellettyä kanojen ruokinnassa eläintautien ehkäisemiseksi. Salmonella voi levitä rehun välityksellä, joten rehuhygienia tulee varmistaa muun muassa puhdistamalla ruokinta-astiat ja välineet säännöllisesti, hankkimalla rehut rekisteröidyiltä rehualan toimijoilta, suojaamalla rehut tuhoeläimiltä ja pitämällä kanojen pitopaikat siistinä huolehtimalla erityisesti lannan poistosta.

Tuotantoeläinten pitäjän tai omistajan on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta sekä kuolleiden eläinten lukumääristä. Kirjanpitoa kanojen lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan. Kirjanpitoa kuolleiden eläinten lukumääristä on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. Lisätietoa eläinten lääkitsemistä koskevasta lainsäädännöstä saa Eviran internetsivuilta ja hoitavalta eläinlääkäriltä.

Eläimen saa lopettaa vain lopettamisen osaava henkilö, jolla on riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmästä ja lopetustekniikasta sekä riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Eläimen lopettaminen on suoritettava mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti. Tarvittaessa lisää neuvoja ja ohjeita eläinten lopettamisesta saa kunnaneläinlääkäriltä. Kana on tuotantoeläin, joten lopetetun kanan hävittämisessä tulee noudattaa tuotantoeläinten hävityksestä annettua lainsäädäntöä. Lopetetun kanan hautaaminen on koko Suomessa sallittua, jos pitopaikassa on alle 20 kanaa. Hautaaminen ei saa aiheuttaa vaaraa eläinten tai ihmisten terveydelle. Tarkempia sekä ajankohtaisia ohjeita raadon hävittämisestä tai hautaamisesta saa kunnaneläinlääkäriltä sekä ympäristönsuojeluviranomaisilta.

MITÄ KANA TARVITSEE

 

KANOJEN HOIDOSTA LISÄÄ TIETOA

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

www.evira.fi

Rotukanayhdistys

http://www.kanayhdistys.com/

Siipikarjaliitto

www.siipi.net

Kanatieto.fi

http://www.kanatieto.fi/

 

Lampaat

Lampaat ovat kooltaan helposti käsiteltäviä ja säyseitä eläimiä. Ne myös käyttävät ravintoaineet tehokkaasti hyväkseen eikä niiden pitäminen vaadi suuria alku-investointeja. Lampaan laumavietti on kuitenkin hyvin voimakas. Tämän takia lammaslaumassa tulisikin olla vähintään neljä lammasta. Suosituksena siis on, ettei lampaita pidetä yksinään. Yhteen laumaan sijoitetaan sisätiloissa enintään 50 lammasta. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 11 §).

Lampaan päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin kesäaikana kuuluu ruokinta, juomaveden vaihto sekä silmämääräinen terveydentilan tarkistus. Lampaiden olosuhteet ja hyvinvointi on tarkastettava riittävän usein, kuitenkin vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useammin. Esimerkiksi hoito-olosuhteiden muutokset edellyttävät erityistä valppautta. Jos tarkastuksessa havaitaan poikkeavaa, on ryhdyttävä toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi. Lammasryhmiä yhdistettäessä tai tuotaessa uusia eläimiä ryhmään on kiinnitettävä huomiota mahdollisiin käyttäytymisongelmiin, jotka aiheutuvat sosiaalisten suhteiden uudelleenmuodostumisesta (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010, 9 §).

Lampaiden pitopaikka ja olosuhteet

Lampaiden pitoon tarkoitetut laitteet ja välineet, kuten heinä- ja muut ruokintatelineet sekä vesiastiat ja kaukalot on rakennettava ja asennettava siten, että ne ovat lampaille turvallisia ja kaikkien lampaiden ulottuvilla. Lampaiden pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja: jokaista alkavaa 30 lampaan ryhmää kohden on oltava vähintään yksi vesiastia. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 6 §.)

Lammas tarvitsee laitumen, jossa se voi harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistään vaeltavana laumaeläimenä. Lampaiden laitumen aitojen on oltava lampaille turvallisia ja sopivasta materiaalista rakennettuja. Aidat on pidettävä hyvässä kunnossa, jotta estetään lampaiden vahingoittuminen.

Lampaiden pitopaikan on oltava riittävän suojaava, tilava, valoisa, puhdas ja turvallinen, sekä mahdollisimman hyvin eläinten luontaiset tarpeet huomioon ottava. Pitopaikka ei saa vahingoittaa lampaita tai vaarantaa niiden terveyttä. Pitopaikan tulee tarjota riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja sekä liiallista lämpöä, kylmyyttä ja kosteutta vastaan. Lampaiden on voitava pitopaikassaan seistä ja levätä luonnollisessa asennossa, liikkua sekä nousta makuulta luonnollisella tavalla. Makuualuetta on oltava riittävästi, jotta kaikki lampaat voivat halutessaan asettua makuulle yhtä aikaa. Pitopaikassa ei saa esiintyä eläintä häiritsevää tai sille haittaa aiheuttavaa, jatkuvaa melua. (Eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396. 1, 2 §.) Lammasta ei saa pitää kytkettynä muutoin kuin lyhytaikaisesti eläimen lypsyn, ruokkimisen tai muun hoitamisen ajan. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 11 §).

Aitaa on tarvittaessa kiristettävä, jos se on verkkoaitaa. Näin verkkoon takertumisen vaara on mahdollisimman vähäinen. Sähköistetyt aidat on rakennettava ja pidettävä kunnossa niin, ettei niistä aiheudu lampaille tarpeetonta kärsimystä. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 8 §.) Lammaslaitumilla käytetään enimmäkseen verkkoaitaa, jota voidaan tarvittaessa vahvistaa puu- tai sähköaidalla. Aidan on oltava riittävän korkea, esimerkiksi lammasverkon tulee olla ainakin metrin korkuinen. Tolppien tulee olla tukevia ja kestävästä materiaalista valmistettuja. Taajamissa kannattaa harkita porttien lukitsemista, jotta portit eivät jää auki epähuomiossa tai ilkivaltatarkoituksessa. Pro Agrian ja Maa-ja Metsätalousministeriön Maisemalaiduntaminen – opas käytännön toteuttamiseen -oppaan mukaan lammaslaitumen tulisi olla pinta-alaltaan vähintään 0,5 ha eli 50m x 50m. Esimerkiksi 1 hehtaarin eli 100m x 100m niitty riittää kesälaitumeksi noin 5 uuhelle karitsoineen. Riittävä ravinto ja hyvä aitaus ovat peruslähtökohtia, jotka pitävät eläimet laitumella.

Eläinsuojelulaki edellyttää, että laitumella on lisäksi suoja auringolta ja epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan. Käytännössä yleensä riittää, että laitumelta löytyy suojaavaa puustoa riittävästi sekä vedenpinnan yläpuolella pysyviä, kuivia alueita makuupaikoiksi. Laitumilta löytyy usein vanhoja latoja, joita voidaan hyödyntää eläinten suojina. Mikäli alue on avointa, täytyy paikalle rakentaa tai ostaa erillinen katos tarkoitusta varten. Kivennäisetkin on hyvä suojata sateelta ja likaantumiselta esimerkiksi katettuun kivennäiskaukaloon. Kivennäisten paikkaa vaihdetaan välillä, jotta ympäristö ei tallaantuisi liiaksi. Vedelle tarvitaan myös riittävän suurikokoiset astiat. Laidunnuksen alkuvaiheessa eläinten hoitoon ja valvontaan kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota. Tällöin eläimet oppivat tuntemaan hoitajansa ja sopeutuvat nopeammin uuteen paikkaan. Lisäksi mahdolliset ongelmat ilmenevät yleensä alkuvaiheessa, joten niihin pystytään tarttumaan heti.

ProAgrian Laidunpankki- nettisivulta löytyy tietoa laiduntamisesta. Esimerkiksi ravinnon riittävyyttä laitumella ja laiduntamisen ympäristövaikutuksia säädellään laidunpainetta muuttamalla. Laidunpaineen ollessa oikea, on eläimiä pinta-alaan, laiduntyyppiin sekä kesän olosuhteisiin nähden oikea määrä laitumella. Ylilaidunnusta ja kulumista on vältettävä, sillä tasainen kasvusto tuottaa lampaiden kannalta mahdollisimman hyvän ja määrällisesti suuren sadon ja sitoo tehokkaasti ravinteita. Ravinnepitoisia eritteitä kertyy runsaasti juomapaikalle ja siksi sen paikkaa on syytä siirtää kun alue alkaa näyttää kuluneelta tai vähintään kerran vuodessa. Laidunpaine on liian korkea, jos laitumelta löytyy piharatamoa, pihatatarta ja kylänurmikkaa.

Maisemalaiduntaminen säilyttää maisemat avoimina ja edistää luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi kasvien, perhosten ja lintujen lisääntymisen myötä. Lampaat tuottavat mielihyvää ja rauhoittavat mieltä, mutta voivat siis samalla olla myös ympäristöystävällisiä maisemanhoitajia. Hoidettu maisema on myös osa viihtyisää asuinympäristöä. Lisätietoa maisemalaidunnuksesta löytyy ProAgrian ja Maa-ja Metsätalousministeriön oppaasta Maisemalaiduntaminen – opas käytännön toteuttamiseen.

Lampaiden ruokinta

Lampaalle on annettava riittävästi sille sopivaa, hyvänlaatuista ruokaa ja juomaa. Ruokinnassa on varmistettava, että jokainen eläin saa riittävästi ravintoa. Suositeltavaa on, että lampaiden ruokinnassa vältetään rehun koostumuksen tai määrän äkillisiä muutoksia. Lampaiden juoma-astiat ja juottolaitteet on pidettävä puhtaina. Virtsa ja ulosteet eivät saa liata juomavettä tai rehua. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 12 §). Lammas juo vettä 2-4,5 litraa vuorokaudessa, maitoa tuottava uuhi jopa 11–14 litraa.

Lammas on märehtijä, joka käyttää pääasiassa karkearehuja: heinää, säilörehua, laidunruohoa ja olkea. Lampaiden ruokintaan käytetään myös väkirehuja, joita ovat esimerkiksi viljat ja teolliset väkirehut. Lampaat syövät lisäksi puiden ja pensaiden lehtiä. Lampaat ovat myös vesakontorjujina erinomaisia. Lampaiden pitäminen kesäaikaan on kohtuullisen helppoa, kun lampaille on käytössään riittävä ja tarkoituksenmukainen laidun. Laiduntaminen kesäaikaan on ekologinen ja eettisesti hyvä ruokintamuoto lampaille. Kesälaidunkausi kestää kesäkuun alusta elokuun loppuun, tai niin kauan kuin säät sallivat ja ruokaa riittää. Kesällä lampaan ruokinta on halpaa ja helppoa; lammas ei tarvitse hyvän laitumen lisäksi kuin vettä, kivennäiset sekä suolakiven. Kivennäiset voidaan annostella pakkauksen ohjeen mukaan tai pitää vapaasti saatavilla. Makupaloja ei kannata antaa. Lampaat oppivat helposti äänekkäiksi kerjääjiksi.

Lampaiden terveys

Jo ennen eläinten hankkimista on selvitettävä, missä sijaitsee lähin kunnaneläinlääkärin tai lampaita hoitavan eläinlääkärin vastaanotto. Lampaan vahingoittuessa tai sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa viipymättä. Sairas tai vahingoittunut lammas on sijoitettava tarvittaessa asianmukaiseen tilaan erilleen muista lampaista. Lampaan omistajan tai haltijan on pidettävä kirjaa eläinlääkärin, omistajan tai muun henkilön lampaalle antamista lääkkeistä. Myös lampaalle annetut lääkerehut ja loislääkitykset on merkittävä kirjanpitoon. Lampaiden sorkat on tarkastettava riittävän usein ja tarvittaessa hoidettava. Lammas on kerittävä vähintään kerran vuodessa (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010 9, 15 §).

Lampaiden yleisvointia- ja kuntoa sekä käyttäytymistä tulee seurata. Esimerkiksi rauhattomuus, yskä ja yleiskunnon huononeminen voivat viitata sairauksiin. Lampaissa on myös loisia, joista osa voi aiheuttaa vakaviakin terveydellisiä ongelmia lampaille. Sisäloiset voivat aiheuttaa esimerkiksi ripulia, laihtumista ja turvotusta. Oikea ruokinta lisää lampaiden vastustuskykyä loisia vastaan. Jos huomaat eläimen käyttäytyvän poikkeavasti, ota yhteyttä eläinlääkäriisi välittömästi, ja toimi hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti. Saaliseläimenä lammas pyrkii viimeiseen saakka olemaan näyttämättä vaivojaan, joten kun eläimen huomataan käyttäytyvän poikkeavasti, on usein jo kiire.

Lampaiden terveyden ja hyvinvoinnin tarkastukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota esimerkiksi keritsemisen jälkeen ja kun hoito-olosuhteissa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Lammas tulee tarkastaa yksilöllisesti, jos se yleistarkastuksen perusteella on tarpeen. Tuotaessa uusia eläimiä laumaan tai lammasryhmiä yhdistettäessä on kiinnitettävä huomiota sosiaalisten suhteiden uudelleenmuodostumisesta mahdollisesti aiheutuviin käyttäytymisongelmiin. (Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 673/2010, 9 §.)

