Kierrätys - helmikuu

Lumiukko autonrenkaista

Talvet eivät ole aina välttämättä otollisia lumileikeille. Tämän lumiukon tekeminen on kuitenkin mahdollista kelistä riippumatta, ja se ilahduttaa sympaattisuudellaan varmasti muitakin.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Vanhoja renkaita: Esimerkiksi kolme isompaa ja kaksi pienempää rengasta.
  • Pohjustusmaalia
  • Valkoista ja mustaa maalia
  • Kuviosaha
  • Nauhaa tai esimerkiksi vanhasta vaatteesta leikattu kangassuikale
  • Kuumaliimaa
  • Puukko
  • Keppejä

Työohje:

  1. Maalaa kolme rengasta pohjustusmaalilla (kaksi isompaa ja yksi pieni) Anna kuivua.
  2. Maalaa pohjamaalatut renkaat valkoisella maalilla. Anna kuivua.
  3. Leikkaa yhdestä isosta maalaamattomasta renkaasta kuviosahalla (tai puukolla) pala lumiukon hatun
    lieriä varten.
  4. Aseta valkoiset renkaat alimmaiseksi pinoon ja päälle renkaasta leikattu hatunlieri ja yksi pienempi
    maalaamaton rengas.
  5. Maalaa lumiukolle kasvot ja napit mustalla maalilla. Maalaa myös puukepit joista tulee kädet.
  6. Tee puukolla lovet renkaaseen käsien paikoilleen asettamista varten.
  7. Tee nauhasta tai kangassuikaleesta rusetti ja kiinnitä se lumiukon hattuun.

Ohjaajalle:

Hatun lierin voi tehdä myös kokonaisesta renkaasta, jos renkaan leikkeleminen tuntuu hankalalta.

 

Jäärakennelmat jäädytetyistä maitotölkeistä

Jäädytetyistä pahvitölkeistä syntyy niin suuria kuin pienempiäkin rakennelmia. Rakenna esimerkiksi jäälinna,
lumisotatukikohta tai jäälyhty! Rakennelmien ilmettä voi piristää jääharkkoja värjäämällä.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Litran maitotölkkejä (tai mehutölkkejä, jugurttitölkkejä tms.)
  • Vettä
  • Vesivärit tai elintarvikevärejä jos haluat värjätä jäälohkoja
  • Puukko
  • Vesiämpäri
  • Pikkulapio tai kauha

Työohje:

  1. Täytä huuhdellut pahvitölkit vedellä. Halutessasi voit värjätä vettä vesiväreillä tai elintarvikeväreillä.
    Voit myös koristella jääpaloja esimerkiksi havuilla, hedelmänpaloilla ja kukan terälehdillä laittamalla
    koristeet tölkkiin veden sekaan.
  2. Vie tölkit ulos jäätymään. Jäätyminen ei tapahdu hetkessä, vaan esimerkiksi -10 asteessa jäätyminen
    vie noin vuorokauden.
  3. Veden jäädyttyä irrota tölkki repimällä ja puukon avulla jään ympäriltä.
  4. Valitse mieluinen paikka jäärakennelmalle ja ota jääharkkojen lisäksi mukaasi myös vesiämpäreitä
    joihin tehdään sohjoa laastiksi sekoittamalla lunta veden sekaan.
  5. Asettele jääharkkoja päällekkäin ja kiinnitä ne sitä mukaa toisiinsa sohjolla. Sohjon levittäminen
    onnistuu näppärästi pikkulapiolla.

Ohjaajalle:

Pahvitölkkien kerääminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen talvea. Esimerkiksi jäälinnan tekemiseen tarvitaan satoja tölkkejä ja monia tunteja rakennusaikaa. Lumisodan tukikohtana toimiva seinämä sen sijaan syntyy 50–100 tölkistä. Jääharkoista voi tehdä myös pienempiä rakennelmia, kuten näyttäviä jäälyhtyjä. Värjätyt ja koristellut jääharkot toimivat jäälyhdyissä erityisen hyvin. Näihin voi käyttää myös pienempiä jäädytettyjä tölkkejä, kuten kermapurkkeja.

