Taimien istutusta Diakonissalaitoksen Kotikallion palvelukeskuksessa

2.6.2015


Vihreä Veräjä kävi ilahduttamassa Kotikallion asukkaiden tiistai (2.6.2015) iltapäivää viemällä heille kukan- ja yrttientaimia istutettavaksi ja kotiin viemisiksi. Muutama istuttaja rohkeni laittamaan myös ämpäriperunaa kasvamaan omille parvekkeille, vaikka se aluksi hieman epäilyksiä aiheuttikin.

Sää oli aurinkoinen ja istuttajia kävi kaikenkaikkiaan viitisentoista ja muutama työntekijäkin innoistui laittamaan timjamia ja meiramia kasvamaan.  

Toimintatuokiosta tuntui jäävän jokaiselle hyvä mieli.