Märehtijänä lammas on herkkä äkillisille ruokinnan muutoksille, eli muutokset on tehtävä varovasti. Esimerkiksi jos lampaalle halutaan antaa leipää tai kauraa, on sitä annettava säännöllisesti tai ei lainkaan. On myös huomioitava, että ruokajätteen syöttäminen elintarviketuotantoeläimille on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan kiellettyä eläintautien leviämisen estämiseksi. Ruokajätteellä tarkoitetaan joko koti- tai laitoskeittiöstä tulevaa ruokajätettä, joka on ollut ruokailussa esillä, ja jossa eläin- ja kasviperäiset tuotteet ovat sekoittuneet. Erityisesti eläimistä saatujen tuotteiden käyttöön eläinten ruokinnassa liittyy eläintautien riski. Esimerkiksi liha-luujauhon ja verijauhon käyttö on kielletty lampaiden ruokinnassa eläintautien ehkäisemiseksi. Salmonella voi levitä rehun välityksellä. Sen takia rehuhygienia tulee varmistaa muun muassa hankkimalla rehut rekisteröidyiltä rehualan toimijoilta, puhdistamalla ruokinta-astiat ja välineet säännöllisesti, suojaamalla rehut tuhoeläimiltä sekä huolehtimalla pitopaikkojen siisteydestä erityisesti lannan poistolla. Lannan poistosta voidaan huolehtia kuljettamalla lanta esimerkiksi jätekeskukseen. Tarkempia ohjeita lannan käsittelystä kannattaa tiedustella kuntien ympäristötarkastajilta.

Lammasaiheista keskustelua löytyy Lampolan sivuilta http://www.lampola.fi/. Laidunpankin sivustolta löytää puolestaan tietoa laidunnuksesta sekä eläimiä laitumelle. http://www.laidunpankki.fi/. Lammasmaailma.fi sivuilta löytyy Lammaslääkärin neuvontapuhelin, puh. 0600-306 627. (Puhelimeen vastataan varmimmin arkisin klo 17–19, la klo 10–16.Puhelun hinta 1,98 eur/min + pvm/mpm (sis. ALV 24 %).

 

KESKIMÄÄRÄISIÄ LAMPAIDEN LAIDUNNUKSEN MATERIAALIKUSTANNUKSIA 2012

Lampaiden hankintakustannukset

ESIMERKKI 1, HOIVAKOTI VUOKRAA KESÄN AJAKSI (3KK) 4 UUHTA. LAIDUN ON KOOLTAAN 0.5 HA, JOLLOIN TARVITAAN LISÄHEINÄÄ. LAITUMELLE OSTETAAN VALMIS SÄÄNSUOJA.

ESIMERKKI 2, HOIVAKOTI LAINAA KESÄN AJAKSI (3KK) 4 UUHTA. LAIDUN ON KOOLTAAN 1 HA. LAITUMELLE EI TARVITSE OSTAA VALMISTA SÄÄNSUOJAA.

ESIMERKKI 3, HOIVAKOTI LAINAA KESÄN AJAKSI (3KK) 4 UUHTA. LAIDUN ON KOOLTAAN 0,5 HA, JOLLOIN TARVITAAN LISÄHEINÄÄ. LAITUMELLE EI TARVITSE OSTAA VALMISTA SÄÄNSUOJAA.

Lähteet

https://www.lakkapaa.com/
http://kauppa.savenmaa.fi/
http://www.hirnu.fi/baa-baa-saasuoja
www.kotielaintarvike.fi
http://kotilammas.suomalainenverkkokauppa.fi/
www.taloon.com
Äärilä, M. & Harmoinen, T. 2007. Lampaan kasvattajan käsikirja. Pro Agria Keskusten liitto.Porvoo: WS Bookwell Oy
ProAgria Keskusten Liitto. Lammastalouden asiantuntija M.Alanco.

 

Lampaiden ylläpitokustannukset

ESIMERKKI 1, LAIDUN RIITTÄÄ LAMPAILLE, EIKÄ LISÄHEINÄÄ TARVITA.

ESIMERKKI 1, LAIDUN RIITTÄÄ LAMPAILLE, EIKÄ LISÄHEINÄÄ TARVITA.

ESIMERKKI 2, LAIDUNRUOHON LISÄKSI ANNETAAN LISÄHEINÄÄ.

Huom! Hankinta -ja ylläpitokustannukset voivat vaihdella esimerkiksi rodun ja yksilön, eläinlääkärikulujen sekä tuotteiden ostopaikan mukaan.

 

LAMPAIDEN HOIDOSTA JA HYVINVOINNISTA LISÄÄ TIETOA

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira:

www.evira.fi

ProAgria:

www.proagria.fi

Suomen Lammasyhdistys ry:

lammasyhdistys.fi/

 

Kanit

Kani on luonnostaan helppohoitoinen ja siisti eläin. Lisäksi kanit ovat suosituimpia piennisäkäslemmikkejä hyvän luonteensa ansiosta. Sopeutuvaisia kaneja voidaan pitää joko piha-aitauksessa tai kanihäkissä sisätiloihin sijoitettuna. Kanit on totutettava jo poikasena ihmisen käsittelyyn, sillä muutoin niistä voi tulla arkoja. Esimerkiksi nuori, 9-10 viikon ikäinen yksilö on jo täysin itsenäinen, mutta riittävän nuori kesyyntyäkseen helposti. Kanit elävät keskimäärin kuusi-kahdeksanvuotiaiksi.

Kanirotujen koko ja luonne vaihtelevat paljon. Suuret rodut ovat yleensä lauhkeampia, mutta esimerkiksi lasten voi olla vaikea käsitellä niitä. Esimerkiksi Belgianjätit ovat suuria, ystävällisiä kaneja, joilla on rauhallinen luonne. Se painaa noin seitsemän – kahdeksan kiloa. Kääpiöluppa on puolestaan lempeä luonteinen pieni kanirotu, jolla on pään sivuilla roikkuvat luppakorvat. Kääpiöluppa painaa 1,41–1,90 kiloa.

 

Kanien ruokinta

Kanin hoidon tärkeimpiä puolia on oikeanlaisesta ravinnosta huolehtiminen, sillä kani on altis erilaisille ruoansulatushäiriöille. Kanin ruoansulatuskanavan häiriöt johtuvat yleensä ruokavalion yhtäkkisestä muutoksesta. Hankittaessa uutta kania onkin siis tärkeä tietää, mitä ravintoa kani on saanut aiemmin ja pitäytyä siinä ainakin seuraavat 2-3 viikkoa. Kani totutetaan uuteen ravintoon lisäämällä sitä vähitellen alkuperäiseen ravintoon. Uuden ravinnon antaminen aloitetaan 2 viikon päästä kanin saapumisesta uuteen kotiin, jonka jälkeen uuden ravinnon lisäystä jatketaan. Näin kanin ruoansulatuskanava ehtii sopeutua muutokseen.

Kanin saatavilla on jatkuvasti oltava sopivaa korsirehua. (Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastu­seläinten suojelusta 674/2010, 19§.) Kanin perusruokaa onkin kuiva heinä. Raikasta vettäkin tulee olla aina tarjolla. Kaupoista löytyy lisäksi suuri valikoima erilaisia kaninruokia, jotka voivat olla esimerkiksi vilja- ja siemensekoituksia. Kani syö mielellään myös tuoreruokaa, kuten ruohoa, kurkkua ja porkkanaa. Varmista, että ruoka on tuoretta ja pese kasvikset huolellisesti. Lisää tuoreruokaa vähitellen, jos kani ei ole tottunut tuore­ruokaan. Kani on esimerkiksi totutettava ruohoon hyvissä ajoin ennen pihamaalle siirtämistä, jotta vältytään ruoansulatushäiriöiltä, kuten ripulilta.

Kanin saatavilla on oltava myös hampaita kuluttavaa, jyrsittävää ruokaa tai muuta jyrsimiseen sopivaa materiaalia. (Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastuseläinten suojelusta 674/2010, 19§.) Kanille voi antaa esimerkiksi pajun tai koivunoksia sekä korppuja ja kuivaa leipää jyrsittäväksi. Kanille ei sen sijaan saa antaa esimerkiksi pähkinöitä, sipulikasveja eikä sitrushedelmiä.

 

Kanien pitopaikka ja olosuhteet

Kanin kuljetukseen ja siirtämiseen käytetään kissankuljetuskoppia. Kani nostetaan asettamalla toinen käsi takakäpälien alle ja toinen käsi kanin sivulle. Kania ei saa koskaan nostaa korvista. Käsivarret kannattaa olla suojattuna kania nostettaessa, sillä kanit voivat raapia terävillä kynsillään pyristellessään otteesta irti. Kania voi harjata varsinkin karvanlähdön aikaan esimerkiksi kissanharjoilla. Kania ei yleensä tarvitse pestä. Kanilta pitää leikata kynnet ainakin joka toinen kuukausi.

Kanin pitoon tarkoitettujen tilojen on oltava sellaisia, että eläimellä on kuulo- ja näköyhteys pitopai-kassa tai sen ympäristössä tapahtuvaan toi­mintaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kanilla on oltava pitopaikassaan mahdollisuus piiloutua. Kani tarvitsee asian-mukaisen pesälaatikon, kopin tai muun vastaavan pesätilan. (Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastuseläinten suojelusta 674/2010, 18–19§.)

 

KANIN PITOPAIKAN TILAVAATIMUKSET (EVIRA 2011)

Kaneja voidaan pitää ulkona, kunhan ne voivat huonolla ilmalla vetäytyä kuivaan suojaan. Kanien on tunnettava olonsa turvalliseksi, joten koppi kannattaa jakaa kahteen osaan. Toinen muodostuu kopista, ja toinen avoimesta, verkon peittämästä alueesta. Ympäristön on oltava riittävän meluton ja rauhallinen. Ulkotarhan pohja on voitava pitää kuivana.

Lemmikkieläinkaupasta voi ostaa valmiita koppeja, mutta sen voi rakentaa myös itse. Häkin ostamisessa kannattaa muistaa, että mitä suu­rempi häkki, sen parempi se on kanille. Kopin on oltava riittävän korkea, jotta kani ulottuu vaivatta seisomaan. Ihanteellisessa tapauksessa kanilla on kopistaan pääsy suoraan aitaukseen. Koppi on asetettava suojaiseen, varjoiseen paikkaan. Valitse laadukkaita rakennusmateriaaleja, jos päätät tehdä kopin itse. Seinät kannattaa tehdä paksusta vanerista. Irrotettavat aluset helpottavat kopin siivousta. Aluset sijoitetaan nukkumistiloihin, päälle laitetaan esimerkiksi karkeita lastuja ja päällimmäiseksi heinää. Kopin lattia voidaan rakentaa esimerkiksi metalliverkosta. Näin estetään kania kaivautumasta pakoon sekä petoeläinten tunkeutuminen kopin sisälle. On kuitenkin huomioitava, että kanin pitopaikassa saa olla verkko­lattia vain, jos verkko on välittömässä kosketuksessa kiinteän pohjan kanssa. (Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastuseläinten suojelusta 674/2010, 18§.)

Kanin pitopaikassa on oltava sopivaa kuiviketta, kuten pihkatonta haketta, olkea, heinää tai muuta vastaavaa pohjamateriaalia. (Valtioneuvos­ton asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastuseläinten suojelusta 674/2010, 18§.) Kaninkopin pahnat vaihdetaan ainakin kerran viikossa. Lakaisemiseen voi käyttää esimerkiksi muovista rikkalapiota ja käsiharjaa. Häkki tulee pestä silloin tällöin esimerkiksi lemmik­kieläinkaupasta saatavalla desinfioivalla pesuaineella. Tarvikkeiksi häkkiin kani tarvitsee ruokakupin ja vesipullon tai -kupin. Häkissä pitää aina olla heinää, joka voidaan laittaa pesäkoppiin, häkkiin tai häkin ulkopuolelle ripustettavaan heinäverkkoon. Lisäksi suola- ja kalkkikivet on hyvä pitää häkissä.

Kanin kuivikkeiksi sopii parhaiten kutterinpuru. Sanomalehteä ei saa käyttää alusina, sillä painomuste on kanille myrkyllistä. Oulun Jäte­huollon kompostioppaan ja Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy:n mukaan lemmikkieläinten, kuten häkkieläinten jätökset kuivikkeineen voidaan laittaa biojäteastiaan. Eläinten jätöksiä voidaan myös kompostoida asianmukaisessa kompostorissa, mutta tällöin kompostimullan käyttöä syötävien kas­vien kasvatukseen ei suositella. Koristekasveille multaa voidaan kuitenkin käyttää. Esimerkiksi Pirkanmaan jätehuollon mukaan jätökset, kuten papanat, purut ja kuivikkeet kuuluvat sekajätteeseen. Tarkista siis alueesi käytäntö.

Erään hoivakodin asukkaiden kokemukset kanien hankinnasta ja hoidosta olivat kahdenlaisia: ”Kanit tulivat Sininauhaliiton Vihreä Veräjä -hankkeen kautta ja mukana tuli myös häkki. Hankkeen puitteissa kaneille hankittiin ulkotarha ja ulkohäkki. Henkilökunta ja asukkaat hoitivat kaneja yhdessä ja kanien terveydestä vastasi henkilökunta. Ruokinta tapahtui ohjeistetusti. Keittiöltä saatiin juureksia, vihreää heinää kasvaa omalla pihalla ja kuivaa heinää saatiin naapurissa olevalta ratsutilalta. Osa asukkaista otti kanit heti omakseen ja osallistui aktiivisesti niiden hoitoon. He saivat hoitamisesta mielekästä tekemistä ja tunsivat itsensä tarpeelliseksi. Osa asukkaista taas piti kaneja jonninjoutavina eläiminä, joilla ei ollut heille mitään arvoa. Nämä asukkaat eivät myöskään osallistuneet niiden hoitoon.”