 

Altakasteleva ruukku muovipullosta

Sisäpuutarhurin kastelurutiineja helpottaa kasvien istuttaminen altakasteleviin ruukkuihin. Näin kasveja ei tarvitse kastella kuin viikon tai parin välein, eikä lomareissunkaan aikana tarvitse miettiä kuka huolehtii kasvien kastelemisesta. Altakastelevan ruukun tekemiseen tarvitset vain muovipullon, sanomalehteä, puuvillalankaa ja muutamia työkaluja näppärän ruukun tekemiseksi.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • 1,5 litran muovipullo
  • Sakset
  • Porakone ja pieni poranterä/ naula ja vasara
  • Sanomalehti
  • Sakset
  • Puuvillalankaa
  • Vettä
  • Siemeniä

Työohje

  1. Pese pullo ja poista etiketti. Irrota korkki.
  2. Tee korkkiin reikiä poralla tai vasaralla ja terävällä naulalla. Keskelle korkkia yksi isompi reikä ja sen
    ympärille kahdeksan pienempää reikää.
  3. Leikkaa langasta kolme 30 cm pätkää. Sido ne solmulla yhteen noin 7 sentin päästä lankojen toisesta
    päästä.
  4. Pujota langat korkin keskimmäisestä reiästä läpi niin, että solmu tulee korkin sisäpuolelle.
  5. Leikkaa pullo keskeltä poikki. Tee siihen pullon puolikkaaseen jossa on pullon suu, kaksi reikää
    porakoneella noin puoleenväliin. Reiät ovat veden poistumista varten.
  6. Aseta pullon osat sisäkkäin niin, että korkillinen kappale jää toisen kappaleen sisälle. Jos pullon suu
    osuu pohjaan, leikkaa kappaletta lyhemmäksi niin, että pullon suun ja pohjan väliin jää noin 5 cm
    tyhjää tilaa.
  7. Irrota pullon kappaleet toisistaan. Aseta sanomalehti korkillisen osan sisälle. Laita korkki paikoilleen. Tee sanomalehteen reikä pullon pohjalle ja vedä pitkät langanpäät lehden läpi. Sanomalehden käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta suositeltavaa sillä se imee liiallista kosteutta.
  8. Pidä lankoja kädessäsi ja lisää sanomalehdellä vuorattuun kappaleeseen multaa. Kun multaa on muutama sentti, tee yhdestä langasta spiraali mullan päälle. Nyt kädessäsi on enää kaksi lankaa. Lisää taas muutama sentti multaa ja tee uusi spiraali toisella langalla. Lisää vielä multaa ja tee viimeisestäkin langasta spiraali. Lisää vielä multaa. Näin langat jäävät mullan sisälle ja ne vievät tasaisesti vettä joka puolelle ruukkua.
  9. Kastele multa läpikotaisin, huolehdi että myös narut kastuvat päistään.
  10. Anna kuivua noin tunti
  11. Laita vettä pullon alaosan pohjalle. Aseta yläosa paikoilleen niin, että korkki ei osu veteen.
  12. Istuta siemenet tai taimet.
  13. Kuppiin lisätään vettä noin viikon tai parin välein.

Ohjaajalle:

Jos korkkiin tekee reikiä vasaraa ja naulaa apuna käyttäen, kannattaa olla maltillinen vasaralla lyömisen voimakkuudessa jotta korkki ei halkea.

 

Multakauha juomakanisterista

Mullan kauhominen multapussista helpottuu sopivan työkalun avulla. Sangallinen kanisteri muuntuu pienellä vaivalla multakauhaksi.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Tyhjä sangallinen muovikanisteri (esim. mehukattikanisteri)
  • Tussi
  • Teräväkärkiset sakset
  • Mattoveitsi

Työohje:

  1. Piirrä tussilla tyhjän muovikanisterin pohjasta sen sivuille kolmion muotoiset leikkuuviivat
  2. Puhkaise mattoveitsellä reikä kanisteriin piirtämäsi viivan kohdalle.
  3. Leikkaa saksilla piirrettyä viivaa pitkin.
  4. Pyöristä leikkaamisessa syntyneet terävät kulmat.

Ohjaajalle: Kanisterin puhkaisemisessa vaaditaan käsivoimia.