Pääsiäiskoriste kananmunan kuoresta
Hauska pääsiäiskoriste syntyy helposti kananmunan kuoresta ja siihen istutetusta rairuohosta. Kananmunankuori on näppärä istutusalusta myös muiden kasvien esikasvatukseen keväällä. Esikasvatetut taimet voi kelien lämmettyä siirtää ulos multaan munankuorineen.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Siististi toisesta päästään rikottuja kananmunan kuoria
- Sakset
- Multaa
- Rairuohon siemeniä (tai muita siemeniä jos haluat esikasvattaa niitä)
- Vettä
- Liimaa
- Muovisilmiä, nappeja tai helmiä
- Tussi
Työohje:
- Halutessasi siisti ja suurenna kananmunan kuoren suuaukkoa saksilla.
- Täytä kananmunan kuori melko täyteen mullalla.
- Paina siemenet mullan sekaan.
- Kastele.
- Liimaa silmät ja muut haluamasi koristeet kananmunan pintaan tai piirrä ne tussilla.
Ohjaajalle:
Kananmunan pystyssä pysymiseksi voi sen alle laittaa munakupin tai esimerkiksi lautasen jossa on hiekkaa tai pieniä kiviä. Myös kananmunakennot ovat alustana oivallinen vaihtoehto. Koristelussa voi käyttää luovuutta; silmiksi sopivat esimerkiksi napit ja helmet
Puutarhavälineteline kuormalavasta
Haravat, lapiot, kuokat yms. pitkävartiset puutarhatyökalut pysyvät siistissä järjestyksessä omassa telineessään. Halutessaan telinettä voi koristaa maalaamalla.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Kuormalava
- Maaleja (esimerkiksi akryyli), pensseleitä ja sanomalehtiä jos haluat maalata lavan
Työohje:
- Levitä sanomalehtiä lattian/pöydän suojaksi
- Maalaa haluamillasi väreillä
- Anna kuivua
- Aseta lava pystyyn nojaamaan seinää vasten
Ohjaajalle:
Telineen maalaaminen ei ole välttämätöntä. Telinettä voi tukea esimerkiksi isoilla kivillä jotta se pysyy varmemmin pystyssä.
Puutarhakärry lastenvaunuista
Multasäkit, istutusruukut, istutettavat kasvit, työkalut ja muut puutarhan tarvikkeet kulkevat puutarhaan näppärästi lastenvaunuista tehdyssä puutarhakärryssä. Tuunaamalla kärrystä saa varmasti mieleisen.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Lastenvaunut
- Sakset
- Koukkuja tai pyykkipoikia
- Rautalankaa, sivuleikkurit
Työohje:
- Irroita lastenvaunujen kangasosat saksilla.
- Kärryjen työntökahvaan voi kiinnittää koukkuja tai pyykkipoikia esimerkiksi puutarhahanskojen
kuivaamista varten. - Kärryihin voi asettaa vaikkapa ämpärin, jossa kulkevat kätevästi mukana lapiot, harat ja muu
tarpeellinen. - Kärryyn mahtuu mukaan myös retkijakkara, jolla voi levähtää puutarhatöiden lomassa.
Ohjaajalle:
Lopputulos ja tuunausmahdollisuudet riippuvat paljon lastenvaunujen rakenteesta. Kaikkia kangasosia ei välttämättä tarvitse poistaa. Puutarhakärry kuitenkin pysyy sitä puhtaampana ja kuivempana mitä vähemmän kangasosia siinä on. Puutarhakärryn rakentamisessa voi hyödyntää myös ostoskärryjä (kuten kuvassa, jossa ostoskärryjen ja lastenvaunujen yhdistelmä).
Patsasruukku nukesta
Vanha nukke saa aivan uuden tehtävän patsasmaisena koristeena, jonka hiuksina kasvavat kasvit. Patsasmaisen pinnan
nukke saa suihkutettavan maalin avulla.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Nukke
- Mattoveitsi
- Sakset
- Suojakäsineet
- Harmaata suihkutettavaa maalia (Halutessasi voit käyttää kahta eri sävyä patsasmaisen vaikutelman
tehostamiseksi) - Multaa
- Istutettavia kasveja
- Kuumaliimaa
- Kiviä (kooltaan sellaisia että ne mahtuvat nuken rintakehän sisälle)
Työohje:
- Leikkaa nuken pää rintakehän kanssa irti vartalosta.
- Leikkaa nuken päähän aukko istutuksia varten.
- Laita suojahanskat käsiisi ja suihkuta maalia kauttaaltaan nuken päähän ja ylävartaloon. Anna kuivua.
- Liimaa kivet kuumaliimalla nuken rintakehän sisäpuolelle. Näin nukesta tulee painavampi ja se pysyy
paremmin pystyssä. - Täytä nuken pää mullalla ja istuta kasvit hiuksiksi.
Ohjaajalle:
Erilaisilla kasveilla patsaalle saa loihdittua erilaisia hiustyylejä. Hiuksiksi voi kokeilla istuttaa
esimerkiksi roikkuvia, köynnösmäisiä tai pystyyn kasvavia kasveja. Jos patsas koristaa pihamaata paikassa jossa ei ole sadesuojaa, kannattaa maalin päälle suihkuttaa kiinnikeainetta, esimerkiksi fiksatiivia värin irtoamisen estämiseksi.
Puutarhaletkuteline auton vanteesta
Puutarhaletkun saa näppärästi säilöön seuraavaa käyttökertaa varten kierittämällä sen seinään kiinnitettyyn
auton vanteeseen. Halutessaan vanteen voi koristaa maalamalla.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Auton vanne
- Porakone, poranterä ja ruuveja vanteen kiinnittämistä varten. Tarvittavan poranterän ja ruuvien
koko riippuu käytettävästä vanteesta. Esimerkiksi kuvan vanteessa sopivan kokoiset ruuvit (4 kpl)
menevät varrestaan mutta eivät kannastaan vanteen pienimpien sisinten reikien läpi - Akryylimaaleja
- Pohjustusmaalia
- Pensseleitä
- Sanomalehtiä
Työohje:
- Vanteen maalaaminen:
- Puhdista vanne juoksevan veden alla, voit käyttää apuna esimerkiksi vanhaa tiskiharjaa. Kuivaa.
- Levitä sanomalehdet suojaksi työtasolle.
- Levitä pohjustusmaali, anna kuivua.
- Maalaa haluamillasi väreillä. Huomioi että myöhemmin kun kiinnität vanteen seinään, seinää vasten
jää vanteen tasaisempi puoli joten sitä ei tarvitse maalata. - Vanteen kiinnitys seinään:
- Pyydä kaveria pitelemään vannetta siinä kohtaa seinää johon se halutaan kiinnittää, ja merkkaa
kynällä merkit vanteen sisimpien reikien läpi seinään. Nyt vanteen voi laskea maahan odottamaan - Poraa poranterällä vähän matkaa jokaisesta seinään merkitsemästäsi kohdasta
- Pyydä kaveria jälleen pitelemään vannetta oikeassa kohtaa seinää. Poraa ruuvit niille tehtyihin reikiin
vanteen läpi seinään
- Pyydä kaveria pitelemään vannetta siinä kohtaa seinää johon se halutaan kiinnittää, ja merkkaa