 

Kanien hankintakustannukset

ESIMERKKI 1, HOIVAKOTIIN OSTETAAN 2 AIKUISTA KÄÄPIÖLUPPA-ROTUISTA KANIA, OSTETAAN KOPPI JA HÄKKI (KOTIELÄINTARVIKE.FI)

ESIMERKKI 2, HOIVAKOTIIN OSTETAAN 2 AIKUISTA KÄÄPIÖLUPPA-ROTUISTA KANIA, OSTETAAN KOPPI JA HÄKKI (MASTERHOUSE)

ESIMERKKI 3, HOIVAKOTIIN OSTETAAN 2 AIKUISTA, PIENTÄ SEKAROTUISTA KANIA, HÄKKI RAKENNETAAN ITSE.

 

Kanin kopin ja aitauksen rakentaminen

kanihäkki

Tässä mallissa kani mahtuu helposti seiso­maan takajaloillaan. Huonolla säällä se voi vetäytyä kuivaan koppitilaan.

Suunnitelman pohjana on käytetty David Alder­tonin teosta Pienet lemmikkieläimet. Omistajan opas. (2009)

 

Tarvittavat osat:

  • 3 kpl kolmion muotoista vanerista päätylevyä, 2 kpl suorakulmion muotoisia osia vanerista koppiin, joista kahteen tulee ovi. Pohja neliön muotoinen.
  • 2 kpl kehikkoja, joista toiseen tehdään ovi (kehikkojen mitat esim. 1,2m x 2m, ovi 0,6 m x 1,1 m)
  • Kananverkkoa, niittejä, nauloja, ruostumattomia ruuveja, 3 oveen saranat (6 kpl)
  • Hakasia lukkoihin (aitauksen ja kopin oviin, yhteensä 3kpl), lakkaa

 

  1. Aloita rakentaminen valmistamalla ja/tai hankkimalla tarvittavat osat. Pora helpottaa rakentamista. Käytä rakenteiden kiinnittämiseen ruostumattomia ruuveja.
  2. Kiinnitä kehikot nauloilla. Tue päät sovittamalla ne tukevaa alustaa vasten kiinnittäessäsi kehikoita.
  3. Kiinnitä verkko kehikkoon tätä tarkoitusta varten varatuilla niiteillä. Tarkista, ettei leikkauskohtiin jää teräviä piikkejä, joihin kani voisi satuttaa itsensä.
  4. Lakkaa koppi ulkopuolelta. Kanit voivat jyrsiä seiniä, joten sisäseiniä ei saa lakata.
  5. Aseta päät tiukasti yhteen ennen ruuvinpaikkojen poraamista. Voit käyttää puristinta apuna. Aitaus on nyt puoleksi val­mis.
  6. Aseta kopin seinään ovi noin 10 cm lattianrajasta.
  7. Viritä pohjaan metalliverkko, mikäli asetat aitauksen nurmikolle. Kiinnitä verkko kehikon toiseen reunaan. Kiristä.
  8. Aseta hakaset oviin. Aitaus on valmis!

 

KUSTANNUSARVIO KANINKOPILLE JA -AITAUKSELLE 2015

 

Kanien ylläpitokustannukset

ESIMERKKI 1, PELLETTI TILATAAN VERKKOKAUPASSA ISOMMASSA SÄKISSÄ. HEINÄ OSTETAAN MAATILALTA JA KUIVIKKEENA ON RIITTOISA PUUPELLETTI.

ESIMERKKI 2, PELLETTI OSTETAAN ELÄINKAUPASTA PIENEMMÄSSÄ SÄKISSÄ, SAMOIN HEINÄ. KUIVIKKEENA PURU.

Lähteet: www.masterhouse.fi, www.kotielaintarvike.fi, www.zooplus.fi, Oulun seudun Jyrsijäharrastajat ry, Nelli Kihniä, www.agrimarket.fi

 

Kanien terveys

Kanin yleisvointi tulee tarkistaa päivittäin. Huomiota tulee kiinnittää kanin syömiseen ja juomiseen sekä suolen ja rakon toimintaan, eli onko kani syönyt ja juonut, virtsannut ja papanoinut, ja ovatko papanat normaalin näköisiä. Lisäksi tulee seurata onko kani pirteä ja puuhakas, sekä vuotavatko silmät tai nenä.

Pieneläinlääkärin vastaanotolle kannattaa soittaa, mikäli epäilee kanin sairastuneen. Sieltä saa neuvoja puhelimitse, ja he osaavat ohjata tarvittaessa vastaanottokäynnille, joka on maksullinen. Erityisesti kokemattomien eläinharrastajien kannattaa herkästi turvautua eläinlääkäriin. Viivästynyt eläinlääkärikäynti on aina riski, sillä pienet eläimet heikkenevät nopeasti. Esimerkiksi vakavan hengitystietulehduksen pitäminen ohimenevänä flunssana voi viedä eläimen hengen.

Kaneilla voi toisinaan olla tilapäistä ummetusta tai ripulia. Ensimmäisenä vuorokautena voidaan tarvittaessa seurata tilannetta, jos eläin muutoin vaikuttaa hyväkuntoiselta. Oireet ovat usein ruokavalioperäisiä. Oireiden jatkuessa toisen vuorokauden puolelle on ehdottomasti käännyttävä eläinlääkärin puoleen.

 

KANIEN HOIDOSTA JA HYVINVOINNISTA LISÄTIETOA

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira:

www.evira.fi

Suomen Kaniyhdistys ry:

http://www.kaniyhdistys.com/

Suomen lemmikkikanit ry:

http://lemmikkikanit.com/kaninhoito.html

 

POHDINTAAKESÄELÄINTEN SOVELTUVUUDESTA ERILAISIIN YMPÄRISTÖIHIN

Kesäeläinten hankintaa koskevia päätöksiä tehtäessä on hyvä tarkastella monenlaisia näkökulmia. Sopivan eläinlajin valinnassa kannattaa miettiä esimerkiksi eläinten luonne- ja ulkonäkökysymyksiä: sopiiko hoivakodin arkeen rauhalliset vai hieman eläväisemmät eläimet tai eläinrodut, millaisia toivomuksia löytyy eläinten ulkonäön suhteen. Valittavan eläinlajin hoitoisuutta on myös hyvä pohtia: onko se helppohoitoinen vai vaativa. Millainen työpanos niiden päivittäiseen hoitoon on mahdollista asettaa? Eläimillä voi olla myös monenlaisia hyötytekijöitä, kuten kanoilla niiden tuottamat munat ja lampailla maisemanhoidolliset tekijät. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa keskustella myös asiakkaiden kanssa eläinlajin valinnasta, sillä joskus heiltäkin voi löytyä eläimiin liittyviä kokemuksia tai muistoja.

Hoivakodin sijainnilla ja käytettävissä olevilla tiloillakin on merkitystä eläinlajin valinnassa. Esimerkiksi lampaat ovat hyvä valinta kesäeläimiksi, jos hoivakoti sijaitsee alueella, jossa on mahdollista järjestää lampaille tarpeeksi suuri laidun. On myös muistettava, ettei lampaita voi pitää yksin, eli on oltava valmis ottamaan vähintään neljän lampaan katras hoidettavaksi. On hyvä huomioida, että kaupunkiympäristöönkin on mahdollista hankkia kesäeläimiä. Esimerkiksi pienikokoisina eläiminä kanat ja kanit eivät vaadi yhtä suuria alueita käyttöönsä verrattuna lampaisiin. Näin ollen kanojen ja kanien eläintilojen sijoittelussa on usein myös enemmän vaihtoehtoja. On myös huomioitava, että kanat ja lampaat ovat vahvasti laumaeläimiä ja vaativat lajitoveriensa seuraa. Kaneillekin lajitoverin seura on tärkeää. Kanien valinnassa positiivista on myös se, että ne voidaan tarvittaessa sijoittaa sisätiloihin, jos niitä halutaan pitää hoivakodissa kesäajan yli.

Hoivakodin asiakkaiden toimintakyvystä riippuen eläintiloja voidaan esimerkiksi rakentaa joko itse, rakennuttaa tai hankkia hankeavusteisesti. Asiakkaiden toimintakyvyn salliessa omatoiminen rakentaminen voi olla hyvä vaihtoehto toiminnallisuuden ja osallistamisen kannalta. Eläintilojen sijoittelussakin voidaan huomioida toiminnallisuuden näkökulma ja eläinten kyky motivoida ihmisiä liikkumaan. Eläintilojen paikkaa valittaessa voidaan esimerkiksi pohtia, onko eläintilojen oltava lähellä hoivakodin rakennuksia, vai voidaanko ne mahdollisesti sijoittaa hieman kauemmas. Sijoitteluun voi vaikuttaa esimerkiksi hoivakodin asiakkaiden kunto ja toimintakyky sekä ajalliset resurssit, mitä hoivakodilla ja sen työntekijöillä on käytössään. Rakennusten läheisyyteen sijoitettuna huonokuntoisemmatkin asukkaat saattavat päästä eläinten lähelle paremmin, ja eläinten hoito sujunee kohtuullisen vaivattomasti. Jos eläintilat päätetään sijoittaa kauemmas rakennuksista, voi eläinten hoitamiseen kulua kuitenkin kokonaisuudessaan hiukan enemmän aikaa. Eläintilojen sijoittelussa täytyy toki aina muistaa myös eläinten hyvinvointitekijät. Esimerkiksi kanojen ulkotarha on hyvä sijoittaa alueelle, jossa on kuiva pohja sekä pieniä puita tai pensaita lisäämässä viihtyisyyttä ja suojaa.

ESIMERKKEJÄ KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSISTA JA HOITOJÄRJESTELYISTÄ

Kesäkanojen – ja kanien sekä maisemanhoitotyötä tekevien lampaiden käyttöä on kokeiltu erilaisissa vanhusten – ja vammaisten yksiköissä sekä päihdehuollossa hyvin tuloksin. Kesäeläimiin liittyvän kyselyyn vastanneiden hoivakotien mukaan kesäeläinten hankintaan oli päädytty monenlaisista syistä johtuen. Esimerkiksi vanhustenhoidon puolella kesäeläinten hankintaan oli päädytty, koska oli haluttu lisätä kodinomaisuutta sekä tuottaa elämyksiä ja iloa. Lisäksi asiakkaille oli haluttu tarjota laatua. Lampailla oli ollut lisäksi maisemanhoidollisia tehtäviä rantaniityn hoidossa. Muita syitä kesäeläinten hankintaan esimerkiksi päihdehuollon puolella olivat olleet asiakkaiden ja hoitohenkilökunnan yhdessä tekeminen sekä terapeuttiset vaikutukset esimerkiksi kommunikointivaikeuksissa. Kesäeläinten hankintaan oli myös päädytty, sillä ne oli koettu muistisairaiden kanssa hyvinä houkuttimina ulkoiluun ja muisteluun. Eläinten hoitoon oli valmistauduttu perehtymällä eläinten hoitoon etukäteen käyttämällä tiedonlähteenä esimerkiksi Internetiä ja eläinten omistajia. Vanhustenhoivan puolella oli myös järjestetty keväisin yhteisöllinen eläintenhoitokoulutus asiakkaille ja henkilöstölle. Henkilöstön lisäksi muitakin alueella liikkuvia oli ohjeistettu eläinten ruokinnasta.

Eräällä vanhustenpalveluyksiköllä on ollut hyviä kokemuksia kanoista. Heidän kokemustensa mukaan esimerkiksi lupa-asiat olivat hoituneet nopeasti. He olivat olleet alussa yhteydessä ympäristöterveydenhuollon valvontaeläinlääkäriin sekä paikalliseen maaseutukeskukseen. Kanoista oli ollut paljon iloa asukkaille. Kanojen hoito oli tuntunut yksinkertaiselta, mutta oli vaatinut kuitenkin säännöllisyyttä ja tarkkuutta. Esimerkiksi puhdas juomavesi oli vaihdettava päivittäin. Kanojen munantuotanto oli ilahduttanut myös vanhuksia: munista oli paisteltu lettuja ja munakkaita. Kanojen hoito oli kasvattanut yksikön yhteisöllisyyttä ja niiden tiimoilta oli noussut huumoria. Kesäkauden lopettajaisia oli juhlittu samoin kuin kanalan avajaisia. Alkuperäiseen kotiinsa kanat olivat palanneet syksyllä. Kanojen hoidosta oli vastannut hoitajista koostuva hoitorinki.

Hoitovastuun jakamiseen löytyy hoitoringin lisäksi myös muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi päihdehuollossa oli nimetty asiakkaiden ja hoitajien joukosta vastuuhenkilöitä. Muistiyksiköissä vastuuta eläinten hoidosta oli päädytty puolestaan jakamaan pelkästään hoitajien kesken. Eläinten hoito voidaan jakaa myös esimerkiksi osastoittain tai eri yksiköiden välille. Esimerkiksi eräällä lampaita pitäneellä vanhustenkeskuksella ja palvelukeskuksella oli ollut hyviä kokemuksia yksiköittäin jaetusta vuoroviikottaisesta hoitovastuusta. Heidän kokemuksensa mukaan lampaiden saanti taloon oli ollut yllättävän helppoa. Yksiköt olivat vastanneet lampaiden hoidosta vuoroviikottain: lampaiden hoitaminen tällä menetelmällä ei ollut rasittanut hoitohenkilökuntaa liiaksi. Lampaat oli hoidettu kerran päivässä: papanoiden haravointi, veden vaihto, lisäheinän anto heinäpaalista ja vitamiinirehun antaminen oli kuulunut päivittäiseen hoitoon. Muuten yksikössä oli sovittu, että kaikki seurailevat päällisin puolin liikkuessaan pihalla, että kaikki on hyvin. Henkilökunnasta oli löytynyt vapaaehtoisia lampaidenhoitajia riittävästi.

