Vanhustyönkeskusliiton vapaaehtoiset saivat valmennusta luontolähtöiseen toimintaan

17.11.2015



Vihreä Veräjä -hanke järjestää Vanhustyönkeskusliiton senioritoiminnan vapaaehtoisille kaikenkaikkiaan kolme koulutuskertaa luontolähtöiseen toimintaan. Ensimmäinen koulutus pidettiin 17.11.2015, johon osallistui kaksikymmentä aiheesta kiinnostunutta vapaaehtoista.

Koulutukset on suunniteltu vuodenkierron mukaan. Ensimmäisessä koulutuksessa kävimme läpi syksy- ja talvikuukausien luontoon liittyviä aktiviteetteja. Helmikuussa järjestettävällä kerralla käsitellään kevään aktiviteetteja ja huhtikuussa kesään liittyviä.

Haasteen aktiviteettien suunnitteluun tuotti se, että Vanhustyönkeskusliiton senioritoiminnan vapaaehtoiset toimivat valtaosin ystäväkavereina vanhuksille, jotka viettävät suurimman osan ajastaan omassa kotonaan. Luontoaktiviteettien tulee siis sopia sisätiloihin ja olla helposti toteutettavissa.

17.11 kävimme läpi konkreettisiä ideoita ja ehdotuksia, mitä luontoon liittyvää tähän vuodenaikaan voi tehdä, erityisesti sisällä ja mistä materiaaleja voi hankkia. Lisäksi vapaaehtoiset pääsivät konkreettisesti kokeilemaan risutöitä, tekemällä risusydämen.

Illan annin voi koostaa yhteen lauseeseen: "Tekemisen ei tarvitse olla kovin kummoista ja pienilläkin asioilla voi saada paljon iloa aikaan"