Kierrätys - marraskuu

Kenkäruukku betonista

Vanhat kengät saavat aivan uuden tehtävän hauskoina istutusruukkuina kun ne päällystää betonilla. Kengistä
tulee aivan kuin veistokset.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Suojakäsineet
  • Ämpäri betonin sekoittamista varten
  • Pieni puutarhakuokka tai muu vastaava työkalu betonin sekoittamista varten
  • Betonia
  • Vettä
  • Suojamuovi, esimerkiksi leikattu muovipussi tai jätesäkin pala
  • Muovimuki

Työohje:

  1. Sekoita betoni ja vesi ämpärissä, seos saa jäädä hieman juoksevaksi.
  2. Upota kengät betoniin ja huolehdi että massa tarttuu niihin kauttaaltaan.
  3. Aseta muovimuki kengän varteen ja leikkaa kengän varresta ylimenevä muovimukin osa pois.
  4. Aseta kengät kuivumaan suojamuovin päälle.
  5. Jos betonin väri muuntuu kuivuessaan muuksi kuin harmaaksi, voit toistaa betoniin uittamisen.

Ohjaajalle:

Kokeilkaa rohkeasti erilaisten ja erikokoisten kenkien hyödyntämistä! Kengän pintamateriaalin on hyvä olla karheaa tai pehmeää –ei kumia, jotta betoni tarttuu kengän pintaan eikä valu niin herkästi pois. Jotta kengän yksityiskohdat tulevat betonin alta näkyviin, on hyvä käyttää mahdollisimman hienoa betonia. Mitä pienempi sorakoko säkissä ilmoitetaan, sitä sileämpää betoni on. Myytävänä on myös pienemmissä pakkauksissa olevaa askartelubetonia, joissa pieni sorakoko takaa sileän pinnan. Muovimuki pitää veden kasvien juurilla; näin vesi ei imeydy betoniin ja kenkään. Kenkä sopiikin sen
varressa olevan muovimukin ansiosta hyvin maljakoksi.

 

Lintujen ruokintalauta appelsiininkuoresta

Lintujen ruokintalaudan voi tehdä tyhjäksi puristetuista appelsiineista ja pajukepeistä. Ruokintalautoja kannattaa tehdä muutama, jotta useammille linnuille riittää nokittavaa ilman kilpailua. Talviruoaksi sopivat paljon rasvaa sisältävät pähkinät, siemenet, viljat ja suolaton rasva. Ruoka ei pääse kastumaan ja pilaantumaan kupukaton ansiosta. Linnut istuvat ruokaillessaan orsilla, jolloin ne eivät pääse ulostamaan siementen sekaan ja levittämään tauteja.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Appelsiineja
  • Pajukeppejä
  • Puukko
  • Kattila
  • Narua
  • Siemeniä ja pähkinöitä
  • Suolatonta rasvaa, esimerkiksi munkinpaistorasvaa

Työohje:

  1. Sulata kattilassa rasva, lisää joukkoon siemeniä ja pähkinöitä, sekoita.
  2. Katko puolen metrin mittaisia pajukeppejä. Vuole niiden ohuemmat päät teräviksi.
  3. Katko myös lyhyempiä pajukeppejä, vuole myös niiden ohuet päät.
  4. Pujota appelsiinin puolikkaita pidempiin keppeihin vuorotellen kupiksi ja kupoliksi.
  5. Solmi kupin ja kuvun alle rusetit karhealla narulla, jotta kuvut eivät valu kepissä.
  6. Lävistä ohuilla tikuilla kuppiosa. Tikut jämäköittävät rakenteen ja toimivat orsina ruokailijoille
  7. Katko orret sopivan pituisiksi.
  8. Lusikoi kupit täyteen rasvaista siemen-pähkinäseosta.
  9. Rasvan jäähdyttyä ja seoksen jähmetyttyä ripusta ruokintalaudat pihapuihin.

Ohjaajalle:

Ruokintalaudan voi tehdä myös sitruunankuorista.

 

Talvinen ovikranssi villavaatteista

Vanhat villapaidat voi ottaa hyötykäyttöön tekemällä niistä somia kransseja.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Jämäkkää pahvia (esimerkiksi pahvilaatikosta)
  • Sakset
  • Vanha villapaita, villahuivi tms.
  • Villalankaa
  • Jokin koriste, esimerkiksi käpyjä, joulupalloja tai muita koristeita

Työohje:

  1. Aseta pahvi kaksin kerroin. Piirrä pahviin haluamasi kranssin kokoinen ympyrä ja leikkaa se irti.
    Leikkaa ympyrään keskelle reikä.
  2. Leikkaa villapaidasta tai muusta käyttämästäsi materiaalista noin 10 cm leveitä suikaleita.
  3. Aseta suikaleet pituussuunnassa kaksin kerroin ja kieritä ne pahvikiekon ympärille. Kun suikale
    loppuu, työnnä sen pää kierittämäsi kohdan alle ja aloita uuden suikaleen kierittäminen hieman
    edellisen suikaleen päältä.
  4. Kieritä lopuksi villalankaa kiekon ympärille pitämään kiekkoon kierittämiäsi suikaleita paikoillaan.
  5. Ripusta villalangalla kiekon keskelle haluamasi koriste.
  6. Sido kiekon ympärille ripustuslanka villalangasta.

Ohjaajalle:

Villavaatteiden lisäksi materiaaliksi sopivat myös muut kankaat, kuten trikoopaidat, vanhat lakanat
ja huopahuivit. Kranssista tulee pulleampi, kun pahvikiekon ympärille kierittää useamman kerroksen
kangassuikaleita. Kranssia voi koristella myös vaikkapa napeilla ja koristenauhoilla.

 

Lyhty säilyketölkistä

Tunnelmalliset lyhdyt koristeeksi puutarhaan, parvekkeelle ja sisätiloihin syntyvät helposti säilyketölkeistä. Voit hyödyntää erikokoisia tölkkejä ja tehdä lyhdyistä myös kauniita asetelmia.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Säilyketölkki
  • Tussi
  • Terävä naula tai ruuvi
  • Vasara (voit käyttää myös kiveä)
  • Rautalankaa
  • Sivuleikkurit
  • Suihkutettavaa maalia jos haluat maalata lyhdyn

Työohje:

  1. Pese säilyketölkki ja irrota etiketti.
  2. Piirrä tussilla haluamasi pistekuvion tölkin pintaan. Kuvion piirtäminen ei ole välttämätöntä, voit
    ryhtyä tekemään purkkiin reikiä myös ilman suunnitelmaa ja katsoa mitä syntyy!
  3. Naputtele purkkiin reikiä. Voit hyödyntää erikokoisia nauloja kuvion tekemisessä.
  4. Tee kaksi reikää myös purkin yläosaan ripustuslenkkiä varten. Kiinnitä rautalanka näihin reikiin.
  5. Halutessasi voit maalata purkin suihkutettavalla maalilla, anna kuivua.
  6. Aseta purkkiin tuikku ja nauti tunnelmallisesta loisteesta.

Ohjaajalle:

Purkin pysymistä paikallaan naulaamisen aikana voi helpottaa esimerkiksi siten, että tekee naulaamisen pakkauslavan päällä. Säilykepurkin lommoutumisen vasaroinnin yhteydessä voi ehkäistä täyttämällä purkin märällä
hiekalla ennen kuin aloittaa tekemään purkkiin reikiä. Tuikut pysyvät tölkin pohjalla paremmin paikallaan, kun pohjalle laittaa noin sentin hiekkaa ja hieman upottaa tuikkua siihen.