Kesäeläimiin liittyvän kyselyyn vastanneiden hoivakotien kokemusten mukaan eläinten läsnäolosta ja hoidosta on ollut asiakkaille paljon hyötyä. Eläinten läsnäolo ja hoitaminen oli herättänyt monen hoivakodin asiakkaissa ja omaisissa pääosin myönteisiä vaikutuksia ja tuntemuksia, kuten iloa, myönteisiä elämyksiä, huumoria ja mielihyvää. Eläinten oli koettu tuoneen lisäksi lohtua, virikkeitä ja kodinomaisuutta. Eläinten oli koettu myös tuoneen hoivakodeille yhteisöllisyyden lisäksi julkisuus- ja imagohyötyä.

Eläinten läsnäolo ja hoitaminen oli herättänyt hoitohenkilökunnassa niin myönteisiä kuin kielteisiäkin tuntemuksia: iloa, vaihtelua ja piristystä, mutta toisaalta myös lisääntynyttä kiirettä ja ylimääräisen työn tunteita, vastuuta ja huoltakin. Erään vanhustenpalveluyksikön mukaan alun kielteiset tuntemukset olivat muuttuneet kesän aikana kuitenkin myönteisemmäksi: ”Alussa osa oli varautunut, jopa kielteinen. Kanojen hoito koettiin vieraaksi hoitotyöstä. Vähitellen totuttiin ja kanalasta tuli osa pihapiirin elämää. Myönteiset vaikutukset lisääntyivät.

Erään päihdehoitoyksikön mukaan henkilökunnan tuntemukset olivat puolestaan monialaisia: “Lisäsi vastuuta, työmäärä lisääntyi, välillä kiirettä tehdä kaikki työnsä. Toisaalta eläinten kanssa oleminen ja hoito, yhdessä asiakkaiden kanssa auttoi vuorovaikutuksessa ja luottamuksen löytymisessä. Eläinrakkaus yhdistää ihmisiä. Oli ilo nähdä kuinka tärkeitä eläimet olivat asiakkaille.

Kesäeläintoiminnan hyvien kokemusten ohella joitakin haasteitakin on toiminnassa esiintynyt. Esiinnousseita haasteita ovat kesäeläimiin liittyvän kyselyn vastausten perusteella olleet hoitajien kokemukset ylimääräisestä työstä, EU-määräykset ja byrokratia, tilojen sopimattomuus sekä eläinten kesän jälkeisen jatkohoitopaikan löytyminen. Päihdehuollossa haasteena ovat puolestaan olleet asiakkaiden vaihtuvuus ja vastuuhenkilöiden löytämisen hankaluus. Kaiken kaikkiaan kesäeläimiä pitäneet hoivakodit ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä kesäeläintoimintaan ja voisivat suositella sitä myös muille tahoille. Hyvän suunnittelun merkitystä uuden toiminnan aloitusvaiheessa ei koskaan kuitenkaan voida korostaa liikaa. Hyvä suunnittelu, hoitoon sitoutumisen harkitseminen sekä koko yhteisön perehdytys ja vastuun jakaminen nousivatkin kesäeläimiä pitäneillä hoivakodeilla keskeisinä ajatuksina esille liittyen kesäeläinten hankintaan, hoitoon ja kesäeläintoiminnan kehittämiseen.

 

KESÄELÄINTOIMINTAAN LIITTYVIÄ VINKKEJÄ

”Mitä useampi vastuuhenkilö henkilökunnasta on, sitä tasaisemmin työmäärä jakautuu, kun eläinten hoito tulee kuitenkin perustyön lisäksi.—” Päihdehoitoyksikön työntekijä

”Koko yhteisö täytyy riittävän hyvin ja ajoissa perehdyttää ja sitouttaa asiaan ja hoito päätöksen tulee olla ”yhteinen” eli kaikki osallistuvat hoitoon.- – Kuvia kannattaa napsia paljon ja laittaa esille niin asukkaiden polut kulkevat itsestään pihalle..” – Vanhusten ja vammaisten hoivakodin työntekijä

”Etukäteen perehtyminen ja hyvä suunnittelu sekä vastuiden jakaminen tasapuolisesti. Toisaalta vapaaehtoisia löytyy helposti. Rennolla otteella, hyvät ja asialliset oleskelusuojat ja puhtaus ovat tärkeitä. ” – Vanhustenkeskuksen työntekijä

”Hoitaminen ja siihen sitoutuminen tulee tarkkaan harkita ennen eläinten ottamista.” – Vanhustenkeskuksen työntekijä

”Kannattaa selvittää jo eläintä ottaessa mihin se syksyllä laitetaan. Hoitojärjestelyt on myös syytä sopia kirjallisesti.” – Vanhusten ja erityisryhmien yksikön työntekijä

ESIMERKKEJÄ ELÄINTEN HOITOJÄRJESTELYISTÄ

Hoitovastuun jakaminen

  • yksiköittäin
  • osastokohtaisesti
  • vuoroviikoittain
  • hoitajien kesken
  • hoitajista koostuva hoitorinki
  • henkilökunnasta ja asiakkaista nimetyt vastuuhenkilöt

 

ELÄINAVUSTEISUUDEN HYÖDYNTÄMISEN MUITA MAHDOLLISUUKSIA

Kummieläimet

Eläinavusteista toimintaa voi järjestää myös kummieläintoimintana. Leena Maija Vattisen (2014) mukaan eräällä Green Care -toimintaa harjoittavalla maatilalla on kehitetty monipuolisesti eläinavusteisen toiminnan muotoja. Tilalla on esimerkiksi ollut yhteistyötä erään hyvinvointiyrityksen kanssa kummieläintoiminnan tiimoilta. Tila tarjoaa hoivayritykselle kummieläimen, eli yhden nimetyn eläimen, jonka elämässä hoivayritys voi olla läsnä seuraamalla eläimen eloa ja olemista. Kummieläintoimintaan liittyy lisäksi tietty määrä eläimen vierailuja hoivayrityksessä. Näin hoivayrityksen asiakkaiden ja eläimen välille rakentuu pitkäkestoinen suhde.

 

Eläinvierailut

Suomessa koiranomistajat tekevät eniten eniten vapaaehtoisuuteen perustuvia eläinvierailuja. Vierailut suuntautuvat pääasiassa kehitysvammaisten, vanhusten ja lasten hoitopaikkoihin. Laitoksissa vierailevien koirien koko ja rotu vaihtelee. Koirien lisäksi laitoksissa vierailee muitakin lemmikkieläimiä, kuten kaneja, kissoja ja sikoja sekä kooltaan suurempia alpakoita ja laamoja. Esimerkiksi Suomen karvakaverit on eläinavusteista toimintaa organisoiva järjestö, jonka vierailijatarjonnassa on muitakin eläimiä koirien lisäksi.

Koirajärjestöt järjestävät toimintaan tuleville koirakoille koulutuksen. Lisäksi koirien käyttäytyminen testataan. Vierailut ovat eläimillekin intensiivisiä kokemuksia. Niitä suositellaankin esimerkiksi yhdelle koiralle tehtäväksi korkeintaan kerran viikossa. Koiran omistajan tulee mitoittaa vierailut eläimen hyvinvointi huomioiden. Järjestöillä on omia alueellisia yhteyshenkilöitään, joiden kanssa voi sopia vierailuista.

Suomessa on lisäksi yrittäjiä, joilta pystyy tilaamaan hoitopaikan pihalle vaikka koko maatilan eläimet. Tätä mahdollisuutta voidaan hyödyntää esimerkiksi kesätapahtumissa. Eläinten läsnäolo ja niiden hoitaminen voi olla mainio ohjelmanumero.

ELÄINVIERAILUJA JÄRJESTÄVIÄ ORGANISAATIOTA

Kennelliiton kaverikoirat:

http://www.kennelliitto.fi/fi/koira/kaverikoira/

Suomen karvakaverit ry:

http://suomenkarvakaverit.fi/

Hali-Bernit:

http://sennenkoirat.net/site/halibernit

Suomen Terapia-alpakat ja laamat:

www.alat.fi

 

LÄHTEET

Alderton, D. 2009. Pienet lemmikkieläimet. Omistajan opas. Helsinki: Gummerus.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2015. Muistilista kesäkanojen pitäjälle. Viitattu 15.9.2015, http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/usein+kysyttya/kesakanat/

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2015. Muistilista kesä- tai lemmikkilampaiden pitäjälle. Viitattu 12.9.2015, http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/usein+kysyttya/kesalampaat/

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2014. Eläinsuojelu ja eläintenpito. Siipikarjan, kyyhkyjen ja riikinkukkojen pitäjillä rekisteröitymisvelvoite. Viitattu 13.9.2015, http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu+ja+elainten+pito/merkitseminen+ja+rekisterointi/siipikarja/

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 2012. Kana – eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna. Helsinki: Multiprint.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 2012. Lemmikkieläin – eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna. Helsinki: Multiprint.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 2009. Tavoitteena terve ja hyvinvoiva kana. Helsinki: Erweko Painotuote Oy.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 2009. Tavoitteena terve ja hyvinvoiva lammas. Helsinki: Erweko Painotuote Oy.

Eläinten hyvinvointi Suomessa: Kansallinen eläinten hyvinvointiraportti. 2012. Eläinten hyvinvointikeskus. Helsinki: Eläinten hyvinvointikeskus.

Eläinten lääkinta ja hoito: käsikirja eläintenhoitajille. 2010. Sirkkola, H. & Tauriainen, S. (toim.) Helsinki: Opetushallitus.

Eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396.

Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy. Jätteiden ABC. Viitattu 12.11.2015, http://www.ekjh.fi/ja_l.html#

Green Care Finland Ry 2015. Mitä on Green Care? Viitattu 22.9.2015, http://www.gcfinland.fi/MitaOnGreenCarePaavalikko;jsessionid=E11B3A2EE24B63240725127D4BEA02EC.18

Green Care Finland ry. 2012. Green care toiminnan eettiset ohjeet. Viitattu 20.9.2015, http://www.gcfinland.fi/file/original/eettisetohjeet.pdf?fileId=18029

Hakapellon lammastila. Lampaan hoito-ohje. Viitattu 5.11.2015, http://www.hakapelto.fi/lampaan-hoito-ja-ruokinta

Hasheider, P. 2009. How to raise sheep: everything you need to know: breed guide & selection, proper care & healthy feeding, building facilities & fencing, showing advice. Minneapolis, MN: Voyager Press.

Hassinen, K. 2014. Omat kanat, omat munat. Pihakanalan perustaminen. Helsinki: Tammi

Jansson, H. & Särkijärvi, S. 2010. Talliympäristöopas. Viitattu 12.1.2015, http://www.vapo.fi/filebank/277–4794-talliopas_2010_v3_lr.pdf

Jyväskylän Kani- ja Jyrsijäyhdistys ry. Hoitoneuvonta. Viitattu 29.10.2015, http://www.jyrsijat.org/hoitoavustus.php

Karvaterapiaa: eläinavusteinen työskentely Suomessa. 2013. Ikäheimo, K. (toim.) Helsinki: Solution Models House.

Knuutila, J. 2002. Kuivikkeiden ominaisuudet on hyvä tuntea. Viitattu 12.11.2015, http://www.pellervo.fi/maatila/mp10_02/kuivikkeet.htm

Laki eläinten kuljetuksesta. 1429/2006.

Oulun Jätehuolto 2015. Kompostista kukkaruukkuun. Viitattu 12.11.2015,

Pirkanmaan jätehuolto. Lemmikkieläinten jätteet. Viitattu 12.11.2015, http://www.pirkanmaan-jatehuolto.fi/Tietori/lemmikkielainten_jatteet

ProAgria Etelä-Suomi ry. 2015. Laidunpankki. Viitattu 5.11.2015, http://www.laidunpankki.fi/sivu.tmpl?sivu_id=259

ProAgria ja Maa-ja Metsätalousministeriö. 2007. Maisemalaiduntaminen – opaskäytännön toteuttamiseen. Painorauma.

Rehnström, K. 2005. Kylpevät kanat ja sarvipäälehmät- kotieläinten hyvinvointi ja sen haasteet. Kerava: Savion Kirjapaino

Rotukanayhdistys ry 2015. Kesäkanan hankkiminen ja pito. Viitattu 12.9.2015, http://www.kanayhdistys.com/kanainfoa/kesakanan-hankkiminen-ja-pito/

Salovuori, T. 2014. Luonto kuntoutumisen tukena. Tampere: Mediapinta.

Salmela, J. 2015. Viidakkoportaat: eläinavusteisen valmentajan opas. Helsinki: Alfa Partners.

SEY ry 2015. Pesät. Viitattu 14.10.2015, http://www.kanatieto.fi/kanan-kasvattajalle/pesat

Soini, K. & Lilja, T. (toim.) 2014. Alkuperäiset kotieläinrotumme Green Care-toiminnassa. Julkaisusarja MTT Kasvu, numero 19.

Suomen kaniyhdistys ry. 2012. Kanin ruokinta ja hoito ohje. Viitattu 23.10.2015, http://www.kaniyhdistys.com/KaninRuokintajaHoitoOhje.pdf

Telkänranta, H. 2004. Kanojen maailma. Dark Oy, Sanasilta Oy.

Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta 8.7.2010/673.

Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura-ja harrastuseläinten suojelusta 8.7.2010/674.

Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta 10.6.2010/673.

