Onko sinulla jokin lempipaikka johon askeleesi johtavat, kun kaipaat rauhoittumista ja omaa aikaa, rantakalliota, metsäaukeaa, niitynlaitaa tai vaikkapa suurta kiveä lähimetsässä?
Lempipaikkojen myönteinen henki, genius loci, ja sille antautuminen auttavat meitä palautumaan kuten Leppänen ja Pajunen kirjoittavat Terveysmetsä-kirjassaan. He kehottavat myös palauttamaan lempipaikan mieleen silloin kun meillä ei ole mahdollisuutta päästä fyysisesti paikan päälle. Vaikutukset ovat samankaltaisia. Mieli on niin vahva.
Mielikuvaharjoitusta voi voimistaa tuomalla pienen palan omaa lempipaikkaa kotiin. Vanhan ajatuksen mukaan kokonaisuuden osa sisältää koko kokonaisuuden ja tuomalla lempipaikan osasen kotiin saat samalla koko lempipaikkasi hengen ja ilmapiirin mukanasi.
Seuraavalla kerralla kun vierailet paikassasi, hengitä muutaman kerran syvään ja anna kehon rentoutua. Anna sitten katseen kiertää ilman sen suurempaa syytä. Mihin katseesi tarttuu? Kiinnittääkö jokin tietty kivi tai muu yksityiskohta huomiosi kuin yrittäen saada huomiosi, käpy, sulka tai vaikkapa hassunkurinen oksanpätkä? Ota uusi aarteesi käsiisi ja tutustu siihen. Voit sulkea silmäsi ja tunnustella paikkasi ilmapiiriä mielessäsi ja antaa sen vielä oikein upota aarteeseesi.
Etsi kotona aarteellesi jokin hyvä, lempipaikkasi arvoinen paikka. Se voi olla vähän piilossa niin, että voit katsella ja tunnustella paikkaasi vain tarkoituksella tai kunniapaikalla niin, että katseesi hakeutuu sen luo tämän tästä. Kokeile onko lempipaikkasi henki voimakkaampi, jos otat esineen käteesi vai riittääkö pelkkä katsekontakti lennättämään mielesi luonnon elvyttävään ilmapiiriin. Saatko palautettua paikan mieleesi ilman katsekontaktiakin?
Lempipaikan aarteista voi kehittää vieläkin voimakkaampia. Kävyistä voi askarrella mieleen vaikkapa lapsuusmuistoja. Suomen luonnon lukijat kirjoittivat käpyjen herättämistä hyvistä lapsuusmuistoista.
”Eri kokoisia ja värisiä käpyjä kerättiin esiliinan helmaan. Pörhistyneet, isot kuusen kävyt toimittivat lehmien virkaa. Niihin oli helppo työntää suomujen lokeroihin tikkujalat. Vielä supussa olevat kävyt olivat nuoria lehmiä. Jalkojen laitto tuotti välillä ongelmia tiiviin kävyn pintaan. Niinpä piti salassa käydä isän naulapussilla. Sieltä löytyi teräviä nauloja, joilla kaiversimme reiät jalkojen kiinnitystä varten. Joskus kyllä jotkut lehmät saivat pärjätä kolmijalkaisina. Jos isoveli sattui olemaan auttavaisella päällä, kiipesi hän kuusen latvaosaan ja pudotteli meille ihania, punaisia käpylapsia. Silloin oli riemu rajaton.” – Ella Heino
Löysin itse kesällä uuden lempipaikan monien muiden joukkoon. Uutelassa lymyilee pieni salaranta, johon askeleeni kulkivat monen Skatan tilalla vietetyn työpäivän jälkeen. Aivan kuin sieltä löytyneessä mystillisesti kiiltelevästä kivestä huokuisi yhä kesän lämpöä, aaltojen kohinaa ja meren tuoksua.
Sampsa Kiianmaa, Vihreä veräjä