Vattinen, L. 2014. Maatilaympäristöstä vihreää voimaa ja virkistystä. Hämeen ammattikorkeakoulu. Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma. Opinnäytetyö. Viitattu 22.9.2015, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/86490/opinnaytetyo_maatilaymparistosta_vihreaavoimaajavirkistysta.pdf?sequence=1

VoiMaa- hanke! 2014. Luonto hyvinvoinnin lähteenä- suomalainen Green Care. Viitattu 20.9.2015, https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/hankkeet/greencare/voimaa/greencare.pdf

Äärilä, M. & Harmoinen, T. 2007. Lampaan kasvattajan käsikirja. Porvoo: WS Bookwell Oy

 

Hyvinvointipolut kuntoutumisen tukena

Hyvinvointipolut kuntoutuksen tukena – opas

(tulostettava pdf -opas)

© Sofia Uuksulainen, Turku AMK ja Vihreä Veräjä Sininauhaliitto 2017
Etukannen kuva: Satu Matikka
Muut kuvat: Tuomo Salovuori, Satu Matikka, Minna Malin & kuvapalvelu Pixabay

 

SISÄLLYSLUETTELO

ELVYTTÄVÄ LUONTO

Hyvinvointipolut Suomessa

Luontoympäristö itsessään elvyttää

Polut hyödyntävät elpymisen vaiheittaisuutta

Elpymisen vaiheet

Miksi polku?

KAIKKI ALKAA SUUNNITTELUSTA

Kohderyhmä

Tavoitteet

TUUMASTA TOIMEEN

Turvallisuus

Esteettömyys

Rastipaikat ja luvat

Pohdittavaksi

MITÄ TARVITAAN?

Rastitehtävät

Opasteet ja kartta

Tiedotus

IDEOITA RASTITEHTÄVIIN LAPSILLE JA AIKUISILLE

Rastit aikuisille 1-9

Rastit lapsille 1-10

LÄHTEET

 

Elvyttävä luonto

metsäinen järvimaisema

HYVINVOINTIPOLUT SUOMESSA

Ensimmäinen psykologisia harjoitteita sisältävä luontoreitti, Voimametsä, avattiin Ikaalisiin keväällä 2010. Nykyään polkuja löytyy jo ympäri Suomea. Yksi tunnetuimmista, Mielipolku, löytyy Tampereelta Pitkäniemen sairaala-alueelta, mutta esimerkiksi Tapio Biotalous sekä Luonnontie yritys ylläpitävät myös useita polkuja ympäri Suomea.

Polkujen perusajatuksena on luonnossa liikkumisen yhdistäminen ympäristön tietoiseen havainnointiin rastitehtävien muodossa. Metsä- ja luontoympäristön kokemiseen ja havainnoimiseen liittyvät harjoitteet perustuvat tutkimustietoon siitä, että luonnolla on ihmisen kehoa ja mieltä elvyttäviä vaikutuksia. Polut hyödyntävät myös tämän elpymisprosessin vaiheittaisuutta, josta kerrotaan tarkemmin myöhemmin tässä luvussa. 

Monet jo olemassa olevat polut perustuvat yhdistelmään elvyttävässä ympäristössä liikkumista sekä psykologisia rentoutumiseen ja itsetutkiskeluun tähtääviä harjoitteita. Oppaassamme tuomme kuitenkin hyvinvointipolkujen luomiseen vaihtoehtoina myös elementtejä perinteisistä luontopoluista sekä psykologisten harjoitteiden rinnalle myös tekemistä erilaisten fyysisten ja toiminnallisten harjoitteiden muodossa.

LUONTOYMPÄRISTÖ ITSESSÄÄN ELVYTTÄÄ

Luontoympäristössä oleskelun tuottamia positiivisia psyykkisiä ja fyysisiä vaikutuksia voidaan kutsua elpymiseksi (restoration). Luonnossa liikkumisen ja oleskelun hyvinvointivaikutuksia on tutkittu ympäri maailmaa. Tutkimuksissa on vertailtu esimerkiksi luonto- ja kaupunkiympäristöissä kulkemista verrattuna kaupunkiympäristöön. Tulosten mukaan luontokävely alentaa kaupungissa kävelyä enemmän pulssia ja verenpainetta, tasoittaa sydämen lyöntivälin vaihtelua ja vähentää ”stressihormoni” kortisolin pitoisuutta syljessä. Tutkimukset osoittavat lisäksi, että luonnossa oleskelu ja kävely lisäävät immuunipuolustuksen luonnollisten tappajasolujen määrää. Vaikutus alkaa jopa 10minuutissa ja voi kestää jopa 30 päivän ajan. Fyysisten hyvinvointivaikutusten lisäksi luonnossa oleskelulla on myös monia psyykkisiä hyvinvointivaikutuksia.  Se lisää myönteisten tunteiden kokemusta ja vähentää kielteisiä tunteita, kuten ärtymystä ja masennuksen jaahdistuneisuuden kokemusta. Luonnossa oleskelu lisää elinvoimaisuuden ja energisyyden kokemuksia sekä  parantaa tarkkaavuutta.

Ihmisten mielipaikat sijoittuvat usein luontoympäristöön, ja etenkin vierailut luontoympäristössä sijaitsevissa vierailut luontoympäristössä sijaitsevissa mielipaikoissa ovat yhteydessä suurempiin psyykkisiin elpymiskokemuksiin. Luonnon hyvinvointia edistävä vaikutus on erityisen tehokas voimakkaasta tai kroonisesta stressistä kärsivillä. Erityisesti rahaan ja töihin liittyvät huolet ovat tutkimuksien mukaan yhteydessä suurempiin elpymisen kokemuksiin luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissa. Vapaa-ajan toiminnoista luonnossa oleskelua tai kävelyä pidetään erityisen tehokkaana tapana toipua stressistä, ja etenkin väsyneenä ja stressaantuneena luontoympäristöä arvostetaan enemmän kuin kaupunkiympäristöä.

metsä

POLUT HYÖDYNTÄVÄT ELPYMISEN VAIHEISUUTTA

Suomalaisista jo noin 60% harrastaa nyt luonnossa oleskelua jossain muodossa. Eikä ihme, sillä keskimäärin suomalaisella on metsään vain 200 metrin matka omasta asuinpaikastaan. Tavallisimmin ulkoilu tapahtuukin juuri omilla lähialueilla. Luonnossa liikkumiseen ja oleskeluun suomalaisia kannustavat esimerkiksi kotien ja kesämökkien läheiset ulkoilualueet, sienestys ja marjastus, luontopolut sekä vaellusreitit. Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta asua luontoalueiden läheisyydessä. Toisinaan luonto unohtuu myös niiltä, joille se olisi helposti saavutettavissa. Erityisesti työttömät ulkoilevat muita suomalaisia vähemmän. Elämäntapamme ovat muuttuneet kaupungistumisen myötä. Liikkumattomuus, kiire ja kaupunkiympäristössä asuminen ovat etäännyttäneet myös monien muiden suomalaisten luontosuhdetta aiempaan verrattuna. Tämän vuoksi on alettu pohtia, kuinka viherympäristöjen tarjoamaa hyvinvointia ja liikuntamahdollisuuksia voitaisiin mahdollisimman hyvin hyödyntää. Hyvinvointipolun tavoitteena on opettaa ihmisiä käyttämään oman lähiympäristönsä luontoa hyvinvointinsa edistämiseen sekä pyrkiä löytämään keinoja vaikutusten tehostamiseen. 

Erilaisten tehtävien liittämistä luonnossa liikkumisen hyvinvointia edistäviin vaikutuksiin on pyritty selvittämään useissa tutkimuksissa. Niiden mukaan tutkimusryhmät, joiden luonnossa liikkumiseen on yhdistetty tarkkaavaisuus- ja tietoisuusharjoitteita, kokivat psyykkisen hyvinvointinsa kohentuneen enemmän vapaasti luonnossa liikkuneeseen verrokkiryhmänsä verrattuna. Tuloksista voidaan päätellä, että huolella tehdyt harjoitteet voisivat tuottaa hyvinvointivaikutusten tehostumista.

ELPYMISEN VAIHEET

Tutkimustieto osoittaa elpymisen olevan vaiheittainen prosessi ja että sen eri osa-alueet etenevät ajallisesti eri tavoin. Fysiologinen, eli kehoon kohdistuva elpyminen alkaa jo muutamassa minuutissa. Hengitys rauhoittuu 4-5 minuutissa. Pulssi, lihasjännitys sekä verenpaine laskevat 10 minuutin luonnossa oleskelun jälkeen. Fysiologiset elpymisreaktiot perustuvat rentoutumisen kokemuksiin sekä stressistä palautumiseen. Pidempiaikainen luonnossa oleskelu johtaa myös moniin pysyvämpiin terveysvaikutuksiin.

Kehon elpymistä seuraa limittäin mielialan kohentuminen. Joidenkin tutkimusten mukaan jo viiden minuutin kevyt kävely luonnossa nostaa mielialaa. Osa tutkimuksista kuitenkin todensi, että luontoympäristössä kävelleet kokivat mielialansa kaupunkiympäristössä kävelleitä merkittävästi paremmaksi vasta 20 minuutin kävelyn jälkeen. Koska tutkimustieto antaa olettaa mielialaan liittyvien muutoksien vaativan hieman enemmän aikaa, voidaan psyykkistä hyvinvointia parantavat harjoitteet käyttää tehokkaimmin hyvinvointipolun keskivaiheilla.

Myös tarkkaavuus paranee luontoympäristössä. Monissa tutkimuksissa on todettu luonnossa liikkumisen vaikuttavan myönteisesti tarkkaavuuteen 40–50 minuutissa. Tarkkaavuuden parantuessa ja elpymisen edelleen syventyessä ajatukset selkeytyvät. Tätä vaikutusta voidaan hyödyntää sijoittamalla oman elämän reflektointia ja pohdintaa vaativia rastitehtäviä hyvinvointipolun loppuun.

Jos hyvinvointipolun tavoitteena on terveyden edistäminen ja elpymisen kokemuksia halutaan tehostaa, voidaan polku rakentaa näitä elpymisen vaiheita mukaillen alkamaan kehon elpymistä edistävistä harjoitteista ja kohti pidemmän ajan vaativia psyykkisen elpymisen ja tarkkaavaisuuden sekä reflektiokyvyn parantumisen tasoja.

Elpymisen vaiheittaisuutta voidaan selittää useilla erilaisilla teorioilla. Psykofysiologinen stressiteoria korostaa elpymistä stressistä palautumisena ja esittää luontonäkymien herättävän välittömiä myönteisiä emotionaalisia ja fysiologisia reaktioita. Tarkkaavuuden elpymisteoriassa elpymistä puolestaan lähestytään suunnatun tarkkaavuuden palautumisena kuormituksesta.

Tarkkaavaisuuden palautumisen teoriassa pohditaan tarkkaavaisuuden eri laatuja. Arjessa tarvittavaa, kuormitukselle altista suunnattua tarkkaavuutta ja toisaalta luonnossa tapahtuvaa ”lumoutumista”, jolla tarkoitetaan tarkkaavuuden tahatonta suuntautumista miellyttävässä ja turvalliseksi koetussa ympäristössä. Luonto elvyttävänä ympäristönä herättää tahatonta tarkkaavuuden suuntautumista, jolloin voidaan sanoa, että ”silmä lepää”, ja suunnatun tarkkaavuuden resurssit pääsevät latautumaan akkujen tavoin.

Molemmissa teorioissa voidaan ajatella luontoympäristöjen erityisen elvyttävyyden perustuvan siihen, että ihminen on pitkän evoluutionsa aikana pitkällä aikavälillä sopeutunut fysiologisesti luontoympäristöön.

luonnon terveysvaikutukset

MIKSI POLKU?

Miksi juuri hyvinvointipolut sitten olisivat hyvä tapa hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia ja elpymistä?  Paitsi, että polut hyödyntävät elpymisen vaiheittaisuutta on poluissa lisäksi paljon käytännön hyötyjä, jotka tekevät poluista taloudellisen ja helposti muunneltavan tavan järjestää toimintaa luonnossa. Taloudellisuudella tarkoitetaan polkujen olevan hyvin edullisia rakentaa ja ylläpitää. Niiden suunnittelu ja toteutus voi olla jopa täysin ilmaista. Jos kaikki materiaali tuotetaan sähköisesti ja rastipaikat ovat materiaaliin merkattuina esimerkiksi valokuvin, ei polku vaadi kuin osallistuilta sopivan laitteen materiaalin avaamiseen. Toisaalta rastimerkit, kartat ja tehtävät voidaan toteuttaa edullisesti myös tulostamalla tai luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Myöhemmissä luvuissa luettelemme tarkemmin esimerkkejä tavoista organisoida hyvinvointipolku.

Toisena hyvinvointipolkujen etuna voitaisiin mainita niiden helppous. Polkuja on helppo rakentaa paikasta riippumatta matalalla kynnyksellä, oman näköisiksi. Polkuihin ei tarvita välttämättä erityisiä materiaaleja ja läheltä löytyvää metsä-, puisto tai puutarhaympäristöä hyödyntämällä matkoihin ei kulu turhaa aikaa ja vaivaa. Kun paikka polulle on löytynyt, voidaan rasteja helposti muokata erilaisille ryhmille sopiviksi tai yhdistää samalle polulle eritasoisia tehtäviä. Toimimattomia tehtäviä ja rasteja voidaan myös vaihtaa ja muokata ilman suurta vaivaa. Vastaavasti hyvän ja toimivan polun voi siirtää toiseen paikkaan toteutettavaksi uudestaan esimerkiksi jonkin toisen ryhmän kanssa. Polun ja sen tehtävien varioimisessa on huomioitava kuitenkin monia tekijöitä, jotta jo ensimmäinen hyvinvointipolku tuottaisi onnistumisen ja hyvinvoinnin kokemuksia. Seuraavassa luvussa kerromme polkujen suunnittelusta ja siitä, millaisia asioita polkua rakentaessa tulisi huomioida.

polku

Kaikki alkaa suunnittelusta

metsäinen järvenranta

Suunnittelussa on alusta asti hyvä huomioida muutamia asioita, jotta hyvinvointipolusta tulisi sitä kiertäville mielekäs ja epämiellyttäviltä yllätyksiltä vältyttäisiin. Suunnittelu on hyvä aloittaa kohderyhmästä, jolle polkuon suunniteltu. Kun tiedossa on ryhmä, voidaan alkaa myös pohtia tavoitteita, joita ryhmän toiminnalle voidaan asettaa. Tavoitteet määrittävät millaisia tehtäviä polun rasteille laitetaan ja antavat raamit koko toiminnan suunnitteluun. Suunnittelun tulisi kuitenkin olla hauskaa ja luovaa puuhaa. Monille kokeneille ohjaajille ryhmän ja sen tavoitteiden pohdinta tuleekin luonnostaan ja omalle ryhmälle sopivien harjoitteiden tunnistaminen on helppoa. Nämä henkilöt kappale haastaakin pohtimaan voisiko ryhmälle löytyä jotain uutta ja erilaista uudenlaisen tavoitteiden asettelun myötä.

KOHDERYHMÄ

Kohderyhmä vaikuttaa polun suunnitteluun reitin pituuden ja tehtävien valinnan osalta. Toisinaan kohderyhmä voi olla hyvin laajakin, jolloin on syytä miettiä, miten tehtävistä tehdään suuremmalle kohderyhmälle sopivia. On myös mahdollista suunnitella ja rakentaa hyvinvointipolulle erilaisia vaihtoehtoja joko reitin pituuden ja vaativuuden tai tehtävien tason suhteen. Joskus polkuja kannattaa suosiolla tehdä useampi, sillä liian laajat tai yksinkertaistetut tehtävänannot tai reitit eivät välttämättä palvele lopulta ketään.  Reitin pituutta ja maaston haastavuutta arvioitaessa on ensisijaisesti huomioitava kohderyhmän toimintakyky. Jokaisen polulle osallistujan tulee päästä polulle ja kyetä kiertämään sen kaikki rastit ilman suurempaa vaivaa. Reitin valinnassa on hyvä huomioida sen pituuden lisäksi esimerkiksi maaston tasaisuus ja helppokulkuisuus. Joidenkin ryhmien kanssa myös eksymisvaara on otettava huomioon. Polun suunnittelussa on kuitenkin myös mielekästä huomioida kohderyhmän sisäiset yksilölliset erot ja pyrkiä välttämään ryhmän toimintakyvyn aliarvioimista. Maastosta ja sen esteettömyydestä kerromme lisää kolmannessa luvussa.

Kohderyhmä vaikuttaa luonnollisesti myös tehtävien tasoon. Se, onko ryhmässä lapsia tai aikuisia, vaikuttaa tietenkin tehtävien asetteluun, mutta yksittäisten lapsi ja aikuisryhmien erityistarpeet kannattaa ottaa huomioon. Erilaiset toiminta-, havainnointi- ja keskittymiskyvyn rajoitteet vaikuttavat tehtävien suunnitteluun, mutta monista tehtävistä pystytään helposti muokkaamaan helpompia ja hiukan haastavampia versioita erilaisten yksilöiden ja ryhmien tarpeen mukaan. Tärkeää on myös tehtävien suunnittelussa välttää ryhmän kykyjen aliarvioimista. Jos rastitehtävät koetaan liian helpoiksi tai muuten epäsopiviksi, syntyy turhautumista, joka ei edistä hyvinvointia. Sama vaikutus on liian vaikeilla rastitehtävillä. Samalle kohderyhmälle voidaan kuitenkin rakentaa hyvin eritasoisiakin polkuja, siitä riippuen onko tavoitteena esimerkiksi virkistys, rentoutuminen, uuden oppiminen tai fyysisen aktiivisuuden lisääminen. Seuraavassa kappaleessa käymme läpi tavoitteiden vaikutusta tehtävien sisällön suunnitteluun.

TAVOITTEET

Kun kohderyhmän tarpeisiin kohdistuva arviointi on tehty, on syytä pohtia, millaisia tavoitteita hyvinvointipolulle halutaan asettaa. Hyvinvoinnin edistäminen on jo hyvä tavoite itsessään, mutta hyvinvointi koostuu fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä, joista voidaan keskittyä tarpeen mukaan vaikka kaikkiin tai sitten kohdentaa huomio niistä yhteen. Koska luonnossa liikkuminen ja sen havainnointi tuottavat itsessään hyvinvoinnin kokemuksia, voi tavoite olla hyvin myös tiedollinen ja keskittyä vaikkapa lähiympäristöön tutustumiseen historian tai luontotietämyksen kautta.

Toiminnalle asetetut tavoitteet vaikuttavat moneen tekijään niin suunnittelu kuin toteutusvaiheessakin. Ensisijaisesti ne vaikuttavat tietenkin rastitehtävien sisältöön, mutta tavoitteet on hyvä pitää mielessä myös esimerkiksi rastien sijaintia ja ryhmäkokoa suunniteltaessa.

Rastitehtävissä toiminnan tavoitteet ovat näkyvissä selkeimmin. Polulla voidaan tutustua luontoon, omaan itseen tai vaikka ryhmään, jonka kanssa polulla kuljetaan. Painotukset eivät sulje toisiaan pois, ja monipuolisella polulla ne voivat kulkea hyvin limittäinkin.  Sen lisäksi voidaan pohtia, halutaanko polulla painottaa fyysistä aktiivisuutta, psyykkisiä harjoitteita, sosiaalista puolta vai uuden oppimista. Fyysiseen aktiivisuuteen ja kehon hyvinvointiin voidaan vaikuttaa luonnollisesti tehtävillä, joissa liikutaan ja aktivoidaan kehoa. Psyykkistä hyvinvointia tukevia tehtäviä ovat esimerkiksi mindfulness-harjoitteet, joissa keskitytään tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon, sekä monet luonnon havainnointiin ja sitä kautta mielen elpymiseen tähtäävät harjoitteet. Sosiaalisiin suhteisiin liittyviä tavoitteita voidaan lähestyä tehtävillä joiden keskiössä ovat vuorovaikutus ja jakaminen.

Tehtävät, jotka johtavat yhdessä tekemiseen tai herättävät keskustelua, toimivat usein lähes vahingossa myös sosiaalista kanssakäymistä edistäen. Tiedollisia tavoitteita voidaan lähestyä joko suoraan tai välillisesti luonnossa liikkuen. Luonnontietämystä ja tietoa ympäristöstä on helppo lisätä tehtäviin pieninä tietoiskuina tai vaikkapa tietovisana. Leikin ja tehtävien kautta on mahdollista oppia alueen kasveista, eläimistä ja historiasta. Lisäksi luonto toimii myös innostavana oppimisympäristönä esimerkiksi numeroiden, värien ja kielten opettelussa.

Monipuolisella ja hyvin suunnitellulla polulla voidaan käyttää useita tavoitteita päällekkäin ja se on usein myös tarkoituksenmukaista. Eri tyyppisten tehtävien yhdistely tekee polusta innostavan kiertää loppuun asti ja hyvinvoinnin eri osa-alueet tulevat käsitellyksi laajemmin. Tärkeää on kuitenkin säilyttää polun punainen lanka alusta loppuun asti. Jos erilaisia harjoitteita yhdistelee huolimattomasti, voi polun kiertäjille jäädä polusta epäselvä ja turhautunut olo. Tämän välttämiseksi polun voi rakentaa esimerkiksi jonkin teeman tai tarinan ympärille, johon erilaiset tehtävät saadaan linkitettyä siten, että eheä kokonaiskuva säilyy. Lasten kanssa hahmot ja sadut ovat hyvä keino yhtenäistää rasteja. Aikuisryhmille riittää usein rastien ja tehtävien yhtenäinen ulkoasu sekä toistuva kerrontatyyli. 

kaksi ihmistä metsässä

Tavoite voi joissain tapauksissa vaikuttaa myös tehtävien sijaintiin. Yhdessä kohderyhmän kanssa se vaikuttaa siihen onko polku mielekästä rakentaa tuttuun vai ennestään vieraaseen ympäristöön ja siihen millainen on reitin kokonaispituus ja toisaalta myös rastien väliset välimatkat. Joskus voi olla tavoitteenmukaista lisätä reittivalinnoilla kiertäjien fyysistä aktiivisuutta, toisinaan taas helppokulkuinen ja lyhyt reitti sopii ryhmälle paremmin. Jos ryhmä koostuu eri toimintakyvyn omaavista osallistujista, kannattaa myös suunnittelussa huomioida eritasoiset liikkujat, vaikka kokonaan erillisillä reittivaihtoehdoilla. Tärkeintä hyvinvointipolulla on kuitenkin yhteinen matka sekä rastien tehtävät, joten usein kauniin luontoympäristön tarjoaminen ja kaikille esteettömän kulun mahdollistaminen riittävät. Polun ei tarvitse sijaita kaukana, vaan onnistuneen ja ryhmän tavoitteisiin sopivan polun voi rakentaa vaikka omalle pihalle. Luontoympäristössä tapahtuva elpyminen on tietenkin parhaimmillaan, kun luonto ympäröi polulla kulkijat täysin, mutta rastitehtävillä kulkijoiden huomio voidaan ohjata lumoutumaan myös oman pihan luontoelämyksistä esimerkiksi eri aisteja hyväksikäyttäen.

Tavoitteet vaikuttavat myös siihen minkä kokoisessa ryhmässä polkua suositellaan kierrettävän. Hyvinvointipolku voidaan tietenkin suunnitella niin, että tehtävänannot sopivat sekä yksin että isommissakin ryhmissä toteutettaviksi, mutta jo olemassa olevilta poluilta kerätyn palautteen mukaan polut ovat useimmissa tapauksissa parhaimmillaan kaksin tai pienessä ryhmässä kierrettynä. Parin kanssa ja pienissä ryhmissä erityisesti keskusteluharjoitukset toimivat usein parhaiten ja luonnossa liikkumisessa säilyy rauha. Hyvinvointipolkua voidaan kuitenkin suunnitella myös isommalle ryhmälle, jos tavoitteena on esimerkiksi ryhmäyttäminen. Hyvinvointipolku voisikin olla sopiva työskentelytapa vaikka uuden tiimin tai luokan ryhmähengen luomiseen. Kun toiminta ei ole täysin ohjattua, jää tilaa myös vapaalle keskustelulle ja tutustumiselle tehtävien lomassa.

ihminen metsässä

Tuumasta toimeen

aikuinen ja lapsi kävelevät eteenpäin

Pian suunnittelun aloittamisen jälkeen on jo aika pohtia käytännön toteutusta. Usein suunnittelu ja toteutusvaihe tapahtuvat rinnakkain ja suunnitelmia muutetaan toteutuksessa esiintyvien haasteiden ilmetessä. Käytännön toteutukseen liittyy myös paljon päällekkäisyyttä suunnitteluvaiheen kanssa ja niitä ei kannatakaan kokonaan erottaa toisistaan. Osa toteutukseen liittyvistä käytännön asioista voi viedä myös aikaa, eikä niitä sen vuoksi kannata jättää aivan viime tippaan.

TURVALLISUUS

Kun suunnittelussa hyvinvointipolulle on päätetty sijainti ja reitti, on aika pohtia millaisia käytännön haasteita  niihin voi liittyä. Kaikkien ryhmien kanssa on tarpeen pohtia polun turvallisuutta. Jos polku on pitkä ja suun- niteltu metsään on tärkeää kartoittaa alueella liikkumisen riskit, jotta esimerkiksi eksymisiltä ja loukkaantumisilta vältyttäisiin. Riskiarvion on hyvä tehdä osana turvallisuussuunnitelmaa. Turvallisuussuunnitelma laittaa kirjoittajan pohtimaan riskien luetteloinnin lisäksi niihin varautumisen keinoja sekä erilaisiin hätä- ja pelastustilanteisiin reagoimista.

turvallisuussuunnitelman rakenne

ESTEETTÖMYYS

Monien ryhmien kanssa on tarpeen miettiä myös alueen ja reitin esteettömyyttä. Esteettömyydellä tarkoitetaan kaikkia niitä tekijöitä, jotka mahdollistavat erilaisista rajoitteista kärsivien kohderyhmien osallistumisen. Liikkumisen esteettömyyden lisäksi on hyvä huomioida näkemisen, kuulemiseen, kommunikaatioon ja ymmärrykseen liittyvät esteet. Hyvin suunniteltu ja esteetön luontoreitti mahdollistaa turvallisen luonnossa liikkumisen ja oleskelun kaikille. Paitsi, että esteettömät reitit tarjoavat luonnosta nauttimisen mahdollisuuden monille erityisryhmille, niin jokainen luonnossa liikkuja voi hyötyä jossain elämänvaiheessa luontoympäristön esteettömyydestä.

Esteettömyyden kartoitus on hyvä aloittaa alueelle saapumisesta. Jos paikalle on vaikeaa päästä tai sinne pääsy vaatii esimerkiksi oman auton tai korkeita kustannuksia, ei paikkaa voi pitää täysin esteettömänä. Kohderyhmän olisi tärkeää päästä polulle helposti mahdollisuuksiensa ja toimintakykynsä mukaan kävellen, julkisella liikenteellä tai järjestetyllä kuljetuksella.

Myös itse polun tulee olla rakenteeltaan esteetön. Esteettömyyskartoitukseen kuuluvat muun muassa maaston vaativuus, reitin pituus, tarvittavat lepopaikat ja opasteiden selkeys. Joidenkin ryhmien kanssa on myös hyvä huomioida mahdollisuus evästaukojen pitämiseen.

puistonpenkit ja kaide

 

 

 

RASTIPAIKAT JA LUVAT

Metsässä ja luonnossa tapahtuvaa toimintaa suunniteltaessa on toisinaan myös tarpeellista ottaa yhteyttä maanomistajaan ja keskustella alueen käyttämiseen liittyvistä luvista. Lyhytaikaisiin rastipisteisiin erillistä lupaa ei yleensä tarvita, mutta jos suunnittelet hyvinvointipolulle kiinteitä, pysyvämpiä rastipisteitä on niihin pyydettävä aina lupa maanomistajalta. Maanomistajalta voit saada myös apua alueen kartan hankkimiseen sekä vinkkejä rastien sijoitteluun. 

Onnistuneiden rastipaikkojen valitseminen vaatii hiukan tutustumista ympäristöön. Sijoittelussa on tärkeää huomioida rastien kuormittavuus ympäristölle. Jos suunnitteilla on pysyvä tai pitkäaikainen polku, on syytä välttää arkoja maastokohteita. Hyvin kulutusta kestäviä maastoja ovat esimerkiksi kallioisen maastot, mustikka- sammal- ja puolukkatyypin kankaat sekä vanhat heinäniityt ja laidunmaat. Jos hyvinvointipolku on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön pienelle kävijämäärälle, eikä polun tarvitse olla täysin esteetön, voi rastipaikoissa käyttää enemmän luovuutta.

Rastien sijoittelussa kannattaa kuitenkin huomioida myös elpymisen vaiheittaisuus ja polulla liikkujien johdattelu askel kerrallaan lähemmäs johdattelu askel kerrallaan lähemmäs luontoa ja kohti rauhoittumista. Hyvinvointipoluista tehdyn tutkimuksen mukaan pidetyimmät rastipaikat sijaitsivat luonnon ympäröiminä tai veden äärellä. Vastaavasti häiritsevänä pidettiin rakennetun kaupunkiympäristön läheisyyttä sekä esimerkiksi liikenteen ääniä. Aina polkua ei ole mahdollista sijoittaa täysin luonnon ympäröimään metsäympäristöön. Silloin rastien tehtävillä ja järjestyksellä on suuri merkitys kehon ja mielen elpymisen ja polulla rauhoittumisen varmistamisessa. Tehtävillä voidaan johdatella kulkijoita huomioimaan ympäröivää luontoa askel askeleelta enemmän sekä valmistella ja alustaa ympäristön muutoksiin sekä mahdollisiin häiriötekijöihin. Kuuntelua, hiljaisuutta ja rauhaa vaativat tehtävät on hyvä sijoittaa mahdollisimman syvälle luontoympäristöön, mutta niidenkin tehtävänannoissa voidaan polulla kulkijaa auttaa reagoimaan häiritseviin ääniin työntämällä ikävät äänet pois tarkastelusta ja keskittymällä miellyttävämpiin aistikokemuksiin. Kun tehtävänannot johdattavat kulkijan keskittymään luonnon tarkkaan havainnointiin, ei ympäristöllä ole enää niin suurta merkitystä.

Jotta polku säilyisi kulkijoilleen kiinnostavana, on sen hyvä sisältää vaihtelevia maastoja ja rastipaikkoja. Esteettömyyden sijaan voi joidenkin ryhmien kanssa pohtia maaston haastavuuden hyödyntämistä. Erityisesti nuorten kanssa itsensä haastaminen ja ylittäminen ovat teemoja, joita voidaan myös polun toteutusvaiheessa hyödyntää. Kaikille ryhmille mielekästä on, että valittu reitti antaa mahdollisuuden kulkea pikkuhiljaa syvemmällä luontoon ja toisaalta asteittaiseen paluuseen kohti kaupunkiympäristöä. Samoin tehtävien suhteen on turvallisinta aloittaa itsetutkiskelu vaiheittain ja palauttaa kulkija vaihe vaiheelta takaisin tähän hetkeen ja arkisempiin ajatuksiin.

POHDITTAVAKSI

Kun polku on saatu suunniteltua valmiiksi ja mahdollisesti jo käyttöönkin, voidaan vielä monia seikkoja harkita uudelleen. Esimerkiksi onko hyvinvointipolusta kokeilun jälkeen mahdollista tehdä pysyvämpää vai onko sen tarkoitus jäädä kertaluontoiseksi. Jos polkua suunnitellaan tai muutetaan pysyvämpään muotoon, voidaan miettiä tarvitseeko tehtäviä muokata esimerkiksi erilaisten kohderyhmien tai vuodeaikojen mukaan eläviksi. Voidaan myös pohtia, onko polulla mielekästä kulkea itsenäisesti vai tarvitaanko sen kiertämisessä ohjausta. Itsenäisesti kuljettavallakin pidempiaikaisella polulla on mietittävä, kuinka ihmiset löytävät polulle ja saavat tarvittavat materiaalit rastien kiertämiseen.

ihminen ja koira jäällä

 

Mitä tarvitaan

kyltti metsässä

Kuten mainittu, polkujen rakentamiseen ei vaadita suuria resursseja ja hyvinvointipolku on mahdollista rakentaa jopa täysin ilman kuluja. Laadukas ja pitkäaikainen hyvinvointipolku vaatii kuitenkin jonkinlaisia satsauksia, mutta sekin voidaan rakentaa ilman suurempia kuluja hyödyntäen esimerkiksi luonnon- ja kierrätysmateriaaleja.

RASTITEHTÄVÄT

Hyvinvointipolun rakentaminen alkaa luonnollisesti paikan valinnan jälkeen rastitehtävistä. Rasteja on helppo kirjoittaa ja keksiä itsekin, mutta myös valmiita rastipohjia ja tehtäviä rasteille löytyy kyllä. Oppaan liitteenä löydät suunnittelemiamme valmiita rasteja lapsille ja aikuisille.

Lisäksi vinkkejä voi etsiä esimerkiksi näiltä sivuilta:

Linkkejä:
– Ikaalisten kylpylän Voimametsä -polun rastit https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/84812/gradu06901.pdf?sequence=1
– Helsingin Vartiosaaressa sijaitsevan hyvinvointipolun rastit:

Harjoitteita ja luontotietoa:
– https://www.nyyti.fi/luntti/hyvinvointipolku-ammattiopistossa/
– http://lokika.maps.arcgis.com/apps/MapJournal/index.html?appid=cedf22db6fad43c29e7fee71ecfb564d
– http://www.oivamieli.fi/dashboard.php
– http://quietgarden.org/resources/

Kirjallisuutta:
– Sirpa Arvonen, Metsämieli – kehon ja mielen taskukirja
– Elli Keisteri-Sipilä, Liikuttava luonto – Lähellä koko perhettä
– Marko Leppänen ja Adela Pajunen, Terveysmetsä -tunnista ja koe elvyttävä luonto

Valmiita rasteja on saatavissa houkuttelevan paljon. Saat kuitenkin helposti oman näköisesi polun muok-kaamalla tehtäviä juuri sinun ryhmällesi sopiviksi ja lisäämällä niihin esimerkiksi tietoa omasta lähiluonnostanne.

Kun rastien sisältö on päätetty, on aika miettiä, miten ne laitetaan esille. Tehtävät voi esimerkiksi tulostaa paperille ja päällystää sellaisenaan rastille. Silloin on tärkeää huomioida miten ne kestävät sään muutoksia. Jos hyvinvointipolku on suunniteltu pidempiaikaiseen käyttöön, voi rasteille suunnitella myös kiinteät tehtävätaulut. Pitkäaikaisille poluille on hyvä valita myös vastaava, joka huolehtii polun rakenteiden ja rastipaikkojen kunnosta. Esimerkiksi sään tai ilkivallan seurauksena kärsineet rastit ja opasteet on tärkeä korjata ennen kuin polulla kävijöille aiheutuu niistä haittaa. Vastaavan tehtävänä voi olla myös reagoida kulkijoilta saatuun palautteeseen ja varmistaa polun säilyminen esteettömänä eri vuodenaikoina.

ihmiset lumisessa metsässä

OPASTEET JA KARTTA

Itse rastipisteiden lisäksi on hyvinvointipolkua rakennettaessa huomioitava, miten polkua kiertävät löytävät rasteille ja tunnistavat rastit maastosta. Rastipisteiden merkkaamisessa voi käyttää luovuutta ja hyödyntää paljon erilaisia materiaaleja. Rastin on tärkeää olla helposti löydettävissä luonnosta, rikkomatta kuitenkaan maisemaa ulkoasullaan. Hyviä ideoita rastien merkkaamiseen ovat erilaisten luonnonmateriaalien ja kierrätysmateriaalien hyödyntäminen. Jos rastipisteitä ei saa merkitä luontoon, on paikat mahdollista löytää esimerkiksi valokuvasuunnistuksella tai sijoittamalla ne selkeille maamerkeille. Valokuvasuunnistuksessa kulkija saa kartan yhteydessä kuvan jokaisesta rastipaikasta ja löytää oikeaan kohteeseen vertaamalla kuvaa ympäröivään maastoon.

Rastipisteiden merkkauksessa on hyvä huomioida, että rastit ovat mahdollisimman selkeitä ja merkkaustavaltaan yksiselitteisiä. Joidenkin ryhmien kanssa rastipisteiden piilottaminen ja etsiminen luonnosta voi olla myös tarkoituksenmukaista, mutta itsenäisesti kierrettävillä poluilla niiden kannattaa aina olla helposti löydettävissä. Esteettömyyden näkökulmasta voidaan rastien ja opasteiden kohdalle miettiä niiden erottuvuutta luonnosta sekä niissä käytettyjä värejä ja kontrasteja. Rastimerkin on mahdollisuuksien mukaan hyvä erottua taustastaan värin, tummuuden erona, erillisenä rakenteena tai poikkeavana materiaalina.

Polun ollessa rakenteiltaan muuten valmis voidaan miettiä, miten hyvinvointipolun rasteja kierretään. Löytävätkö kulkijat polulle kartan avulla vai voidaanko maastoon asettaa aloituspiste, josta polkua voi lähteä kulkemaan selkeitä opasteita seuraten. Monien ryhmien kanssa, varsinkin tuntemattomammassa maastossa kartta auttaa hahmottamaan aluetta ja reitin pituutta. Karttakuvan on oltava selkeä ja yksinkertainen, mutta myös sisältää kaiken tarvittavan tiedon. Kartasta tulee näkyä koko hyvinvointipolun reitti sekä rastit selkeästi merkittynä. Lisäksi siihen voi merkitä tärkeitä maamerkkejä ja esimerkiksi riskiarviossa löydettyjä haastavia tai vaarallisia maastonosia. Kartta voidaan taittaa myös ryhmän ja tarpeen mukaan vihoksi, josta löytyvät myös kaikki rasteille suunnitellut tehtävät sekä muuta tietoa hyvinvointipolusta tai ympäristöstä. Kartta ja rastitehtävät voidaan jakaa kulkijoille joko paperisina tai sähköisessä muodossa. Jos polku on avoin ja itsenäisesti kuljettava, kannattaa sähköistä muotoa harkita myös paperisen version lisänä. Tällöin kulkijat voivat itse päättää haluavatko tulostaa materiaalin vai käyttää sitä sähköisessä muodossa. Sähköisen materiaalin etuna on sen nopea muunneltavuus sekä paperittomuus. Toisaalta se vaatii esimerkiksi mobiililaitteen käyttämistä hyvinvointipolulla. Se ei välttämättä sovi kaikille kohderyhmille ja sen voidaan kokea häiritsevän elpymisen kokemuksia ja luonnon havainnointia.

Kun polku on otettu käyttöön, on tärkeää myös kerätä palautetta siitä, löytyivätkö rastit ja kuinka polun rakenteet kulkijoiden mielestä toimivat. Tällä tavoin saadaan arvokasta tietoa polun toimivuudesta ja sitä pystytään kehittämään palautteen mukaisesti. Huollon ja tarkastuskäyntien lisäksi polun ylläpidosta vastuussa oleva henkilö voi myös reagoida kulkijoiden palautteisiin ja kehittää tarvittaessa polun sisältöä tai rakenteita kävijöiden toiveita vastaaviksi.

 

TIEDOTUS

Viimeiseksi voidaan pohtia, kuinka suunniteltu kohderyhmä saa tiedon polusta ja löytää paikalle. Usein on järkevää, että polkua kokeillaan ensin pienemmälle joukolle, jonka jälkeen siihen voidaan tehdä vielä kor-jauksia ja parannuksia. Ensisijaista on miettiä, onko hyvinvointipolku avoin kaikille vai suunniteltu ainoastaan oman porukan käyttöön. Joskus käy niinkin, että yksittäiselle kohderyhmälle ja päivälle suunniteltu polku toimiikin yli odotusten ja toimintaa on mielekästä jatkaa pidemmän aikaa tai jopa muuttaa vakituisempaan muotoon.

Hyvinvointipolusta tiedottaminen on hyvä olla kohderyhmälähtöistä. Millaisia kanavia polun suunnitellut kävijät käyttävät ja millaisissa kanavissa tieto ei luultavasti saavuta oikeaa kohderyhmää. Erilaisia vaihtoehtoja tiedottamiseen ovat kohderyhmästä ja toiminnan laajuudesta riippuen esimerkiksi sosiaalinen media, paperitiedotteet, lehdistötiedote tai suullinen tiedonanto esimerkiksi kokouksessa. Toiminta voi olla viisasta käynnistää yhteisellä kokeilulla sovittuna päivänä, jolloin suurempi määrä ihmisiä saadaan paikalle kerralla ja polusta voidaan kerätä välittömästi palautetta.

koivun lehdet

Ideoita rastitehtäviin lapsille ja aikuisille

Käytä omaa ja ryhmäsi luovuutta juuri teille sopivien rastien ideoimiseen. Jos aikaa on kuitenkin rajallisesti tai tarvitset inspiraatiota rastien kehittelyyn, tässä on joukko suunnittelemiamme rasteja oman luovuutesi tueksi. Rasteja on sekä lapsille että aikuisille määrältään hieman yhdelle polulle tarvittavaa enemmän, joten voit valita niistä vain omalle polullesi sopivat tehtävät sellaisenaan tai muokattuna omalle ryhmällesi sopivaksi.

Rastiesimerkkejä aikuisille:

rasti1

rasti 2 ja 3

rasti 4 ja 5

rastit 6 ja 7

rasti 8 ja 9

Rastiesimerkkejä lapsille:

lasten rastit 1 ja 2

lasten rastit 3 ja 4

lasten rastit 5 ja 6

lasten rastit 7 ja 8

lasten rastit 9 ja 10

Lähteet

Arvonen, S. 2017. Metsämieli. Mielen ja kehon taskukirja. Metsäkustannus. Tallinna.

Esteettömyystiedon keskus. 2017. Valaistus, värit ja kontrastit. http://www.esteeton.fi/portal/fi/rakennettu_ymparisto/valaistus__varit_ja_kontrastit/

Kelsteri-Sipilä, E. 2017. Liikuttava luonto. Metsäkustannus.

Komu, I. & Pöllönen, S. 2014. Kynnykset sileiksi. Tavoitteena esteettömät mielenterveys ja päihdepalvelut. Sininauhaliitto. Aldus Oy. Lahti.

Leppänen, M & Pajunen, A. 2017. Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus Kustannus Oy. Keuruu.

Luontoon.fi. 2017. Jokamiehenoikeudet ja -velvollisuudet. Luettavissa: http://www.luontoon.fi/jokamiehenoikeudet

Peda.net. 2017. Kasvitaidetta, maataidetta, ympäristötaidetta. Luettavissa: https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/opastukset/p/oejal/hpl/4mk

Salo, H. 2016. Näin rakennat esteettömän luontopolun. Luettavissa: http://hankkeet.kuntoutussaatio.fi/liikuntajaosallisuus/hannu-salo-nain-rakennat-esteettoman-luontopolun/

Sillanpää, K. 2016. Oppi&Ilo. Luontoretki. Sanoma Pro Oy. Helsinki.

Suunnistusliitto. Ympäristöohje, Luettavissa: http://www.suunnistusliitto.fi/system/wp-content/uploads/2014/10/SSLYmparistohje.pdf

Vattulainen, K. 2013. Hyvää oloa Voimametsästä: tutkimus psykologisia harjoitteita sisältävästä luontoreitistä. Pro Gradu -tutkielma. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampereen yliopisto. Tampere.

 

Skatan hyvinvointipolku

(tulostettava pdf)

Sanna Naukkarinen ja Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto 2017. Oppaan kuvat: Satu Matikka.

Tervetuloa hyvinvointipolulle! 

Hyvinvointipolun tarkoituksena on tuottaa hyvää oloa, rentouttaa ja virkistää mieltä.

Polulla on yhdeksän erilaista tehtävärastia, jotka voit kiertää omaan tahtiisi joko yksin tai yhdessä toverin tai ryhmän kanssa.

Ennen ensimmäistä rastia kuulostele omaa olotilaasi. Paina  olotila mieleesi.

Nyt olet valmis suuntaaman hyvinvointipolun ensimmäiselle rastille!

 

RASTI 1

Luonto liikuttaa

Tämän rastin ympäristössä näet ympärilläsi paljon kuusia ja edessäsi pitkospuut.

1. Valitse puu. Seiso kasvot puuta kohti ja ota molemmin käsin kiinni puun sivuilta. Koukista polviasi. Voit tehdä vain pienen niiauksen tai laskeutua alas asti ottaen puusta tukea. Toista liike viisi kertaa.

2. Seiso edelleen kasvot puuta kohti. Laita kätesi suoraan eteen hartioittesi korkeudelle niin, että muodostat käsilläsi kolmion. Juurruta puun lailla jalkasi maata vasten ja koukista käsiäsi niin, että kasvosi ja rintakehäsi lähestyvät puuta. Punnerra itsesi takaisin ylös. Toista liike viisi kertaa.

3. Seiso selkä puuta vasten ja ota puusta kiinni kädet rennosti taaksesi vieden. Astu sitten sinulle sopivan mittainen askel eteenpäin pitäen kuitenkin samalla edelleen puusta kiinni. Tunnet hartioittesi venyvän taaksepäin. Laske kymmeneen.

4. Astu seisomaan kasvot puuta kohti ja ota lanteistasi kiinni. Taivuta selkääsi varovasti taaksepäin tähyillen samalla puun latvastoa. Anna mielesi levätä. Lopuksi voit halutessasi antaa puulle halauksen.

Jatka matkaasi polkua eteenpäin.

 

RASTI 2

Rauhoittuminen

Tämä rasti sijaitsee rantakalliolla valkoisen luonnonsuojelukyltin takana aivan polun vieressä.

Etsi itsellesi kalliolta mukava paikka. Keskity katselemaan veden liikkeitä ja unohda hetkeksi kaikki muu ympäriltäsi.

Etsi sitten ympäristöstä kelluvaa materiaalia, jonka lasket veteen seurailtavaksi. Jos haluat, voit myös rakentaa rastin ympäristöstä löytyvistä materiaaleista pienen laivan.

Seuraile hetki aluksesi liikkeitä vedessä. Muistathan kerätä materiaalia vahingoittamatta luontoa.

Luonnon liikkeiden katselulla on rauhoittava vaikutus. Esimerkiksi keskittymällä tarkkailemaan tuulessa heiluvia puita, aaltojen liikkeitä, lataat mielesi akkuja.

Kun olet valmis, jatka matkaasi polulla eteenpäin rantaviivaa mukaillen.

 

RASTI 3

Heitä huolesi hetkeksi

Tämä rastin löydät, kun noin 50 metriä pitkospuiden jälkeen saavut risteykseen, ja suuntaat siitä lähtevällä pikkupolulle joka vie merenrantaan suuren kiven luo.

Onko sinulla huoliajatuksia? Kerää ympäristöstäsi kivi ja mieti jotain mieltäsi painavaa asiaa. Liitä tuo ajatus kiveen ja heitä kivi mereen.

Tarkoituksena on, että voit ainakin hetkeksi saada ajatuksesi irtautumaan tuosta huolesta, ja nauttia olemisestasi juuri tässä hetkessä.

Kun olet valmis, palaa polulle ja jatka matkaasi niemen kärkeen.

 

RASTI 4

Mielipaikka

Tämä rasti sijaitsee kalliolla josta avautuu merinäkymä.
Etsi ympäristöstä itsellesi mieleinen paikka ja rauhoitu istumaan tai seisomaan siihen hetkeksi.

Muodosta sormillasi ”kehykset” ja rajaa niiden sisälle miellyttävä näkymä. Kehyksiisi voi piirtyä vaikkapa jokin sinua kiinnostava yksityiskohta tai kaukainen merimaisema.

Pysähdy hetkeksi ihailemaan tauluasi.

Jos sinulla on mukanasi toveri polkua kulkemassa, voitte esitellä taulut toisillenne.

Palaa takaisin polulle ja saavutettuasi risteyksen, valitse oikeanpuoleinen polku.

 

RASTI 5

Kuulostelua

Tämän rastin sijaitsee kun juuri ennen kaislikkoa oikealle kääntyvän polun varrella, jossa näet kaatuneen puunrungon ja paljon kiviä.

Etsi itsellesi mukava paikka ja kuuntele ympärilläsi kuuluvia ääniä, voit sulkea silmäsi. Mitkä äänet ovat miellyttäviä ja mitkä epämiellyttäviä?

Keskittymällä tietoisesti miellyttäviin ääniin ja kuuntelukokemuksiin myös arjessa, vähennät stressiä ja tarkkaavaisuutesi alkaa myös pikkuhiljaa automaattisesti hakeutua sinua miellyttäviin ja rauhoittaviin ääniin, eikä häiritseville äänille jää yhtä paljon tilaa.

Kun olet valmis, palaa takaisin ”pääpolulle” ja jatka matkaasi oikealle. Kaislikon jälkeen kaarra vasemmalle. Samalla näet oikealla puolellasi puuaidan. Jatka eteenpäin.

 

RASTI 6

Havainnointia

Saavut kaatuneen puunrungon luo.

Katsele ympäröivää luontoa. Etsi katseellasi seuraavat asiat:

1. Jotain pehmeää
2. Jotain värikästä
3. Jotain karheaa
4. Jotain kaunista

Kiinnitä huomiosi löytämiesi asioiden yksityiskohtiin. Voit myös tunnustella niitä.

Harjoituksen tarkoituksena on kiinnittää huomio sellaisiin asioihin ja yksityiskohtiin, joita emme välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi.

Jatka matkaasi puunrungon osoittamaan suuntaan. Pian näet vasemmalla puolellasi ison kuusen aivan polun vieressä. Jatka vielä 5 metriä eteenpäin ja käänny sitten vasemmalle johtavalle pikkupolulle. Näet vasemmalla puolellasi juurineen kaatuneen puunrungon. Käänny sen jälkeen oikealle ja kulje noin 100m eteenpäin.

 

RASTI 7

Itsen vertauskuva

Saavut kohtaan, jossa oikealla puolellasi on kuusia, sammaloituneita kantoja ja kivenmurikoita.

Etsi pysähtymispaikalta itseäsi tai tämänhetkistä elämän-tilannetta kuvaava asia, joka voisi kuvata sinua itseäsi tai jotakin puolta sinussa. Se voi olla jotain konkreettistakin, mutta se voi olla myös esimerkiksi muoto, materiaali tai yleisilme, jonka koet kuvaavan sinua.

Oletko vakaa kuin kallio tai taipuisa kuin heinä? Mieti omaa elämääsi ja itseäsi vertauskuvan kautta.

Pysähtymispaikan tavoitteena on kiinnittää huomiota omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin. Näin voimme tunnistaa asioita, joita saatamme pohtia ja näin annamme niille tilaa tulla esille.

Jos kierrät polkua yhdessä muiden kanssa, voit jakaa ajatuksesi tovereillesi.

Suuntaa tiesi kuusiverhon läpi ja käänny jyrkästi oikealle, jolloin hetken kuluttua saavutat hiekkakentän.

 

RASTI 8

Luontotaideteos

Saavut metsän keskeltä hiekkakentän päätyyn.
Kerää ympäristöstä luonnonmateriaaleja, esimerkiksi käpyjä, kiviä, lehtiä ja kuivia oksia.

Asettele keräämäsi luonnonmateriaalit hiekkakentälle luontotaideteokseksi.

Voit myös jatkaa muiden aloittamia taideteoksia. Voit vapaasti käyttää luovuuttasi, mutta muista arvostaa myös muiden tekemää työtä.

Kun olet valmis, jätä taideteos hiekkakentälle muiden ihailtavaksi ja jatkettavaksi.

Jatka matkaasi hiekkakentän toiseen päätyyn ja saavutettuasi tien käänny vasemmalle.

 

RASTI 9

Tuoksuttelua

Saavut navetan portin luo.

Haistele ympäröivää luontoa. Millaisia tuoksuja ja hajuja ilmassa on?

Millaisia ajatuksia, muistoja tai tunteita ne herättävät?

 

Olet nyt saapunut hyvinvointipolun päätepisteeseen.

Millaisia tuntemuksia polun kiertäminen sinussa herätti ja millainen on olotilasi nyt?

Voit lopuksi muistella olotilaasi ennen hyvinvointipolulle lähtemistä ja verrata sitä nykyiseen olotilaasi.

Luonto kuntoutumisen tukena -kirja

Kirja esittelee Green Care -toiminnan taustoja ja menetelmiä. Se sisältää paljon tietoa luontotoiminnan hyödyistä sekä käytännön vinkkejä.

Luontokotouttamisopas

Opas sisältää ohjeita ja vinkkejä luontotoimintaan jokaiselle kuukaudelle.

Elvyttävät kuntoutusympäristöt

Oppaassa kerrotaan, kuinka voidaan luoda elvyttäviä, luonnon elementtejä sisältävä paikkoja sisätiloihin. Kuinka eri tavoin voidaan luonto tuoda niiden luokse, jotka eivät pääse ulos luontoon.

Lasten kanssa luontoon -opas

Onko suunnitelmissa järjestää luontotoimintapäivä? Tämä käytännönläheinen opas antaa ideoita ja välineitä luontotoimintapäivän järjestämiseen.

Pieni luonto-opas

Opas on selkokielellä kirjoitettu pieni tutkimusmatka Suomen luontoon. Se on tarkoitettu ensisijaisesti maahanmuuttajataustaisille henkilöille luontotoiminnan tueksi, mutta soveltuu myös muille ryhmille, jotka tutustuvat Suomen luontoon.

Kylvökalenteri

Taulukkoon on koottu yleisimpien puutarhakasvien kylvö- ja sadonkorjuu ajankohdat.

Jokamiehenoikeudet